Eurooppa Politiikka

Islam-kriittistä kirjailijaa uhkaa jo kolmannen kerran erottaminen Saksan sosiaalidemokraattisesta puolueesta

Thilo Sarrazin. Kuva Wikimedia Commons / public domain.

Thilo Sarrazin on erotettavana jo kolmatta kertaa sosialistipuolueesta.

Saksassa on kiistelty kansantalousmies, kirjailija ja poliitikko Thilo Sarrazin jo kolmatta kertaa puolueestaan erottamisen kohteena. Tällä kertaa on SPD:n berliiniläisen Charlottenburg-Wilmersdorfin piirin ”kurikomissio” antanut luvan erottamiselle. Päätös ei ole vielä voimassa. Sarrazin on jo ilmoittanut, ettei erottamista hyväksy. Lisäksi hän sanoo käyvänsä tarvittaessa lävitse kaikki oikeusasteet, aina Saksan korkeinta oikeutta ja perustuslakituomioistuinta myöten.

”Erottaminen ei pidättele SPD:n kannatuksen romahtamista”

Lausunnossaan erottamisesta sanoo Sarrazin, ettei se pidättele SPD:n kannatuksen romahdusta. Puoluejohdon mielestä entinen Berliinin taloussenaattori on tehnyt puolueelle vakavaa vahinkoa eikä hänen ajatuksilleen ole tilaa SPD:ssä. Sarrazinia nimitellään rasistiksi ja islamvastaiseksi, joka kohtelee muslimeja vähempiarvoisina.

Tuoreimman erottamishankkeen aiheena on viimeisin Sarrazinin teosFeindliche Übernahme: wie der Islam den Fortschritt behindert und die Gesellschaft bedroht” (Vihamielinen valtaus: kuinka islam estää kehitystä ja uhkaa yhteiskuntaa). Teos julkaistiin 30. elokuuta 2018. Joulukuussa SPD:n puoluehallitus ilmoitti pyrkivänsä Sarrazinin erottamiseen. Puoluesihteeri Lars Klingbek ilmoitti tuolloin, että päätös hankkeesta oli tehty elokuussa eli mahdollisesti jo ennen kirjan julkaisua.

”Saksa tyhmenee”

Aiemmat pyrkimykset päästä kiusallisesta hahmosta eroon tapahtuivat vuosina 2010 ja 2011. Asialla oli mm. puoluejohtaja Sigmar Gabriel. Sarrazin julkaisi läpimurtoteoksensa ”Deutschland schafft sich ab” (Saksa tuhoaa itsensä) vuonna 2010. Kirja oli valtava myyntimenestys. Sarrazin nousi julkisuuteen ja aiheutti suuren luokan poliittisen debatin ja mediakohun. Kirjassaan hän kävi lävitse Saksan yhteiskunnallista kehitystä. Eräät hänen teesinsä kuohuttivat, kuten väite, että Saksa tyhmenee. Tätä hän perusteli kantasaksalaisen väestön alentuneella lapsiluvulla (erityisesti alemmissa yhteiskuntaryhmissä) ja toisaalta, ei-työperäisen ja erityisesti Lähi-idästä saapuneen maahanmuuttajaväestön heikolla koulutustasolla . Lisäksi esiintyy haluttomuutta integroitua. Perheet eivät välttämättä huolehdi lapsiaan edes peruskouluun. Koululaisten osaamisen taso on laskenut mm. Berliinissä, mikä on virallisestikin todettu. Asiasta on painokkaasti puhunut jo virassa ollessaan Neuköllnin ex-pormestari Heinz Buschkowsky (SPD).

Viestintuojalle halutaan tuomio

Koulutukseltaan kansantaloustieteilijä Sarrazin on toiminut julkisessa virassa vuodesta 1975 vuoteen 2010. Hän toimi  1973-74 sosialidemokraattisen Friedrich Ebert Stiftungin palveluksessa. Tuolloin hän liittyi puolueeseen. Liittotasavallan valtionvarainministeriön palvelukseen hän astui 1975 toimien esittelijänä sekä myös edustajana IMF:ssä New Yorkissa. Sarrazin oli virkatöidensä ohella ministeri Hans Apelin (SPD) puheidenkirjoittaja, mutta toimi ministeriössä myös hallituksen vaihduttua 1982. Tuona aikana vastuualueena olivat raideliikenteen kysymykset. Hän toimikin DB:n johtotehtävissä 2000-2001. Ministeriössä hän osallistui Saksojen yhdistymisen aikana saksalais-saksalaisen valuutta-, talous- ja sosiaaliunionin valmisteluun. Berliinin osavaltion valtionvarainministerinä hän oli 2002-2009 ja ennen eläköitymistä vielä Saksan keskuspankin johtokunnan jäsenenä vuoteen 2010.

Vahva asiantuntemus ja laajan tietoaineiston hallitseminen on tuonut Sarrazinille aseman uskottavana kriitikkona. Hän pitää rasismi -väitteitä perusteettomina. Asia on erityisen vaikea puolueelle, koska se on vuosikaudet etääntynyt peruskannattajakunnan todellisuudesta, osallistuu pienempänä kumppanina Merkelin hallitukseen 2017 suuresta vaalitappiosta huolimatta. Tuolloin kannatus oli vajonnut 20 prosenttiin, nyt 12-13 prosentin tasolle mittauksissa. Osallistuminen hyväuskoiseen maahanmuuttopolitiikkaan on osaltaan nakertanut kannatusta. Puolueen strategia on kadoksissa. Johtajuus ja puolueen sisäinen elämä on kriisissä. Puheenjohtajaa on vaihdettu vuoden välein, nyt kolmatta kertaa peräkkäin. Tällaista ei yksi kriitikko pystyisi aiheuttamaan. Viestintuojalle halutaan kuitenkin tuomio.

Sarrazin ilmoittaa pysyvänsä puolueessa kunnes toisin käy. Hän ilmoittaa nyt osallistuvansa muun muassa uuden puheenjohtajan valinnasta käytävään debattiin. Omien sanojensa mukaan hän ei olisi koskaan voinut uskoa joutuvansa vainotuksi ja erotetuksi mielipiteidensä vuoksi. Berliinin Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) on heti reagoinut tilanteeseen ja kutsui Sarrazinin yhteistyöhön. Todennäköisesti kriitikko pysyy vielä kauan piikkinä puolueensa lihassa.

Lähteet WAZ, Bild

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa