Eurooppa Maahanmuutto

Irakilainen kuoli Valko-Venäjällä – Minsk syyttää Vilnaa

Kuva Shutterstock.

Valko-Venäjän rajavartiolaitos ilmoitti miehen kuolemasta. Vahvistamattomien tietojen mukaan aivan rajan läheisyydessä olevan kylän asukkaat löysivät pahoin piestyn miehen.

Infomigrants-sivuston mukaan mies on irakilainen. Mies kuoli annetusta avusta huolimatta. Puolan valtion TV kertoi, että ei ole tiedossa yrittikö hän aiemmin ylittää rajan.

Liettuan rajavartiolaitos ilmoitti, että se sai tietää tapauksesta median kautta. Puolustusministeri Arvydas Anusauskas totesi, että kyse on provokaatiosta ja lähiaikoina saattaa ilmaantua uusia tapauksia.

Tapauksesta ilmoitti ensimmäisenä Telegram-kanava Puł Pierwogo, joka kytkeytyy Aljaksandr Lukašenkan lehdistöpalveluun. Minskin hallitukselle myönteiset mediakanavat ovat alkaneet syyttää Vilnaa ja kirjoittaneet, että ”liettualaiset tappavat maahanmuuttajia”. Oppositio puolestaan syytti murhasta Valko-Venäjän hallintoa.

Liettuan rajavartiolaitos on ilmoittanut, että se on viime vuorokauden aikana ottanut kiinni 35 henkilöä. Määrä on paljon vähemmän kuin edeltävien päivien aikana. Tähänastinen ennätys tehtiin 2. elokuuta, jolloin pidätettiin 287 henkilöä.

Määrän lasku johtuu Liettuan tekemistä uusita ratkaisuista. Vilna ilmoitti tiistaina, että siirtolaiset pakotetaan palaamaan takaisin Valko-Venäjälle ja heitä kannustetaan käyttämään virallisia rajanylityspisteitä. Liettuan sisäministeriö on sallinut voimankäytön.

Rajavartiolaitos ilmoitti, että se ei kykene antamaan tarkempaa rajalla käännytettyjen henkilöiden lukumäärää. Sieltä kerrottiin kuitenkin, että se on suurempi kuin vuorokauden ensimmäisellä puoliskolla tiistaina. Silloin määrä oli 180 henkilöä.

Tilaa
Ilmoita
guest
24 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

On näistä ”irakilaisista” melkoinen vaiva kuollessaan. Hösseli on aivan samaa tasoa, jos joudutaan susi tai karhu lopettamaan kun päiväkodin lapset eivät uskalla mennä keinuun karhunpentujen omiessa keinut itselleen.

Suomalainen jäärä putoaa veneestä katiskaa nostettaessa ja hukkuu niin ei ole diplomaattisista konsultaatioista merkkiäkään eikä sodan uhka leiju ilmassa. No, eiköpähän tuo kolmen päivän päästä nouse pintaan.

Kata

https://www.youtube.com/watch?v=s01ZL5TnBNY Tuossa on todella mielenkiintoinen haastattelu,Tucker Carlson haastattelee Orbania jota Bidenkin syytellyt diktaattoriksi…Orban on niin oikeassa!

John Quiman

Oli hyvä video. Suosittelen muillekin.

Ilkka Mänttäri

Menee tuossa taustalla. Pelkkää asiaa.

John Quiman

Huvitti se Bidenin väittämä, että Orban on diktaattoriroisto tms.

Kata

Näin on maailman asiat saatu vääristettyä ja kuinka moni uskoo juuri näin.Täällä Suomessakin samaa halveksuntaa Unkaria kohtaan mutta olen satavarma etteivät he ole ottaneet muuta selvää kuin yletyiset.

John Quiman

Aivan. Uskovat valtamediaan täysin. Eivät kai tiedä ainakaan nuoremmat, että Yle on kautta aikojen ollut poliittisen propagandan väline.

Ilkka Forsten

Totta. Yleisradio luotiin aikanaan tasapainottamaan niin sanottuja kaupallisia kanavia. Se oli siis omalla tavallaan media joka pyrki tuottamaan muutakin kuin kaupallisuuden sanelemaa viestiä, mutta kuten aina, siitä tuli ensin eräänlainen sosialismiin yllyttävä instituutio, joka on sittemmin muuttunut täysin vasemmistopropagandan äänitorveksi.

Nykyisellään YLE on puppugeneraattori mikä tekee uutisensa copy/ paste menetelmällä jopa niin uskollisesti, että suorat asiavirheetkin syyhdetään ilman kritiikkiä ihmisten tietoisuuteen. Faktantarkistus on pelkkä feikki jolla hämätään kuulijat olettamaan, että joku on oikeasti tehnyt valtavan taustatyön ja informoi kuulijoita / katsojia hyvän mediatavan mukaisesti, eli ilman propagandaa ja ilman puolueellisuutta. YLE ei ole enää vallan vahtikoira, siitä on tullut vallan väline joka kumartaa mitä tahansa muuta ideologiaa mutta ei sitä mistä verorahat otetaan.

Viimeksi muokattu 3 kuukautta sitten by Ilkka Forsten
EU-ennustaja

”Turussa puhkottiin viime yön aikana 24 auton renkaat, kertoo Lounais-Suomen poliisi Twitterissä.”
Onkos Aurajokea pitkin rantautunut kumiveneellinen asyylidesantteja ?
Toinen mieleen tuleva vaihtoehto on yökerhomatujen kostoretki.
Jotkut saattaisivat jo alkaa lyödä vetoa siitä minä vuonna Suomen valmiuslaki tulee seuraavan kerran voimaan.
Ei enää pandemian vaan yhteiskunnan sisäisen turvallisuuden vuoksi.

Sami

Valmiuslait eivät ole enään kansalaisten suojelua varten. Nykyiset valtapuolueet, eivät ole enään kymmeniin vuosiin palvelleet kansaa, vaan laittavat kansan palvelemaan itseään.

Ilkka Forsten

” Keloapinat ” asialla, näinhän se maailma pelastuukin.

likainen läpsysandaali

Toivottavasti Suomi pian avaa hätämajoituskeskukset uudestaan, jotta saamme siirrettyä nuo sotaa, vainio ja kidutusta pakenevat haavoittuvassa asemassa olevat irakilaiset lapset turvaan.

murre riepunen

Kaikki se mitä pystyttiin tehtiin, jotta irakilaisen henki pelastusi, voi..voi kaikesta huolimatta sotaa ja vainoa pakeneva pääsii paratiisiin, joka suvulle kunniaksi on pitkän aikaa.

Ilkka Forsten

Olen joskus ihan itsekseni miettinyt näitä kuolema / pelastus sanoman sisältöjä. Mistähän se johtuu että kaikki elävät organismit pelkää kuolemaa, jos se on kaiken hyvän alku ? Miksi aikoinaan papisto rankaisi kansaa kuolemalla, kun samaan aikaan saarnattiin että mitään niin puhdasta ja hyvää kuin kuolemassa tarjotaan, ei voi saada tässä ulottuvuudessa. Miksi muslimin kuolema on niin hirveä asia, jos heidän oma uskonsa näkee tilanteen suurena onnena ja neitsyiden luokse pääsynä ?

Eikö siinä ole jotain ristiriitaista että huudetaan naamat totisena kaikille oikeutta elämään, kun parempaa saisi kuolemassa ? Joku ei ole nyt ihan sitä mitä sanotaan, tai sitten se mitä sanotaan ei ole jotain mitä joku sanoo.

Eka Kettunen

Yksittäistapaus ja tiedä vaikka olisi yön pimeydessä kompuroinut itsensä huonoon kuntoon.

Sami

Minä kävin mätkimässä sitä, ettei se pääse Suomeen asti. Pidetään tämä yhteisenä salaisuutenamme, älkää kertoko kenellekään.

Ilkka Forsten

Minä vaikenen tapauksesta jos tililleni ilmaantuu 300 000 euroa viikon sisällä. Hinta on vielä pieni, mutta jos tingit niin korotan sen 600 000 euroon. Lupaan kyllä olla hiljaa sen jälkeen.

Kata

😀

John Quiman

Olipa tuo pahoinpitely syytös totta tai ei, se kuitenkin on uutinen, joka vähentää laittomien tunkeutujien haluja yrittää. Tuskin kuitenkaan alkavat aseistautua, koska sitten tulee ihan varmasti tarpeellisen voiman käyttöä vastaan.

Markku Nieminen

Valko-Venäjän Mainilan laukaukset kyseessä. Näin ne kommarit toimii häikäilemättömästi ja syyttävät muita AINA RIKOKSISTAAN.
Nyt uhriksi joutui Irakilainen jonka se itse houkutteli mukaan peliinsä.

Kaino-Vieno Huttunen

Eiköhän ainoa syyllinen ole Valko-Venäjä, joka kuskaa näitä elintasopakolaisia Liettuan rajalle.

metsäkulman murre

Vaikuttaa Mainilan laukauksilta. Ehkä Valkovenäjän viranomaistahot ovat itse piesseet miehen kuoliaaksi.

Markku Nieminen

Hyvin todennäköistä!

Kata

Nyt vapiskaa terot…nyt tulee tulta ja tappuraista!Tällaista EI SAA tapahtua mussukoille koskaan!EIT apuun ja tuomio!

Voi Vilna-parkaa!