Eurooppa Rikos

Hampurissa jopa yli puolet huumerikollisista on ulkomaalaisia

Kuva Marco Verch / Flickr / CC BY 2.0

Hampurin poliisin vuonna 2018 pidättämistä 9 100 huumerikollisesta 4 000 oli ulkomaalaisia.

Hampurissa ulkomaalaisten tekemät huumerikokset ovat moninaisia, salakuljetusta, myyntiä ja käyttöä. Merkillepantavaa kuitenkin on ulkomaalaisten suuri osuus huumerikollisista, Welt kertoo.

Senaatti on vastannut CDU:n Dennis Gladiatorin tekemään kyselyyn, ja vastauksen mukaan ulkomaalaisten osuus huumerikollisista on 44,2 prosenttia. Suurimmat väestöryhmät ovat afgaanit, turkkilaiset ja puolalaiset.  Luvuissa on mukana myös huumeista välillisesti johtuva rikollisuus, kuten ryöstöt ja varkaudet huumeiden hankkimista varten. Jos huomioidaan vain huumeiden salakuljetus ja myynti, ulkomaalaisten osuus rikollisista on jopa 60 prosenttia.

Kaikista 4 000 rikollisesta ulkomaalaisesta yli 3 600 on maassa laillisesti, kuten odottamassa päätöstä turvapaikkahakemukseensa, on jo saanut humanitaarista suojelua tai henkilöä on päätetty suvaita [saksalainen käytäntö, jonka mukaan kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa ei karkoteta].

Punavihreä epäonnistuminen

CDU:n Gladiator pitää korkeata ulkomaalaisten huumerikollisuutta ”punavihreänä epäonnistumisena”. Hän vaatii senaattia antamaan viranomaisille työkalut huumerikollisuutta vastaan taistelemiseen. Gladiatorin mukaan huumerikollisuus on ”rakenteellinen ongelma, joka voidaan ratkaista vain murskaamalla sen rakenteet.”

Huumerikollisuus on kasvanut Hampurissa 70 prosentilla vuoden 2011 jälkeen.

Uusimmat uutiset

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa

Liity kannattajajäseneksi