Kolumnit

Jakamaton ihmisarvo teoriassa ja käytännössä

Kuluvan vuoden marraskuussa tiedoksi annettu ja mielipiteitä jakanut päätös laajentaa paperittomien siirtolaisten asumis- ja terveyspalveluita Helsingissä voitaneen joka käänteessä perustella maamme perustuslailla. Perustuslaki asettaa sen toisen luvun kuudennessa pykälässä de jure kaikki ihmiset yhdenvertaisiksi mihinkään taustatekijään katsomatta. Näin ollen terveyspalveluiden laajentamisen vastustaminen voidaan kuitata perustuslain vastaisena.

Otaksun, että suurin osa kyseistä päätöstä vastustavista (minut mukaan lukien) haluaisi lukea perustuslain tarkoittavan de facto yhdenvertaista oikeutta terveydenhuolto- sekä asumispalveluihin Suomen kansalaisille sekä Suomessa laillisesti oleskeleville – olipa perusteluna sitten turvapaikka, oleskelulupa, työlupa, opiskelulupa, toissijainen suojelu tai muu vastaava, eli ei Suomessa ilman legitiimiä maassaolo-oikeutta oleskelu.

Tämä ei kuitenkaan ole perustuslain mukaista, kuten todettua.

”No, sitten perustuslakia pitää muuttaa!”, myönnän itsekin joskus ajatelleeni, mutta etenkään nyt käsillä olevan asian osalta uumoilen, ettei eduskunta ole kovin halukas lähtemään muutosprosessiin, joka tulisi vaatimaan suuren määrän lisää johdannaismuutoksia esimerkiksi ulkomaalaislakiin.

Perustuslaillisen fundamentin johdosta on ajanhukkaa vastustaa oikeastaan yhtään mitään, mitä jo kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille, eli ilman asianmukaista oikeutta maassa oleskeleville, ehdotetaan. Edes tosiasiallisista taloudellisista vaikutuksista mainitseminen ei riitä. Nekin voidaan kuitata esittämällä budjetointi nollasummapelinä ja jos ei muuten niin vetoamalla perustuslakiin.

Oleskeluoikeudetta Helsingissä asuvien ihmisten lukumäärää ei tiedetä, mutta valistuneet arviot puhuvat ”sadoista”. Tämän lisäksi on esitetty, että valtaosa heistä on perusterveitä nuorehkoja miehiä, joista edelleen vain murto-osa tarvitsee aiempaa laajempia terveydenhuoltopalveluita. Tosiasia on lisäksi se, että Suomessa sairas tai loukkaantunut hoidetaan ja vasta myöhemmin aletaan etsiä maksajaa.

Kustannusvaikutuksia voidaan aina verrata Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysmenojen n. 2 miljardin euron kokonaisbudjettiin ja näin ollen paperittomien siirtolaisten saamien lisäpalveluiden osuus jääkin toki melko vaatimattomaksi. Kokonaisbudjettiin näin heti tuoreeltaan vedotun, kun kustannustekijät otettiin esille.

Syy siihen, että vastustan syvästi nyt läpi menevää muutosta niin Helsingissä kuin mahdollisesti ennen pitkää ja jonkun paikallisen valtuutetun laadittua vastaavan aloitteen myös kotikaupungissani Jyväskylässä on puhtaasti periaatteellinen. Näillä main mahdollisesti laadittavan aloitteen hyväksyntä tullee olemaan läpihuutojuttu, sillä asiasta on olemassa ennakkotapaus (ja vihreät muodostavat Jyväskylässä suurimman valtuustoryhmän).

En hyväksy, että Suomessa oleskeluoikeudetta oleva henkilö voi kävellä samaan pitkään potilasjonoon kenties suurimman osan elämästään veroja Suomeen maksaneen eläkeläisen kanssa. Puhumattakaan siitä, että ensin mainittu henkilö on heti ensi vaiheessa valehdellut maahanmuuttoviranomaiselle suut ja silmät täyteen omista taustoistaan ja on pelkästään paremman elintason perässä.

Perustuslaki – laki laeista – on kuitenkin samanaikaisesti sekä tulkinnanvarainen että yksiselitteinen. Se ei ota huomioon kansallismielisiä oikeudenmukaisuusperiaatteita, mutta linjaa, että tietyt valtiolliset perustoiminnot ovat kaikkien ihmisten saatavilla. Huomatkaa, että se puhuu ihmisistä, ei esimerkiksi kansalaisista.

Vastustus on turhaa, sillä vastaavat aloitteet etenevät, jos ne saavat kunnallisissa päätöksentekoelimissä määräenemmistön. Ja vaikkeivat saavuttaisikaan, kritisoitaisiin päätöstä perustuslain vastaisena, koska se asettaisi ihmisryhmän ”paperittomat siirtolaiset” eriarvoiseen asemaan kantaväestön ja laillisen oleskeluluvan omaavien kanssa.

Tähän päättyy kirjoituksen pitkähkö mutta toivottavasti vallitsevaa asiantilaa avaava juridinen osuus, jonka osalta otaksun olevani kutakuinkin oikeassa. Siirrymme kansallismielisten periaatteiden puolelle. Ne harvemmin saavuttavat jalansijaa käytännön politiikassa, koska itsetuhoisen humaanit ihanteet ja ideaalit ovat valtavirtaa, kuten Helsingin kaupunginvaltuusto taannoisella päätöksellään osoitti.

Missä tahansa turvapaikanhakijoihin liittyvässä keskustelussa törmää väistämättä käsitteeseen ”jakamaton ihmisarvo”. Näin tapahtuu erityisesti paperittomien siirtolaisten tapauksessa. Helsinkiläisvaltuuston linjaus ei jätä pienintäkään tulkinnanvaraa edes turvapaikkajärjestelmää härskisti hyväkseen käyttävien onnenonkijoiden osalta.

Tähän hätään luotettavimmaksi katsomani lähteen, Amnestyn yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen, mukaan jakamaton ihmisarvo käsittää jokaisen ihmisen oikeuden ainakin …

  • elämiseen
  • vapauteen
  • rauhaan
  • turvallisuuteen
  • erottelemattomuuteen sekä syrjimättömyyteen
  • sanan-, ilmaisun- ja uskonnonvapauteen

Amnestyn julistuksen johdannon mukaan:

    ”Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on hyvin erityinen sopimus, sillä ihmiskunta ei koskaan ole päässyt niin lähelle yhteistä ja globaalia näkemystä ihmisoikeuksista ja niiden asettamista velvollisuuksista.”

Näin asia on varmasti globaalisti tarkasteltuna, mutta paikallisella tasolla riitasointuja esiintyy rutkasti. Kyse on siitä, miten yleismaailmallinen julistus käytännössä sekä paikallisella tasolla toteutuu tai jää toteutumatta, ja kenen syy toteutumattomatta jääminen on.

Ensimmäinen kysymykseni oikeuksien, vastuiden ja velvollisuuksien näkökulmasta sen sijaan kuuluu näin:

Kenen vastuulla on varmistaa, että jakamaton ihmisarvo aina ja poikkeuksetta toteutuu?

Yleisin hiljaa hyväksytty vaihtoehto lienee kaikessa yksinkertaisuudessaan mikä tahansa sellainen maankolkka (jätän toistaiseksi ja tarkoituksella mainitsematta valtioita nimeltä), jossa jakamattoman ihmisarvon periaatteet toteutuvat ilman sen erikoisempia ponnisteluita siellä vallitsevan kansallisen lainsäädännön, kyseisen maankolkan ihmisoikeusperinteen ja sen kansan keskuuteen juurtuneen kanssaihmisiä yksilöinä kunnioittavan tapakulttuurin ansiosta.

Toinen kysymykseni oikeuksien, vastuiden ja velvollisuuksien näkökulmasta kuuluu näin:

Voidaanko tätä maankolkkaa velvoittaa ottamaan vastaan loputtomasti turvapaikanhakijoita?

Mikäli vastaus on kyllä, seuraa tästä se, että mikäli jokin tyystin toinen maankolkka (jätän vieläkin toistaiseksi ja tarkoituksella mainitsematta valtioita nimeltä) on joko tosiasiallista valtaa pitäviensä tai ei välityksellä kykenemätön tai haluton huolehtimaan mokomasta painolastista, lankeaa jakamattoman ihmisarvon järjestämis- ja suojeluvelvoite jonnekin muualle.

Siitäkin huolimatta, että Amnestyn julistuksen 2. pykälän mukaan:

    ”Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.”

Toisinaan näkee esitettävän, että on oikeutettua päästää Amnestyn vaaliman ihmiskäsityksen piiriin sekä vainon kohteeksi joutuneita että myös sitä harjoittavia. Kokemusperäisesti tämä ei ole toimiva ratkaisumalli, koska lähtömaiden luotaantyöntävät ominaisuudet, kuten elämänkatsomukseen perustuva vaino, siirtyvät väestön mukana.

Amnestyn yleismaailmallisen julistuksen 7. pykälä kuuluu seuraavasti:

    ”Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.”

Kolmas kysymykseni oikeuksien, vastuiden ja velvollisuuksien näkökulmasta kuuluu näin:

Minkä lain?

Suomen perustuslain mukaan kaikki ihmiset ovat oikeutettuja yhtäläiseen lain suojaan. Miten tämä vertautuu yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen valossa Somaliaan, Afganistaniin tai Irakiin, joissa vastaavat oikeudet eivät välttämättä toteudu – olivatpa ne kirjattu kunkin mainitun maan perustus- tai johonkin muuhun lakiin tai eivät?

Voidaanko Amnestyn yleismaailmallista ihmisoikeusjulistusta tulkita siten, että mikäli se ei toteudu Somaliassa, Afganistanissa tai Irakissa ja kyseisistä maista vaeltaa väkeä fundamentalistisia kurkunleikkaajia pakoon Suomeen, julistuksen mukaisten ihmisoikeuksien järjestämisvastuu siirtyy automaattisesti Suomelle?

  • 37
    Shares

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti