Eurooppa Politiikka

Ibiza-skandaali Itävallassa – henkivartijan kosto?

Kuvakaappaus Youtube.

Myöhään maanantaina pidätetty Heinz-Christian Strachen entinen henkivartija on eilen keskiviikkona päässyt vapaalle jalalle annettuaan kuulusteluissa lausuntonsa entisen päällikkönsä väitetyistä väärinkäytöksistä. Henkivartija Oliver R. on varmasti sanonut sanansa myös Ibiza-jutusta.

Oliver R. tuli FPÖ:n piireihin toistakymmentä vuotta sitten. Tuolloin hän oli virassa Itävallan poliisin Wienissä toimivassa erikoisyksikössä (WEGA) Hänestä tuli yksi Strachen kolmesta henkivartijasta. Hän oli mukana kaikissa puoluejohtajan iltatilaisuuksissa, lisäksi esimiehelleen erittäin lojaali, jopa ylen määrin, sanotaan sisäpiiristä.

Ura Strachen henkivartijana katkesi sairastumiseen

Tietoja Oliver R:n esittämistä Strachen ”kassaepäselvyyksistä” ja myös osallisuudesta Ibiza-jupakkaan epäillään FPÖ:n johtavissa piireissä. Miestä kuvataan puheliaaksi. Hän olisi itse sanonut, ettei olisi tarvinnut Ibizan kaltaista järjestelyä, jos olisi tahtonut järjestää vastaavan salavideon.

Vuonna 2011 Oliverista tuli puoluejohtaja Strachen vastuullinen henkivartija. Media nimesi hänet FPÖ:n turvallisuuspäälliköksi. Kuitenkin vuosien 2015/2016 vaihtuessa Oliver R. , palattuaan vakavan sairastumisen jälkeen toipilaana toimeen, havaitsi työsuhteensa rauenneen eikä hän näin ollen enää ollut Strachen palveluksessa. Myös palkka oli laskenut.

Asianajaja M:n rooli

Sittemmin hän useamman kerran tapaa Wienissä asianajajaa M. joka toimii Ibiza-videon järjestelijänä. Näin kertovat monet todistajat. Henkivartija ja asianajaja tunsivat toisensa jo ennalta. He olivat suunnitelleet yhteisen yrityksen perustamista.

Sanotaan, että Strache itse oli viime toukokuussa epäillyt Oliveria osallisuudesta Ibiza-jupakkaan. Henkivartija tunsi pomonsa elämäntavan ja mieltymykset, kuten bilettämisen, joka oli samalla eräänlaista vaalikampanjaa nuorempien parissa, aivan kuten Jörg Haiderilla jo aikanaan. Ajatus käyttää Strachen mieltymyksiä hyväksi olisi ollut asianajajan idea. Oliver R. oli jo lähestynyt viranomaisia keräämine aineistoineen, mutta hänen pyyntöönsä rahallisesta korvauksesta ei voitu suostua. Jotakin oli siis keksittävä.

Henkivartijan poliittinen ura FPÖ:ssä ohi

Nykytilanteessa Oliver R. on sekä todistajan asemassa että mahdollisesti syytteessä verraten lievistä rikkeistä. Poliittinen ura FPÖ:ssä on joka tapauksessa ohi. Hän oli puolueensa paikallinen johtomies wieniläisessä kaupunginosassa. Wienin puoluejärjestö erotti hänet välittömästi pidätyksen tultua julkiseksi tiistaina iltapäivällä.

Lähde Kurier

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa