Eurooppa

Italialaisen kaupungin krematorio ylikuormittuu koronaan menehtyneistä

Kuvituskuva. Kuva Pixabay.

Pohjois-Italiassa sijaitsevan Bergamon kaupungin krematorio on kapasiteettinsa äärirajoilla Kiinasta liikkeelle lähteneen koronaviruksen runnellessa kaupungin asukkaita.

Muun Italian lailla myös Bergamon terveydenhuoltojärjestelmä on jo toimintakykynsä äärirajoilla koronaviruksen kynsissä. Kuolonuhrien määrän kasvaessa jopa kaupungin krematorio joutuu toimimaan kapasiteettinsa äärirajoilla, kertoo Il Giornale.

– Krematorio ei enää riitä. Bergamon kaupungin uuni ei selviä tehtävästään, pormestari Giorgio Gori valittelee.

Bergamo sijaitsee Milanon lähettyvillä Lombardiassa, joka on Italian koronakeskus.

– Kaupunki on tämän hätätilan keskus. Tartunnan saaneiden – kuten myös tehohoitoon vietyjen – määrä jatkaa kasvuaan. Kuolleiden määrä on kasvanut noin 50:een päivää kohden, heitä oli 300 viime viikolla, Gori kertoo kaupungin lohduttomasta tilanteesta.

Pormestarin mukaan menehtyneitä lähetetään krematorioihin muualle maahan, sillä kaupungin oma kapasiteetti ei enää pysty vastaamaan viruksen uhrien määrään.

– Emme pysty täyttämään kaikkia tarpeita. Monet ruumiit on jouduttu lähettämään toisiin paikkoihin polttohautausta varten. Kaupungin uuni ei pysty tekemään kaikkea mitä sen pitäisi.

Pormestari ei pyri lausunnollaan säikyttelemään ihmisiä, vaan tuomaan kaiken kärsimyksen ja epämiellyttävän totuuden julki. Kaupungin hautausmaalla järjestetään hautajaisia puolen tunnin välein.

  • 196
    Shares
Tagit

Liity kannattajajäseneksi