Eurooppa Maahanmuutto

Itävallan sisäministeri aikoo tulpata rajat jos siirtolaisvirta tavoittaa maan – ”Olemme valmiita lähtemään rajalle”

Unkarin ja Itävallan rajalta syyskuussa 2015. Kuva Mstyslav Chernov / CC BY-SA 4.0
Itävallan sisäministeri ilmoitti maan sulkevan rajat, jos Balkanilla virinnyt siirtolaisten liikenhdintä saavuttaa Itävallan.

Kronen Zeitung kertoo, että siirtolaisvirran uudelleenviriämisestä Balkanilla huolestunut sisäministeri Herbert Kickl ilmoitti sunnuntaina sulkevansa Itävallan rajat, jos siirtolaisvirta tavoittaa maan. Hänen mukaansa sisäministeriön alaiset rajavalvonta- sekä poliisijoukot tulevat olemaan täydessä valmiudessa kesäkuun alusta alkaen rajalle siirtymistä varten.

Kicklin mukaan vuosien 2016 ja 2016 kaltainen hallitsematon siirtolaisten virta ei saa toistua, ja hän kertoi tekevänsä kaikki vaadittavat valmistelut tapahtumien toistumisen estämiseksi. Jos maahan pyrkivän ennakkotarkastukseen rajalla ei ole mahdollisuutta, hänen mukaansa maahan pääsyä ei silloin henkilöllä ole.

Sisäministeriön rajavalvontajoukkoihin kuuluu 500-600 virkailijaa, ja tätä joukkoa tullaan käyttämään rajan sulkemiseen polttopisteissä. Joukoilla on käytössään myös modernia rajavalvontatekniikkaa, muun muassa siirreltäviä kontteja sekä erityisesti liikuteltavia raja-aitoja.

– Olemme valmiita lähtemään rajalle, Kickl painotti.

Kansalainen kertoi hieman aiemmin, että Bosnian serbitasavallasta saadun varoituksen mukaan 120 000 siirtolaista on liikkeellä kohti Bosnia-Hertsegovinaa ja sieltä eteenpäin kohti vaurasta Länsi-Eurooppaa. Reitin varrella olevat maat etsivät kiivaasti suojautumiskeinoja estääkseen siirtolaisten läpipääsyn.

– Jos he löytävät heikon kohdan, tulemme näkemään rajalla satojen siirtolaisten läpimurtoyrityksiä, kertoi bosnialainen poliisilähde.

  • 1.4K
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset