Eurooppa Politiikka

Italian pääministeri valmis pakkolunastamaan asuntoja pakolaisille

Sisäministeriön lähteiden mukaan ministeriön suunnitelmassa kaavaillaan agenttien käyttöä ja ”ehkäisevien toimenpiteiden” kohdentamista henkilöihin, jotka vastustavat kiinteistöjen takavarikointeja siirtolaisten käyttöön.


Il Giornale sai tietää, että toimenpiteisiin ryhdytään vasta 4. joulukuuta jälkeen, tarkemmin sanoen vasta pidettävän kansanäänestyksen jälkeen, jotta kansalaisten protestointi ei vaikuttaisi äänestyksen tulokseen.

Alfanoa huolestuttavat mielenilmaukset. Viime päivien aikana Goron ja Gorinon barrikadit, joilla vastustetaan erään hotellin takavarikointia 15 pakolaisen käyttöön ovat nousseet lehtien etusivujen jutuiksi ja tämä on aiheuttanut hämminkiä hallitukselle. Salaiset palvelut ovat jo listanneet kaupungit, joissa kaupunkilaiset mahdollisesti voivat organisoituvat komiteoiksi vastustaakseen pakolaisia. Takavarikoinnit tulevat kyllä jatkumaan ja l’Opinione -lehden siteeraamien sisäministeriön lähteiden mukaan hallitus on valmis ryhtymään tiukkoihin toimiin niitä kansalaisia vastaan, jotka vastustavat yksityisten kiinteistöjen luovuttamista maahanmuuttajille.

Maahanmuuttajia vastustavat vankilaan

”Salaiset palvelut – kirjoittaa l’Opinione – näyttävät jo varoittaneen hallitusta kiinteistöjen takavarikointia vastustavien italialaisten mahdollisista väkivaltaisista mielenosoituksista”. Mitä tämä merkitsee? Lehden mukaan suunnitelmassa kaavaillaan – ”huomioiden tilanteen poikkeuksellisuus ja italialaisten yhteistyöhaluttomuus vastaanotossa” – vähintään 2.000 poliisin, karabinieerin, tullimiehen ja sotilaan lähettämistä paikalle. Eikä tässä kaikki: Oikeusministeriö on valmis jopa takaamaan ”nopeat prosessit ja järjestämään tarvittavat pidätystilat” sisäministeriön suunnitelmia vastustaville. Lyhyesti sanoen: Eri mieltä olevat päätyvät vankilaan.

Vaikuttaa, että takavarikoinneista ei tultaisi maksamaan korvauksia. Tämä johtuu siitä, että sisäministeriöllä ei ole varaa maksaa talojen omistajille, sillä rahat ovat jo kuluneet maahanmuuttajien vastaanoton kustannuksiin osuuskuntien ja ei-valtiollisten organisaatioiden ylläpitämissä keskuksissa. Tämän lisäksi rakennuksen omistaja joutuu jatkamaan vielä kunnallisverojen maksamista kiinteistöstä. Teoriassa on mahdollista nostaa oikeuskanne korvauksen saamiseksi, mutta tässä tapauksessa oikeusprosessien kestot ovat pitkiä ja lopputulos epävarma. L’Opinionen siteeraaman toisen sisäministeriön lähteen mukaan sisäministeri Alfanon toimenpide olisi ”väliaikainen”, mutta siitä ”voisi tulla pysyvä takavarikko, jos kiinteistön omistaja syyllistyy valtiota vahingoittaviin kapinallisiin rikoksiin”. Eli takavarikon vastustajia uhkaa rakennuksen pysyvä menettäminen.

Sisäministeriön työntekijöiden vuotamien tietojen mukaan takavarikointisuunnitelman toteutus aloitettaisiin Pescarassa. Tästä kaupungista tulisi eräänlainen koeponnistus koko Italiaa varten. Tavoitteena on vähentää osuuskuntien hallinnoimien vastaanottokeskusten käyttöä, koska ne ovat kalliimpia ja toiminta vähemmän läpinäkyvää kuin sisäministeriön Sprar-järjestelmässä. Tätä muutosta varten tarvitaan vapaita rakennuksia.

  • 300
    Shares