Kotimaa Politiikka

”Hallitusohjelma enteilee Suomen konkurssia ja ulosliputusta” – PS tyrmää Antti Rinteen hallituksen ohjelman

Antti Rinne punaisessa kuplassa. Kuva SDP / CC BY-ND 2.0

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto pitää Antti Rinteen hallituksen ohjelmaa vastuuttomana. Maksumiehiksi joutuvat työntekijät ja yrittäjät samalla kun valtionvelka vain kasvaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto tyrmää Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelman verojen kiristykset ja pitää talouslinjauksia vastuuttomina. Ryhmän puheenjohtajiston mukaan vaalilupauksia ollaan rahoittamassa työntekijän ja yrittäjän selkänahasta samalla, kun valtionvelka jatkaa kasvuaan.

– Kovat polttoaineveron kiristykset, mahdolliset tiemaksut, kotitalousvähennyksen leikkaukset ynnä muut ovat myrkkyä duunarille ja yrittäjille. Ne ovat omiaan nakertamaan ostovoimaa ja näin heikentämään työllisyyttä. Rinteen hallituksen haaveet uusista työpaikoista jäävät haaveeksi näillä muutoksilla, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ennustaa.

– Sipilän hallitus lupasi laskea polttoaineveroa vielä vähän aikaa sitten. Nyt keskusta on valmis nostamaan polttoaineveroja ja näin korottamaan muun muassa työssäkäynnin ja ruoan hintaa.

Hallituksen tulopuoli on haihattelua

Hallitus on nostamassa pysyviä menoja 1,23 miljardilla eurolla. Hallitus laskee kattavansa vajauksen työllisyyden kohoamisella, 730 miljoonan euron veronkorotuksilla ja valtion omaisuuden myymisellä.

– Hallituksen laskelmat perustuvat hyvälle talouskasvulle, joka on haihattelua. Työllisyyden parantamiseksi ei juuri esitetä konkreettisia toimenpiteitä. Samaan aikaan asiantuntijat ennustavat talouskasvun hidastumista – jopa taantumaa Eurooppaan, perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Jani Mäkelä huomauttaa.

Hallitus jatkaa Bernerin politiikkaa

Hallitus aikoo myydä suuren potin omistuksiaan kattaakseen kuluja. Myös VR:n pilkkominen saa jatkua. Perussuomalaiset edustajat syyttävät hallitusta ”Bernerin politiikan jatkamisesta”.

– Rinteen hallitus näyttää jatkavat berneriläistä tuhoisaa politiikkaa, jossa kaikki on kaupan. Eikö Caruna-kauppa opettanut yhtään mitään? Kenelle valtion omaisuutta – niitä lypsäviä lehmiä – oikein ollaan myymässä? Sijoitusyhtiöt varmasti jo nuolevat näppejään, kansanedustajat kritisoivat.

Haittamaahanmuuttoa lisätään ja kehitysapuun valtava korotus

Perussuomalaiset moittii kovin sanoin myös yhteiskunnalle haitallisen maahanmuuton helpottamista. Hallitus on helpottamassa entisestään perheenyhdistämistä sekä nostamassa pakolaiskiintiötä. Myös työperäistä maahanmuuttoa ollaan lisäämässä.

– Yhteiskunnalle haitallinen maahanmuutto pitäisi lopettaa kokonaan. Miljardien vuosittaiset haitallisen maahanmuuton menot jatkavat kasvuaan samaan aikaan, kun hallitus on luomassa suomalaisen työvoiman rinnalle halpatyömarkkinat. Rinne on kumppaneineen tekemässä laittomasta maahanmuutosta laillista kaikin keinoin, Tavio toteaa.

– Hallituksen tavoitteena on myös kehitysavun nostaminen jopa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta, joka lisäisi veronmaksajien taakkaa jopa 700 miljoonalla eurolla. Tämä on täysin kestämätöntä.

Kuntatalous suuressa vaarassa

Hallitus lupaa, että uuden ohjelman aiheuttamat lisämenot kunnille korvataan täysimääräisesti korottamalla valtionosuutta tai poistamalla jo olemassa olevia tehtäviä. Perussuomalaiset huomauttaa, ettei hallitus esitä toimia rahoitusvajeen kattamiseksi.

– Todennäköisesti tässä käy niin, että kuntien valtavat lisämenot jäävät kattamatta ja kriisikuntien määrä lisääntyy huomattavasti. Raha ei tule seinästä, vaikka hallitus näyttää niin luulevan, Mäkelä kuittaa.

Hoitajamitoituksen kirjaus epäselvä – saattohoidosta ei sanaakaan

Hallitus lupa ohjelmassaan säätää hoivahenkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta (0,7) ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Arja Juvonen pitää kirjausta arveluttavana.

– Ollaanko tässä nyt säätämässä 0,7 hoitajamitoitusta lakiin vai ei? Ihmettelen, miksi kohta on kirjattu noin epäselvästi ja lisätty vielä perään, että mitoituksessa huomioidaan ensisijaisesti hoitoisuus. Pelkään pahoin, että tässä jäädään taas suositusten ja omavalvonnan varaan. Niiden vaikutus on jo nähty! Yhdenvertaisuus ei suosituksilla toteudu.

– Saattohoitolaista ei ole hallitusohjelmassa sanaakaan. Nämä yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat eivät siis saa jatkossakaan lakia, joka koskee yhdenvertaisesti heidän hoitoaan, Juvonen moittii.

Ruotsin kieli jälleen pakolliseksi yo-kokeissa

RKP on saanut tahtonsa läpi hallitusneuvotteluissa ja ruotsin kielen pakollinen kirjoitus palaa yo-kokeisiin. Perussuomalaisten edustajien mukaan tämä on tuulahdus menneisyydestä, joka haittaa merkittävästi kansainvälisten kielten oppimista.

– Me haluamme vapaan kielivalinnan kouluihin. Suomi elää viennistä ja yhä kasvavassa määrin matkailusta. Ruotsin kielen tuominen takaisin pakolliseksi yo-kieliin haittaa molempia sektoreita. Kaikkien kielten opiskelusta on hyötyä, eikä yhtä pitäisi nostaa muita ylemmäs varsinkaan silloin, kun se ei ole kansainvälinen kieli.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa