Eurooppa Politiikka

Heiluttaako koronakomissio hallitusta Ruotsissa?

Kuva Wikimedia Commons.

Ruotsin yleisradion johtava poliittinen kommentaattori ennustaa koronapolitiikan ”totuuskomission” huojuttavan poliittista tilannetta. On harvinaista, että sekä hallitus että kansanterveyslaitos ovat laajapohjaisen komission arvioitavana. Vaikka tehtävä on selvittää, mikä meni vikaan, ovat seuraukset väistämättä myös poliittisia.

Kolmissa edellisissä valtiopäivävaaleissa puoluejohtajatentit ja vaalikeskustelut juontanut Mats Knutson sanoo, että komission tehtäväksi annettu selvittely sisältää väistämättä poliittisia aspekteja. Sitäpaitsi työ aloitetaan tilanteen ollessa ”päällä” eli pandemian piinatessa Ruotsia edelleen. Ja valtakunta poikkeaa kriisin hoitamisessa sekä naapureista että Saksasta. Ruotsi on Euroopassa viidentenä korona-uhrien väestöosuudessa.

Knutson mainitsee naapureista poikkeavan uhrien määrän, vanhusten hoitolaitosten erityisen korkean kuolleisuuden ja kuinka virus on iskenyt raskaimmin yhteiskunnan marginaaliin. Kuolleisuus Ruotsissa on Suomeen nähden kahdeksankertainen, Norjaan verrattuna peräti kymmenkertainen.

– Hallitukselle ja kansanterveyslaitokselle on ollut suuri ongelma järjestää kattavaa virustestausta koko maassa. Tämä kuuluu aiheisiin, joita tutkitaan. Ja arvioitavaksi tulee hallituksen toiminta, tai oikeastaan toiminnan puute, lisää Knutson. Norja testasi toukokuun puoleen väliin tultaessa absoluuttisin luvuin kaksinkertaisesti, kun väestö on puolet Ruotsista.

”Totuuskomissiolle” on annettu aikaa kevääseen 2022, jolloin seuraavat valtiopäivävaalit ovat puolen vuoden päässä. Aikaa siis on, mutta teema pysyy keskustelussa ja vaikuttaa hyvissä ajoin ennen vaaleja poliittiseen ilmapiiriin.

– Katsokaamme vuoden 2004 tsunamia seuranneen katastrofikomission selvitystä. Se sisälsi terävää kritiikkiä hallitukseen toimintaa ja oli yksi syy sosialidemokraattien tappioon vaaleissa 2006, huomauttaa Knutson, joka on tarkkaillut Ruotsin politiikkaa yli 30 vuotta.

Mats Knutson pitää mahdollisena, että uuden komission selvitys saattaa kyseenalaista ruotsalaista hallintomallia, jossa vastuut hallituksen ja viranomaisten kesken on rajattu ja jossa kunnilla ja lääneillä on suuri itsenäisyys. Vaikuttiko tämä virustartuntojen hallintaan, kysyy Ruotsin johtava politiikan kommentaattori.

Lähde SVT.

  • 3
    Shares
Tagit