Eurooppa Maahanmuutto

Itävalta ei allekirjoita GCM-sopimusta

Kuva Pixabay.
Itävallan hallitus on tehnyt lopullisen päätöksen olla allekirjoittamatta YK:n GCM-siirtolaisuussopimusta joulukuussa Marokossa. Hallituksen toisen puolueen kanta sopimukseen on ollut tiedossa jo pitkään, mutta pääministeri Kurzin mielipide on jäänyt kenties EU-kiireiden takia hämäräksi. Itävalta on 193 suunnitellun allekirjoittajamaan joukosta neljäs maa, joka on ilmoittanut epäilevänsä sopimuksen kaventavan itsemääräämisoikeuksia ja haittaavan maansa kansalaisten tulevaisuutta.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on useaankin kertaan ilmoittanut kantansa YK:n valmistelemaan globaalia maahanmuuttoa säätelemään pyrkivään GCM-sopimukseen. Unkarin  ja Puolan hallitukset sekä Australia ovat myös jo ilmoittaneet jättävänsä allekirjoitustilaisuuden väliin.

Seitsemälletoista sopimuksen 23 kohdasta: Ei käy!

Itävallan hallituksen mielestä sopimuksen 23 kohdan listasta 17 kohdassa esitetään vaatimuksia tai velvoitteita, joita hallitus ei voi luvata kansalaisten nimissä. Joissain kohdissa, kuten siirtolaisuuden syyn vastaisessa taistelussa ja pakolaisia koskevissa suojavelvotteissa, hallitus löysi paljon kannatettavaa.

Kuitenkin Itävallan hallitukselle on noussut ”mittavia kysymyksiä” sopimustekstin kohdista.

– Me uskomme, että sopimuksessa olisi syytä olla tarkempi rajaus työperäiselle ja pakolaisperäiselle maahanmuutolle, sanoi liittokansleri Sebastian Kurz.

– Maahanmuuttoa ei saa nimittää ihmisoikeudeksi. Ei ole mahdollista, ettemme tee eroa laittomien ja laillisten siirtolaisten välillä, jatkoi varakansleri Heinz-Christian Strache tiedotustilaisuudessa.

Strachen mielipide oli jo selvä, Kurz panttasi omaansa

Varaliittokansleri Strache loisti tilaisuudessa erikoisen tyytyväisenä, koska oli ilmoittanut mielipiteensä julkisesti jo aikaisemmin ja Kurz panttasi omaansa. Strachen kanta sai ansaitsemansa kannatuksen, ja hallitus tuli ”pitkien ja intensiivisten keskustelujen” jälkeen esitettyyn lopputulokseen sopimuksen allekirjoittamisen suhteen.

– Tämä on politiikan käännekohta, sillä alamme tekemään politiikkaa Itävallalle ja itävaltalaisille, eikä mitä muut käskee, sanoi varaliittokansleri Strache.

– Itävallan kansalaiset ovat suurena enemmistönä tukenamme, huomautti  Strache.

– Eikä tässä ole kyse mistään sen suuremmasta asiasta, lisäsi Kurz viitaten mitä ilmeisemmin sopimuksen ”velvoittamattomiin velvoitteisiin”.

Lähde: Kronen Zeitung

Liity kannattajajäseneksi

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa