Kotimaa Maahanmuutto

Halla-aho: Pakolaisten kotiinpaluuta edistettävä

Jussi Halla-aho Kokkolassa 19. heinäkuuta 2017. Kuva Petri Saarela.
Eritrean ja Etiopian 20 vuotta jatkunut sota on päättynyt. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vaatii muun muassa muuttuneen tilanteen vuoksi, että pakolaisten kotiinpaluuta on nyt edistettävä.

Etiopia ja Eritrea ovat yhteisellä julistuksella päättäneet 20 vuotta jatkuneen sotatilan maiden välillä. Maat sopivat myös diplomaattisten ja kaupallisten suhteiden sekä tietoliikenne- ja liikenneyhteyksien avaamisesta.

– Dramaattinen myönteinen kehitys perustuu pitkälti Etiopian nuoren ja uudistusmielisen pääministerin Abiy Ahmedin toimeliaisuuteen, toteaa Jussi Halla-aho.

Jatkuva sotatila on ollut Eritrean hallitukselle peruste ylläpitää käytännössä elinikäistä asepalvelusta. Sadat tuhannet nuoret miehet ovat viimeisten vuosien aikana paenneet rekrytointia Välimeren yli Eurooppaan. Suurin osa Suomeen sisäisesti siirretyistä turvapaikanhakijoista on juuri tällaisia eritrealaisia.

– Toivottavasti Maahanmuuttovirasto seuraa tarkasti myönteistä kehitystä Eritreassa. Ulkomaalaislain mukaanhan suojeluasema voidaan lakkauttaa, jos tarvetta suojelulle ei enää ole, Halla-aho muistuttaa.

– Samassa yhteydessä toivon Migrin huomioivan myönteisen kehityksen Somaliassa. Samoin sen, että monet Somaliasta Suomeen paenneet pitävät kotimaataan riittävän turvallisena esim. lomailuun. Suomessa hankitulla koulutuksella, työkokemuksella ja osaamisella on varmasti käyttöä Somaliaa jälleenrakennettaessa, Halla-aho jatkaa.

– Kansainvälistä suojelua saaneiden suojelutarpeen systemaattinen uudelleen tarkastelu, tarpeettomien suojeluperusteisten oleskelulupien lakkauttaminen ja niiden haltijoiden laajamittainen paluumuutto on perussuomalaisten keskeinen tavoite tulevalla hallituskaudella, Halla-aho linjaa.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Grilli kesäkuntoon - tulikulma.fi

Uusimmat uutiset

Keräämme joitain tietoja käyttäjäkokemusten parantamiseksi. Mikäli ette halua auttaa meitä, voitte kieltäytyä seurannasta GDPR-asetuksen mukaisesti. Kieltäytyminen lisää evästeen, joka on voimassa yhden vuoden. Hyväksyn, Kieltäydyn, Lisää tietoa.
583