Kolumnit

Ilmastoahdistuksesta hysterian kautta psykoosiin

Heti kärkeen lienee tarpeellista ilmoittaa, etten kuulu tai ainakaan koe kuuluvani niin sanottuihin ilmasto(nmuutos)denialisteihin. Maapallon ilmasto ei nykytiedon valossa ole koskaan ollut staattisessa tilassa vaan kokenut vaihteluita, joiden lopputuloksena on ollut jääkausia, poikkeuksellisen kuivia jaksoja, vedenpaisumuksia ja niin edelleen. Oma vaikutuksensa on ollut mannerlaattojen liikehdinnällä. Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä, etteikö ihmisen toiminnalla olisi nykytilanteeseen vaikutusta. Pidän silti vihervasemmiston masinoimaa ilmastohysteriaa vahingollisena monestakin syystä.

Itsestäänselviä syitä ovat lukuisia kertoja esiin nostetut, mutta sitäkin harvemmin asian vaatimalla vakavuudella noteeratut tuotantotalous ja viime kädessä suomalaisten työllisyys, jotka ovat välittömässä vaarassa, mikäli kohtuuttomiksi asetetut päästö- ja muut ilmastotavoitteet sekä niihin liittyvä verotus ajavat työllistävät yritykset ulkomaille. Niin ikään moneen kertaan mainittu tosiasia on se, että Suomesta ryöstöverotuksella johonkin maahan, jossa päästöistä viis veisataan karkotettu teollisuuslaitos piippuineen on ympäristöteko kielteisessä mielessä.

Yle uutisoi aivan uudenkaltaisesta ilmastopanikoinnin ja moraalisen närkästyksen sivuoireesta. Suomen tosiasiallisiin päästö- ja ympäristövaikutuksiin nähden täysin ylimitoitettu polemiikki on alkanut aiheuttaa kansalaisten keskuudessa pakko-oireisen häiriön tapaisia mielenterveysongelmia. Lienee kai melko selvää, ettei pelkkä ilmastosta huolissaan oleminen ole se yksi ja ainoa tekijä, joka laukaisee ahdistuksen ja/tai masentuneisuuden oireet, mutta on epäilemättä osatekijänä pahentamassa niitä.

Artikkelin sanoma on paljon puhuva:

    ”Raportin mukaan oleellista on sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. On hyväksyttävä oma eettinen vastuu, mutta kuitenkin samalla säilytettävä suhteellisuudentaju.”

Vaan mikäpä eteen, kun vihreillä ja vasemmistolaisilla ei ole ilmasto- sekä ympäristölinjauksissaan minkäänlaista suhteellisuudentajua, mutta sitäkin enemmän hinku sälyttää suomalaisten vastuulle muidenkin maiden edesottamuksia liittyen koko maapallon yhteiseen asiaan, eli globaaliin ilmastoon?

Millä tavoin on eettistä syyllistää omaa kansaa globaaleista ongelmista, joihin he a) eivät ole millään tavalla syyllisiä ja b) joiden ratkaisemiseksi he eivät voi tehdä mitään, vaikka kuinka yrittäisivätkin? Suomalaisen yhtiön kurittaminen päästökaupoilla ei kohenna otsonikerrosta Etelä-Amerikassa.

Nuorissa lepää tulevaisuutemme. Erään tuoreen selvityksen mukaan nykynuorten mielestä on tärkeintä torjua ilmastonmuutosta, jotta Suomessa olisi hyvä elää vielä vuonna 2050, mutta vain kuudennes uskoo, että sitä on mahdollista hillitä. Itse kuulun tässä jaossa pessimistiseen viiteen kuudesosaan, sillä tämän kirjoituksen alkuun viitaen ilmasto kokee muutoksia jo ilman ihmisen osallisuutta. Ilmaston erilaiset muutokset jatkuvat sykleittäin myös tulevaisuudessa, vaikka koko ihmiskunta lakkaisi hypoteettisessa tilanteessa olemasta kokonaan – joskin ehkä ihmisen vaikutusta verkkaisemmin.

Ympäristöpäästöjen dramaattiseen vähentämiseen osallistuvat myös jatkossa samat valtiot kuin tälläkin hetkellä, eli pääsääntöisesti kaikki muut kuin juuri mittavimpien päästöjen aiheuttajat. Jonkinlaista mittakaavaa antanee se, että kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ajavien valtioiden yhteenlasketut päästöt esimerkiksi hiilidioksiditonneissa vuodesta 1750 lähtien mitattuna jäävät jälkeen kärkipäästä, eli suurimmista saastuttajista. Tämä on käyttökelpoinen mittari osoittamaan vähintään sen, minne päin sitä globaalia syyllisyystaakkaa olisi perusteltua sälyttää, jos jonnekin.

Mitä ilmastoahdistukseen ja muuhun henkiseen oireiluun tulee, en epäile hetkeäkään toisessa Ylen artikkelissa haastateltujen Sanni Saarimäen ja Panu Pihkalan ennustetta, jonka mukaan kyseinen ilmiö saattaa kasvaa tulevina vuosina. Jostain kai kertoo sekin, että kyseinen artikkeli on reilun vuoden takaa ja tänään uutisoidaan ilmastohuolien aiheuttamista pakko-oireista. Kyseinen artikkeli on tosin pohjavireeltään haitallinen, sillä siinä esitetyt pointit ajavat ahdistuneita nuoria vakuuttelemaan itselleen, että he ovat ahdistuneita ja/tai masentuneita relevanteista syistä.

Tämähän ei missään määrin pidä paikkaansa, kuten tuli yllä todettua. Kukin pieni uniikki lumihiutale Weltschmerzeineen voi toki uskotella itselleen, että on ollut häpeällinen etuoikeus syntyä juuri Suomeen, eikä juuri samalla kellonlyömällä jonnekin muualle päin maailmaa, kuten merenpinnan alapuolelle jäämäisillään olevalle Tyynen valtameren saarelle. Tosiasiassa syy tähän on ollut kosmisen geeniloton sijaan sinun suomalaiset isäsi ja äitisi, jotka ovat kahdessa tavanomaisimmassa tilanteessa saattaneet sinut alulle yhdynnällä tai adoptoineet sinut Suomeen.

(Raivostuttaa muuten toistaa näin kiistattomia itsestäänselvyyksiä, mutta minkäs teet, kun Yle on kaikessa viisaudessaan pyytänyt artikkeliinsa asiantuntijalausunnnon teologian tutkijatohtorilta.)

Keskeisin syy ahdistuksen ja muun henkisen pahoinvoinnin lisääntymiseen on ilmastoa koskevien uutisten ilmiselvä ideologisuus (esimerkiksi vegaaniruokavalion lobbaaminen) ja ennen kaikkea juuri ideologisen uutisoinnin voittopuolisuus kaikesta siitä massasta, jossa valtamedia aihepiiriä käsittelee. Palstatilaa eivät saa tervettä suhteellisuudentajua, kuten Suomen tosiasiallista osallisuutta globaaleihin ympäristöpäästöihin peräänkuuluttavat järkiartikkelit vaan hysteria, paatos ja polemiikki. Medialla olisi tässäkin asiassa peiliin katsomisen paikka, mutta tekemättömäksi taitaa jäädä.

Terveessä ilmapiirissä ja nimenomaan Suomessa globaalista ilmastosta huolissaan olevia ja suorastaan ahdistuneita nuoria tulisi kannustaa lähestymään asiaa siten, että heidän huolensa ja moraalinen närkästyksensä ovat suhteettomia, sillä mikään muutos esimerkiksi heidän kulutustottumuksiinsa ei vaikuta siihen, millä tavoin ja millaisella aikajänteellä globaali ilmasto kokee muutoksia. Koska ilmapiiri ei tunnetusti ole terve edes Suomessa, ratkaisu ahdistukseen on perustaa sisäänpäinlämpeäviä keskusteluryhmiä, joissa ahdistukseen johtavia ajatusmalleja ruokitaan ja vahvistetaan.

Vai mitä sanotte tästä (tosin edelleen viime vuoden huhtikuulta olevasta jutusta):

    ”Viisi kertaa kevään aikana kokoontuva ryhmä tarjoaa osallistujilleen vertaistukea ja ymmärrystä. Avarassa luokkatilassa viisi opiskelijaa istuu tuoleilla ringissä ja juo kahvia kauramaidolla, posliinikupeista tietysti. [Tietysti, toim. huom.]

    Osa keskusteluryhmän osallistujista on lukenut päivän lehdestä jutun, jonka otsikossa mainitaan ilmastoahdistus.

    – Ilmastoahdistus oli laitettu lainausmerkkeihin. Ihan kuin se ei olisi oikeaa tai että se ei olisi riittävä syy ahdistumiseen, kuvailee yksi opiskelija.

    Äänessä kuultaa turhautuminen. Ympärillä nyökytellään selvästi harmistuneina.”

Miltä kuulostaisi tällainen kuvitteellinen sananvaihto AA-kerhon kokoontumisesta:

    ”– Alkoholismi oli laitettu lainausmerkkeihin. Ihan kuin se ei olisi oikeaa tai että se ei olisi riittävä syy juoda, kuvailee yksi osallistuja.

    Äänessä kuultaa turhautuminen. Ympärillä nyökytellään selvästi janoisina.”

Ilmastoahdistuksessa on aineksia muodostua epäterveeksi trendiksi, eikä tässä ole mitään hienoa saati ihannoitavaa, mikäli se aivan oikeasti kuormittaa kansalaisten henkistä hyvinvointia. Ilmastoahdistuksessa on myös jotain erityislaatuisuutta verrattuna muihin ahdistuksen tyyppeihin, kuten torikammoon (agorafobia), erityisesti siksi, ettei siitä vaikuteta pyrittävän pääsemään eroon korostamalla tervettä realismia ja suhteellisuudentajua.

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa