Eurooppa

Jo kaksitoista tulipaloa Lundin kouluissa neljän kuukauden aikana

Kuvituskuva. Kuva Gunnar Creutz / Wikimedia COmmons / CC BY-SA 4.0

Kaksi viikkoa sitten leimahti Etelä-Ruotsissa Lundissa jälleen koulurakennus tuleen. Kyseessä oli jo kahdestoista koulupalo maaliskuusta alkaen. Poliisi on perustanut kriisiryhmän tutkimaan tapahtumasarjaa. Kaupunki hakee lupaa ulottaa kameravalvonta kaikkiin esikouluihin ja peruskouluihin. Viime yönä syttyi lisäksi koulupalo Lundin lähellä.

Lundin seudulla syttyi viime yönä (29. heinäkuuta) koulupalo. Lähellä Staffanstorpin kunnassa Hjärupissa sijaitseva Montessori-koulu oli myöhään illalla ilmiliekeissä. Poliisi pitää mahdollisena yhteyttä Lundissa tapahtuneisiin koulujen tuhopolttoihin.

Toistaiseksi viimeisin tuhopoltto Lundin kaupungissa (ruotsalaisittain murhapoltto) havaittiin peruskoulutason Palettskolanissa 17. heinäkuuta aamuneljältä. Kymmenen päivää aiemmin oli palanut Lerbäckskolan. Tuolloin poliisi tavoitti tapahtumapaikan läheisyydessä 17-vuotiaan, joka päästettiin kuitenkin vapaalle jalalle. Hän on yhä epäilyn kohteena, antaa poliisin edustaja ymmärtää. Kesäkuun viimeisenä päivänä syttyi edellinen tulipalo Märtenskolanissa.

Nyt poliisi on perustanut erityisen ”Operaatio Kipinän” selvittämään tapahtumasarjaa. Hanke on nyt prioriteetti Skånessa, kertoo poliisin tiedottaja Ewa-Gun Westford. Hän kertoo, että kyseessä on muitakin kuin kouluihin kohdistuvia tapauksia.

Kaikkiaan Lundissa on viime kuukausina 25 epäiltyä tuhopolttoa, kun tulipaloja ylipäänsä tänä vuonna on tilastoitu 55 kappaletta. Niihin sisältyvät myös pienemmät tulipalot sekä poltettujen autojen tapaukset.

Toistuvat tulipalot kouluissa lyhyen ajan sisällä on johtanut siihen, että Lund hakee lupaa ulottaa kameravalvonta 114 kouluun, joista 75 on esikouluja ja 39 peruskouluja. Hankkeen toteutuminen vie ainakin vuoden.

Lähteet Expressen, SVT.

  • 185
    Shares