Kolumnit

Herrakerhoja ja naisten festareita

Kuten moni on tähän hetkeen mennessä jo ennättänytkin huomauttamaan, on kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon ja puoluesihteeri Janne Pesosen yhtäkkinen hinku paheksua Helsingin Suomalaisen Klubin käytäntöä hyväksyä jäsenikseen vain miehiä suuremman luokan kasvojenpesukampanja ulkoministeri Timo Soinin (sin) aborttilausuntoja koskeneen epäluottamuslauseäänestyksen jälkeen. Niin ikään on huomautettu, että 140 vuotta samalla sapluunalla toimineen yhdistyksen sääntöjen radikaali muuttaminen paniikkiratkaisuna on yhdistystoimintaa ylipäätään ajatellen melko hurja skenaario.

Oma epäilykseni on, että jo alun alkujaan ennen kaikkea vain miehille ja näin ollen mitä luultavimmin miehisiä kiinnostuksenkohteita varten toimivan järjestön ei luulisi herättävän naisissa kovin kummoista mielenkiintoa pyrkiä toimintaan mukaan. Voisin kuvitella, että mikäli ovet olisivat niin sanotusti auki, hinkuaisi mukaan naisia lähinnä uteliaisuudesta, siksi, että he kuvittelisivat paljastavansa jonkun salaliiton kaikkia muita kohtaan tai muun provosoinnin ilosta, ts. halusta hämmentää vähän soppaa ja tuulettaa patriarkaattia. Kutakuinkin sama tilanne kuin esimerkiksi Vapaamuurareiden osalta.

    “Orpo toteaa, että vain miehet hyväksyvä klubitoiminta on aikansa elänyttä. Pesonen huomauttaa, että vain miehille suunnatut ‘kerhot’ eivät ole enää tätä päivää.”

Olisiko kummallakaan herralla sen sijaan munaa todeta, että vain jommalle kummalle sukupuolelle omistetut kerhot “ovat aikansa eläneitä” tai “eivät ole enää tätä päivää”?

Sen sijaan kumpikin kiinnittää huomionsa vain miehet hyväksyvään klubitoimintaan. Kyseessä on käänteisessä mielessä sama tapaus kuin perussuomalaisten kannanotot koskien kaikkea syrjintää ja kaikkea väkivaltaa. Siinä, missä muut puolueet olisivat toivoneet perussuomalaisten paheksuvan ainoastaan äärioikeistolaista väkivaltaa, lähdimme huomattavasti yleisemmälle, kollektiivisemmalle ja näin ollen pragmaattisemmalle linjalle, joka ei tunnetusti juuri ketään miellyttänyt.

Näin ollen otaksun noiden sanamuotojen saavuttavan kritiikistä huolimatta positiivisemman vastaanoton kuin yllä esittämäni vaihtoehto. Joka tapauksessa mikään yhdistyslainsäädännön pykälä ei estä mitään naisporukkaa perustamasta toiminnaltaan ja yleisprofiililtaan vastaavankaltaista yhdistystä, joka kelpuuttaa jäsenikseen kaikki sukupuolestaan riippumatta tai pelkästään naisia. Erittäin yksinkertaista.

Ruotsissa puolestaan järjestettiin noin kuukausi sitten tienoilla miehistä vapaa festivaali vastareaktiona edellisvuosina ruotsalaisfestareilla ilmenneisiin ja kaiketi voittopuolisesti naisiin kohdistuneisiin häirintätapauksiin. Epäilemättä nimensä veroinen Statement Festival on Hesarin artikkelin mukaan …

    ”… vastaus ’lukemattomiin naisiin kohdistuneisiin seksuaalisen hyväksikäytön tapauksiin musiikkifestivaaleilla’. Festivaali mainostaa itseään maailman ensimmäisenä cis-miehistä vapaana musiikkitapahtumana, jossa naiset, muunsukupuoliset ja transsukupuoliset saavat tuntea olonsa turvalliseksi.”

Mikäli vilkaisee Hesarin artikkelin kuvaa festariyleisöstä, esiintyjien yleistä profiilia ja ennen kaikkea koko tapahtuman markkinointia, on erittäin epätodennäköistä, että keskimääräistä heteromiestä kiinnostaisi pätkän vertaa pyrkiä mukaan kyseisille kinkereille. Etenkin, jos ja kun siellä esiintyviä artisteja on mahdollista käydä katsomassa jossain muualla, mikäli heidän tuotannostaan sattuu tykkäämään.

Korkeintaan joku oman elämänsä journalistimies saattaisi tunkea mukaan videokameroineen pyrkiäkseen tallentamaan esiintyjien, järjestäjien ja/tai yleisön tiimoilta naisten keskistä tsemppihenkeä, jonka voisi halutessaan tulkita miessukupuoleen kohdistuvaksi vihaksi ja josta tietysti imaista palkokasvia nokkaansa.

(No, tietyssä mielessä kyseisen festarin ohjelmajulistus itsessään sisältää paljonkin sellaista, joka voidaan tulkita erittäin karkeaksi miessukupuolta koskevaksi yleistämiseksi, mutta se nyt ei kuitenkaan ole tämän kirjoituksen pointti, joten pyydän, ettette takerru tähän. Tästä on pulistu jo pitkät pätkät tuolloin vajaa kuukausi sitten.)

Kolmanneksi, kuten itsekin alkukesästä kirjoitin, Yhdysvaltalainen SuperShe-naisyhteisön perustaja Kristina Roth ostaa päräytti pelkästään naisille järjestettäviä “hyvinvointiretriittejä” varten Suomesta Raaseporin edustalta saaren. Tätä vielä perusteilla olevaa SuperShe Islandia markkinoidaan nimenomaan paikkana, jossa naiset saavat olla vain keskenään. Itsestäänselvyys tämä ei ole naisillekaan, sillä mukaan pääsy tullee yhä edellyttämään ”eksklusiivista SuperShen jäsenyyttä”.

Sittemmin alkoi nillitys, jossa ei ole mitään yllättävää, koska mistäpä ei tätä nykyä voisi olla mieltään pahoittamatta. Kuten tuolloin toukokuussakin kirjoitin, en (edelleenkään) ymmärrä heitä (luultavasti miehiä), jotka tekivät hankkeesta tasa-arvovaltuutetulle tutkintapyynnön. Suomen ulkosaaristosta löytyy edelleenkin kosolti muitakin paikkoja kuin tämä yksi ainoa saari, jonne mennä retkeilemään jokamiehenoikeuksien nimissä, jos mieli sellaista aivan mahdottomasti halajaa.

Jos nainen tai naisjoukko kuitenkin päättää perustaa vain naisille tarkoitetun ja näin ollen naisten makuun suunnattuja aktiviteetteja tarjoavan lomakohteen, ei ainakaan minulla ole pienintäkään mielenkiintoa pyrkiä lähellekään sellaista. En ymmärrä ketään miestä, joka hinkuu tällaiseen mukaan – edes kiusallaankaan. Jos lähtökohta on se, että miehiä ei lomakohteeseen kaivata, en usko kenenkään miehen voisivan nauttia olemisestaan siellä.

Mikäli vastakkaisen sukupuolen kiinnostus näitä kolmea esimerkkitapausta koskien on sitä luokkaa kuin kuvittelen, herää väistämätön kysymys: mitä näiden olemassaolo on keneltäkään pois?

Jos nyt oletetaan, ettei Helsingin Suomalaisen Klubin kokouksissa saati muissa yhteisissä tapahtumissa punota juonia muita kuin miessukupuolisia kohtaan, eikä SuperShen retriittilomilla vastaavasti lietsota äärifeminististä propagandaa, ei näiden toiminnassa pitäisi olla mitään väärää, koska molempia kohtaan ilmennee sekä kysyntää että tarvetta.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset