Kolumnit

Joulurauha vuodelta 1908

Kuva Pixabay.
Joulurauha vuodelta 1908 osoittaa, että nykyään kovin moni asia on samoin kuin 110 vuotta sitten.
Mikä olisi tämä maailma ja mitä maailman meno ilman joulua? Erämaa ilman yhtään virkistävää kosteikkoa; ampiaispesä täynnänsä vihaa surisevia, myrkyllisiä pistiäisiä. Mutta kerran vuodessa, jouluna, maailman kiivas ja kiukkuinen meno taukoaa, ja ihmiset tuntevat mielessään rauhan ja sovinnon sulomakua.

Puoluepukarit, jotka pitkin vuotta ovat säiläänsä tulisesti heilutelleet, milloin kohtisuoraan vastustajan päätä halaista aikoneet, milloin salakavalasti syrjäpistoja yritelleet, pistävät jouluna kuin yhdestä tuumasta miekkansa tuppeen, ojentaen toisilleen rauhan lämpimän kämmenen.

Puhdasta jälkeä tekevät rauhan luudat sanomalehtien palstoilla. Pois ovat hävinneet viikingit ja kalmukit, pois sosilistit, mokraatit ja puol’suomalaiset. Kuin maan sisään ovat painuneet kaikki suomettarelaiset ja sijaan on ilmestynyt vanhoja suomenmielisiä ja gamla-fennoja. Ei lyödä jouluna löylyä vuoden 1850 kieliasetuksen kiukaille eikä työnnetä ruotsalaisia Pohjanlahden kylmiin aaltoihin tahikka haudata maahan, niinkuin täällä meidän puolessa on tapana. Kaikki ryssän kätyrit ovat sukupuuttoon kuolleet, kaikki hännät laanneet heilumasta ja pääskyset laulelemasta. Hävinneet ovat verenimijät, luunpurijat ja mukanansa vieneet huligaanit, ryöväri- ja rosvoliigat samaten kuin niiden valmistuslaitoksetkin.

Jouluna on porvareissa paljon sellaisia, joilla on aina ollut lämmin sydän työväestöä ja sen harrastuksia kohtaan. Työväen vaatimukset täysin tunnustetaan ajan ja olosuhteiden vaatimiksi.

Kansallisen Suomen tulevaisuus näyttää jouluna hyvin valoisalta, sillä on vaan pienen ajan kysymys, että taas molemmat suomalaiset ryhmät yhtyvät, muodostaen puolueen, joka ottaa johdon käsiinsä ja lain ja oikeuden pohjalla asiain kulun ohjailee.

Vanhoja suomenmielisiä nyt hyvin ymmärretään ja myönnetään heidän toimineen vakaumuksensa mukaan eikä mistään alhaisista syrjävaikuttimista, niinkuin sitä tiimmellyksen kuumuudessa tuli, pahasti kyllä, usein sanotuksi.

Näin vallitsee rauha ja sovinto poliittisessa maailmassa, ja hartaasti, täysin rinnoin lauletaan yhteisesti ”Enkeli taivaan lausui näin!” Ja siihen samaan virteen kaikki muutkin yhtyvät.

Myrskyistä on ollut seurakunnallinenkin elämä. Ajan pahuus ja sosialistien villitys on aiheuttanut, että Matti-pastorin saarnatessa on tulinen järvi usein tavallista kuumemmaksi varistunut, samalla kun taivaan tie on perin ahtaaksi ja mutkaiseksi koukistunut. Mutta jouluna taas kaikki muuttuu hyväksi. Tuonne takalistoon Matti-pastori joulusaarnassaan tulisen järven työntää, mutta taivaan hän maalaa niin ihmeen ihanaksi ja kirkkaaksi ja tien sinne tasoittelee ja oikoo, että suurinkin syntinen tuntee itsensä mahdolliseksi sinne sisälle pääsemään.

Rauhan joulu kouluihinkin tuo. Ei kuulu nyt luokilla karjuminen, lyönnin läiske eikä ulinaa, vaan raikkaat joululaulut siellä helähtelevät ja rakennuksia tärryttää piiritanssin riehakas ryske. Tyhmistä aaseista ja pässeistä on joulurauhan taikasauva tehnyt kilttejä oppilaita, joita opettajat naurussa suin puhuttelevat, poskille taputtelevat ja tanssissa pyörittävät. Ei myöskään ole joukossa ruttuun kuivettuneita, kiukkuisia ”vanhojapiikoja” eikä kaljupäitä ”apinoita”, vaan hyviä ja hauskoja opettajia, joista niin hirveän paljon pidetään.

Kodeissa sentään joulurauhan kauneimmat ja tuoreimmat kukkaset puhkeavat. Riitaisimmatkin pesät muuttuvat suloisiksi  kuin huvimajat ennen Eedenin yrttitarhassa. Rauhantuoksuisa öljy ruosteisimmatkin sielunsaranat vetreiksi voitelee, ärtyneet mielet lammasnahkaisiksi lauhduttelee ja jähmettyneet sydämet sulattelee pehmoisiksi kuin laskiaispullan.

Pois ovat kodeista kaikonneet kaikki juopporatit, toraavat akat ja kiuskavat kakarat. Rakas isä se nyt armaan perheensä keskuudessa iltaa iloiten viettää. Ja hauskasti kuluukin ilta isältä, joka ei muulloin kotona olisi vaikka nuorittaisi.

Tuo muulloin jo vanhahko ja ryppyinen Saaransa näyttää hänestä nyt niin kovin nuorekkaalta ja pullakalta ja äänessäkin on hänellä niin herttainen sävy. Lasten riehunta ei myöskään tuskastuta hirveästi, päinvastoin riemua lisää. Ja vaikka niitä onkin jo aika kasa, ei olisi mikään hirmuinen asia, jos herra sallisi heitä vielä pari kolme lisää.

Noin hiljallensa eteenpäin on menty Saarankin mielestä. Onhan Aabrahami tullut joskus myöhäänkin kotiin ja ollut hiukan liikutettukin, mutta ei hetikään niin usein kuin monet muut ukot. Ja toisekseen, pitäähän miehille, jotka ovat kovassa työssä, suoda vapauttakin. Aabrahami raukka, joka saa ollakin aina niin kovilla, elättää suurta perhettä, riehua puoluetaisteluissa, siihen lisäksi lankeavia vekseleitä ja monta muuta murhetta! Eikä hän Saaran mielestä nyt yhtään raihnaalta näytä. Nuo muutamat hopeahapset parrassa muulloin harmaat takut leuvassa olevassa turvelossa tekevät miehen vain juhlallisemman ja arvokkaamman näköiseksi ja tarkemmin katsoen näyttää kaljussa päässäkin orastavan kuin uuden villan alkua.

Näin vallitsee joulurauha kaikkialla; siitä nauttikaamme ja sitte taas virkistynein voimin aloitamme vanhat riidat.

Juutas Puustinen 1908

Tagit

Liity kannattajajäseneksi

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa