Eurooppa Politiikka

Itävallan kansallismieliset syyttävät hallitusta valeuutisista

Heinz Christian Strache 2013


Valeuutisoinnissa avustamisesta syytetyn massamaahanmuuttovastaisen Itävallan Vapauspuolueen johtaja Heinz-Christian Strache iskee takaisin sanomalla, että Itävallan hallitus luo valeuutisointia aivan tarpeeksi itsekin.



Itävallan Vapauspuolueen (Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ) puoluejohtaja tuomitsi Hoaxmap-projektin, joka omien sanojensa mukaan raportoi oletettuja sosiaalisen median, kuten Facebookin ja Twitterin, kautta levitettyjä huhuja. H-C Strache sanoi, että Itävallan hallitus tuottaa itse ”valeuutisia,” kertoo itävaltalainen Kurier.

Strache väitti, että hallitus on toiminut harhaanjohtavasti viime vuosien aikana piilottaakseen rikosten ja rikollisuuden laajuuden manipuloimalla tilastoja. Hän myös painotti, että monet itävaltalaiset on pantu työllisyyskursseille vain työttömyystilastojen kaunistelua varten. Näistä yrityksistä huolimatta Itävallan työttömyys on kivunnut ylöspäin merkittävästi viime vuoden aikana.

Hän sanoi myös hallituksen piilotelleen rikollisten maahanmuuttajataustoja, vaikkakin hallitus myönsi aiemmin joulukuussa pakolaisten suorittamien raiskausten lisääntyneen 133 prosenttia viimeisen kuluneen vuoden aikana. Strachen mukaan hallitus on myös vuodesta 2014 alkaen laskenut prostituution – mikä on Itävallassa laillista – ja huumeiden laittoman kaupan talousraportteihin saadakseen bruttokansantuotteen näyttämään paremmalta.

”Vielä suurempi määrä valeuutisia on tuskin poliittisesti edes mahdollista,” sanoi Strache.

FPÖ muistutti myös hallituksen turvapaikanhakijoiden määrää koskevasta ”valeuutisesta”, jonka mukaan 37.500 turvapaikanhakijan rajaa ei olisi saavutettu. Aiemmin vuonna 2016 hyväksytyn lakialoitteen mukaan kun yläraja on saavutettu, hallituksen täytyy sulkea rajat uusilta turvapaikanhakijoilta.

Kansallismielinen FPÖ pakotti sisäministeriön paljastamaan, että todellinen Itävallan rajan ylittäneiden laittomien siirtolaisten määrä oli vuonna 2015 yli 120.000, esimerkiksi Kärntenin maakunnassa yksinomaan 74.000 rajanylitystä.

Strache nimesi sosiaalisen median ”demokratian siunaukseksi” ja sanoi, että se palvelee erinomaisesti hallituksen ja median tekemien virheiden korjaamisessa. ”Jos joku haluaa tukahduttaa tämän keskustelun, ei ymmärrä demokratiasta mitään,” hän sanoi.

Kaikki eivät ole kansallismielisen poliitikon kanssa samaa mieltä. Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti Saksan hallituksen iskevän valeuutisten kimppuun väittäen Venäjän hallinnon yrittävän vaikuttaa Saksan vuoden 2017 vaaleihin.

Saksan sisäministeriö on myös ilmoittanut perustavansa uuden hankkeen taistelussa valeuutisia vastaan. Hanke on otettu vastaan orwellilaisena ”Totuusministeriönä”. Hanke, joka on nimetty ”disinformaation vastaiseksi puolustuskeskukseksi”, on suunnattu taisteluun hallituksen mielestä väärää informaatiota vastaan ennen elokuussa 2017 pidettäviä vaaleja.

Breitbart

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa