Kotimaa Rikos

Helsingin poliisi palautti neljä maahanmuuttajaa Irakiin – henkilöillä oli rikostuomioita Suomessa

Kuvituskuva, Kuva:: Unsplash/ (CC0) / mhrezaa.

Helsingin poliisi palautti neljä henkilöä Irakiin torstain vastaisena yönä, kertoo komisario Janne Lepsu. Palautetut lennätettiin Irakin pääkaupunkiin Bagdadiin.

Palauttamisperusteena oli se, että Maahanmuuttovirasto ei ollut myöntänyt palautettaville oleskelulupaa. Lepsun mukaan heidät oli tuomittu Suomessa jonkinlaisista rikoksista.

Palautuslennolla oli mukana poliisin ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston edustajia. Toimistolla on ryhmä, joka valvoo poliisin palautuksia.

Lepsun mukaan ennen kuin henkilö palautetaan maahan, arvioidaan, onko palautuskielto voimassa. Tämä edellyttää henkilön yksilöllistä arviointia hänen henkilökohtaisista olosuhteistaan ja kotiseudustaan.

– Näiden koneessa olleiden henkilöiden osalta ei ollut palautuskieltoon liittyvää vaaraa, hän sanoo.

Maahanmuuttoviraston verkkosivujen mukaan palauttamiskielto on periaate, jonka mukaan ”ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.”

Palauttamiset perustuvat EU:n palauttamisdirektiiviin, joka on ollut Suomessa lainsäädännön pohjana.

– Sen lainsäädännön pohjalta poliisikin on omaa rooliaan toteuttamassa, Lepsu sanoo.

Lähde: MTV uutiset

15 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka

Aino Pennanen ei sitten ehtinyt mukaan siihen nousukiitoon, muutenhan alit olisi jätetty palauttamatta. Jakamattomat ihmisoikeudet on niin pyhä asia ettei sitä voi rikkoa.

Tästä tuleekin taas mieleen Li Anderssonin kitinä jossa hän julistaa PS:n pettäneen kaikki äänestäjät, takinkääntöä on kuulemma tehty, ja vanhustenhuolto aiotaan jättää retuperälle. Muistaako kukaan että edellisen hallituksen aikana olisi erityisesti panostettu vanhuksiin, tai edes omaan kansaan noin yleisesti ottaen ? Eikös se ajattelu ollut vaarallista, afrikka ensin ja sitä rataa.

Marko Kyllönen

Paljonko on maksanut heidänkin elätys Suomessa todennäköisesti viimeiset 8-vuotta?
Ja iso summa kertyy varmaan niistä lukuisista valituksista päätökseen. ”en muistanut edellisessä hakemuksessa kertoa että olen homo, transsu ja kristityksi kääntynyt”
Mutta tämmöset 4 ihmisen palauttamiset on isossa kuvassa täysin turhaa, taitaa jäädä vielä semmoset 30 000 huijaria ja heidän perheenjäsenet.
Ja USA sen Irakin muuten jätti raunioiksi tapettuaan ensin yli 500 000 lasta, niin joka ainoa irakilainen pitäisi ohjata yhdysvaltoihin.

Ilkka

Mistä kaivoit luvun 500 000 lasta ? Minulla on aavistus siitä mihin ” tietolähteeseen ” nojaat, mutta kerro nyt kuitenkin oma versiosi. Ymmärrä nyt miten suuri luku puoli miljoonaa on. Irakin sodassa siviilien kuolleisuus oli noin 89 867 ja sotilashenkilöitä noin 100 000.

Marko Kyllönen

Se on ihan YK:n arvio. Ei sillä että YK:sta järjestönä pitäisin.
Viktoria Nuland apulaisulkoministeri sanoi 60 minuuttia ohjelmassa, että se on hinta mikä kannattaa maksaa.
CIA:n valheillahan ne hyökkäsi Irakiin, siitä mekin kärsitään.
Löydät sen varmasti googlesta jos haluat.

Ilkka

Se ensimäinen sota Irakissa joka tapahtui Isä Bush:n aikakaudella, siis Irakin hyökkäys Kuwaitiin ei ollut mikään USA:n lanseeraama sota, mutta se minkä Bush nuorempi aloitti WTC tornien iskujen jälkeen, oli puhtaasti valloitus-sota myönnän. Sen tiesi jo silloin kaksi USA:n liittolaista Englanti ja Ranska, joista kumpikaan ei olleet niin kovin innostuneita mutta tuli ylipuhutuksi. Ensimmmäisenä peliin lähti englanti Tony Blair:n siunauksella vaikka sielläkin asiantuntijat sanoivat, ettei mitään kemiallisia tai muitakaan joukkotuhoaseita ole. Näitähän käytettiin Bush:n yhtenä perusteluna, ja oikeutuksena sodalle. Sen ensimmäisen kahinan jälkeen Irakissa oli kansainväliset tarkkailijat joiden tehtävä oli valvoa ettei mitään joukkotuhontaan kelvollista valmisteta eikä varastoida. Naurettavuus syntyi silloin kun alunperin USA:n toimesta oli haluttu luotettavia tarkkailijoita, joita paikalle lähetettiin, ja kun nämä sitten raportoivat asioista jätti Bush, Perle, Wolfowich Cheney akseli kaiken huomioimatta. He siis itse mitätöivät omien ” asiantuntijoidensa ” raportit koska haluttiin synnyttää konflikti.

Marko Kyllönen

Lienee sanomattakin selvää ettei siellä puoltamiljoonaa lasta kuollut pommituksissa, vaan suurin osa pakotteiden takia.
Siis lapsilta kiellettiin välttämättömät lääkkeet ja rokotteet.
Mutta joo näin ihana on meidän ei enää edes liittolainen vaan johtaja USA.

Ilkka

Pakotteet aiheuttivat osan kuolleisuudesta, osa tuli epäsuorasti sodan seurauksena, eli lapset ei olleet tietoinen kohde. Köydytettyä uraania sisältävät ammukset tuottivat myöhemmin ongelmia, mutta niitä tuli myöskin omille joukoille. Ammukset itsessään ei ole mitään miniydinpommeja, radioaktiivinen säteily on sekundäärivaikutus jota ei ole tietoisesti ammuksiin kehitetty. Panssaria läpäisevät DU ammukset, ovat painavia, uraani painaa noin puolitoista kertaa enemmän kuin lyijy ja on kova materiaali. Sen koko teho perustui kinetiikkaan. Painava, suurella nopeudella panssariin osuva pienen osumapinta-alan omaava ammus kuumenee hetkellisesti yli tuhanteen asteeseen, jolloin se polttaa itsensä läpi kohteesta. Samalla siinä syntyy kuumuuden myötä uraanin höyrystymistä, joka muuttuu radioaktiiviseksi pölyksi. Se pöly on hengitettynä vaarallista. Osa syy sille että lapset saivat tätä kehoonsa, liittyy sodan jälkeiseen aikaan. Panssarinromut jäivät niille sijoille mihin ne tuhottiin, ja lapset pääsivät leikkimään niissä romukasoissa. He saivat altistuksen, mutta siitä ei voi yksin syytää yhdysvaltoja. Pitää myöskin kysyä miksi Irakin hallinto ei korjannut romuja pois. Osa niistä on yhä aavikolla eikä paikalliset tee asialle mitään.

Marko Kyllönen

500 000 lasta on ”vaiettu salaisuus” YK ja USA on sen myöntänyt, mutta media on ihan hiljaa, koska sehän antaisi ikävän kuvan maailmalle.
Venäjä pommittaa Ukrainaa minkä kerkiää, ja lapsiuhrit lasketaan silti alle tuhannessa.

Marko Kyllönen

Ja ettei nyt jää epäselväksi, joka ainoa lapsi tai muu siviiliuhri on liikaa ja syylliset pitäisi saattaa vastuuseen.

Ilkka

Jos sota käydään kuten monet nykysodista on käyty, Ollaan aina kaupunkialueilla. Sen johdosta siviiliuhreja tulee pakostakin. On kuitenkin muistettava että myöskin Venäläiset ovat tietoisesti tuhonneet asutuskeskuksia vaikka niissä ei ole sotilaskohteita. Paljonko ukrainan sota on todellisuudessa tuottanut lapsiuhreja, voi selvitä vasta kun kahina on saatu päätökseen. Nykyisessä tilanteessa arviot ovat arvioita, toinen liioittelee, toinen vähättelee. Totuus on jossain siinä välimaastossa.

Mielestäni olellisempaa on kysyä, mihin koko sotaa tarvittiin. Se on venäläisten puolelta samanlainen feikki ukrainan uhasta, kuin irak saddamin aikana oli olevinaan USA:le uhka. valloitus-sota, johon ei ole oikeutusta sillä slaavilaisuus ei ole ollut hetkeäkään uhattuna vaikka putin niin väittää. Tämän voi varmistaa ihan sillä, että ukrainan puolella sotii etnisiä venäläisiä ilman että heidät olisi eroteltu ryhmästä ja toimitettu horsman kasvualustaksi. Siellä ei siis tapahdu mitään etnistä puhdistusta liittyen slaaveihin, mutta se mikä tapahtuu, on venäläisten yritys venäläistää ukraina ja tehdä siitä samanlainen sylikoira kuin Valko-Venäjästä on jo tehty.

S. “seant” A

Euroopan sisäiset palautukset ei ainakaan toimi, UK palautti Albaaneita kotimaahan, mutta muutaman päivän päästä he olivat lentäneet takaisin niillä rahoilla, jota sai jos lähtivät vapaaehtoisesti pois.

John Quiman

Sitkeä tauti, jonka hoitaminen edellyttää kovia otteita, eikä suvakkimaisen hyväuskoisia lällyttelyitä. Pumit käyttävät tietysti kaikki keinot, kuten aina ennenkin.

Marko Kyllönen

Suomessahan kokoomus tuplasi sen ”vapaaehtoisen paluun” rahan 2500:sta eurosta 5000 euroon.
On kyllä täysin järjetöntä että tullaan laittomasti maahan, ja saa 5 tonnia kun ”suostuu palaamaan” Täytynny olla joku insinööri kun tämmösen keksinyt.

Kauko Aalto

Käsittääkseni palautetut olivat muslimeja, jos heitä kutsutaan maahanmuuttajiksi, niin maailman väkirikkain maahanmuuttaja valtio on Indonesia. Mutta näinhän se on, kantajana irakilainen, muslimi, turvapaikanhakija tai mikä tahansa, jolla saa edun uhriutumisesta, syrjinnästä tai jopa rasismista, tuosta oikeudenmukaisuutta jakavasta jumalasta.  Vastaajana suomalainen, tai siihen jotenkin viittaava, niin menee syyllisyys oikeaan osoitteeseen.  

Toni Lajos

Näinkohän polliisi selviää tästä ilman syytteitä, tämä yhdevertaisuusvaltuutettu-osasto joka vihervasemmiston tähdittämä pitää huolen ettei näitä palautuksia erityisen usein tehdä, syitä löytyy monia. Nämä mukana seuraavat ” valtuutetut voisivat jäädä palautettavan kohde maahan valvomaan että kaikki menee heidän toivomalla tavalla, palautettavat saavat riittävästi kunnioitusta, eivät saa osakseen pilkkahuutoja, mikäli heissä havaittavissa länsimaisen rapautuneen kulttuurin vivahteita, kuten homosteluun orastavaa taipumusta, saavat ” reilun ” oikeudenkäynnin ennen hirttäjäisiä jne.