Kolumnit

Kaarina Hazard ja ISIS-neidot pulassa

Toimittaja ja audiovisuaalisen tuotannon edelläkävijä Kaarina Hazard pohti Seuran poleemisessa kolumnissaan syvällisesti sitä, miksei maamme valtiovalta ole toistaiseksi ryhtynyt konkreettisiin toimiin al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten ISIS-naisten noutamiseksi takaisin Suomeen. Hazard intoutui pahaksi onnekseen keskittymään kirjoituksessaan erilaisten naistyyppien olkiukkomaiseen rakenteluun ja oletuksiin siitä, miten kutakin hänen eri luomuksistaan kohdellaan tai pikemminkin kohdeltaisiin, mikäli yksikään niistä pitäisi paikkansa jossain muuallakin kuin hänen omassa mielikuvitusmaailmassaan.

Hazardilta unohtui autuaasti se, että oikeusvaltiossa ihmisiä ei kohdella heidän edustamansa viiteryhmän vaan yksinomaan heidän tekojensa kautta. ISIS-naiset ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä osallistuneet kannattamansa terroristijärjestön toimintaan, joka sattuu – valitettavaa tai ei – olemaan rikollista puuhaa niin Suomen kuin kansainvälistenkin lakien mukaan. Mainitun toiminnan ei tarvitse tarkoittaa kurkkujen viiltämistä tai tienvarsipommien virittelyä. Propagandatyö ikään kuin terroristijärjestön kotirintamalla ja raskauttavana asianhaarana lasten parissa on haitallista ja tuomittavaa sekin.

Hazard puuskahtaa:

    ”Joukko kansalaisiamme matkusti pois rakentaakseen uutta maata, josta ei sitten tullutkaan mitään.”

Toisinaan ei ole kovinkaan moraalisesti paheksuttavaa todeta: ”mitäs läksit(te)”. Vaikka jonkun mielestä saattaisikin vaikuttaa ihailtavalta, että lähdetään muille maille vierahille osallistumaan uuden paratiisinomaisen maan (eli tässä tapauksessa ääri-islamistisen kalifaatin) rakentamiseen ja lähtömaan valtiovallan tulisi seurata haltioituneena sivusta, ei homma reaalimaailmassa toimi tällä tavoin.

Toisaalta voidaan pohtia toistakin vaihtoehtoa. Mikäli tästä ”uudesta maasta” olisikin tullut ”jotain”, tulisiko suhtautumisen sen rakentamiseen osallistuneihin Suomen kansalaisiin poiketa olennaisesti nykyisestä? Kuulostaisi melko hurjalta järjestelyltä ja laintulkinnalta, ettei vieraan vallan avittamisen yrittäminen itsessään merkitsisi mitään ja epäonnistumisen jälkeen saisi palata takaisin kaikessa rauhassa.

Tässä tapauksessa tulee nähdä tuomittavana se, että jotkut ovat ylipäätään lähteneet yrittämään ja ovat epäilemättä olleet tähän hyvin motivoituneita. Mikään ei takaa sitä, etteikö osa heistä olisi yhtä motivoituneita ajamaan Suomelle vierasta poliittis-uskonnollista agendaa myös tällä hetkellä.

Hazard löytää mielestään ongelman punaisen langan:

    ”Lainoppineet ihmettelevät, mitä tässä enää odotellaan, mutta Suomi sen kun viivyttelee päätöksissään. Miksi? Koska pinteessä olevat kansalaiset ovat naisia, jotka eivät helposti lankea tuntemiimme naiskategorioihin.”

Hazard maalailee satukirjanomaista asetelmaa, jossa neito on pulassa ja jolloin kaivataan ritareita karauttamaan hätiin valkoisilla ratsuillaan, kiiltävissä sotisovissaan ja peitset tanassa. Miten tällainen näkemys istuu nykyiseen tasa-arvodiskurssiin, jossa miehet sekä naiset ovat yhtä vahvoja ja kykeneväisiä? Minne katosivat nykyisen tasa-arvoihanteen mukaiset itsenäiset ja rohkeat naiset, jotka ovat tässä tapauksessa tehneet harkiten päätöksensä lähteä mukaan terroristijärjestön toimintaan?

    ”Näyttää siltä, ettemme pysty päättämään mitä al-Holin leirillä viruville naisille tehdään ennen kuin porukalla päätämme keitä he oikein ovat.”

Näyttää myös siltä, ettei Hazardkaan kykene tästä asiasta päättämään vaan laatii kolme täysin absurdia ”tarinafiguuria” niin kuin hän itse niitä nimittää. Voisiko olla niin, että keskeinen osa tilanteen puntarointia kohdistuu siihen, millainen rooli kullakin kyseisistä rouvashenkilöistä on ollut ISIS:n riveissä, millaisiin aktioihin he ovat syyllistyneet, millaisen turvallisuusuhan he saattaisivat kotimaahan palatessaan aiheuttaa ja miten heidän lapsensa asemoidaan edellä mainittujen tekijöiden mukaan?

Jotta asia olisi Hazardille hengenheimolaisineen kenties helpompi hahmottaa, esitetään analogia, jonka toivon toki sellaisena pysyvän:

Suomalainen n. 30-vuotias mies lähtee omasta vapaasta tahdostaan ja infantiilin muslimivihan motivoimana jonnekin kaukomaille suorittamaan terrori-iskun. Jotta analogia täsmäisi, tämä jää pelkäksi yritykseksi, hänet vangitaan ja nakataan tässä kyseisessä kaukomaassa tyrmään virumaan. Pohdiskelisiko Hazard kolumnissaan sitä, onko mies reipas työväenliikkeen kannattaja, porvaritaustainen pienyrittäjä vai uskalias reppureissaaja?

Vai yksinkertaisesti todellisuudesta vieraantunut täysidiootti, joka on lähtenyt kerjäämällä kerjäämään itselleen hankaluuksia, saa tavalla tai toisella ansionsa mukaan ja vieläpä ilman mitään sukupuoliaspektia?

Hazard paaluttaa:

    ”Valitsemme näistä mielikuvituksessamme eloon heräävistä naisrooleista minkä tahansa – aatelisneidon, porvarisrouvan tai työläismuijan – selvää on, ettei tosiasiallinen tilanne siitä muuksi muutu.”

Mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Ensinnäkään en ole havainnut kenenkään muun mielikuvituksen laukkaavan samaan malliin kuin Hazardilla, toisekseen en usko kovin monen samaistuvan hänen ”tarinafiguureihinsa” ja kolmanneksi: mikä on hänen mukaansa se ”tosiasiallinen tilanne”? Ihmisiä on ”hätää kärsimässä”, se on jo tullut todettua, mutta onko ”tosiasiallinen tilanne” jokin noista Hazardin karikatyyreistä vai tässä kirjoituksessa esittämäni juridis-pragmaattinen ongelma, joka vaatii huomattavasti enemmän viranomaistyöskentelyä kuin mitä Hazard vaikuttaa ymmärtävän?

Hazardin loppuyhteenveto:

    ”Nyt näyttää siltä, että kansalaistemme perusoikeuksia koskevia päätöksiä tehdään huutoäänestyksellä ja se kanta ehkä voittaa, joka vakuuttavimman vision saa äänekkäimmin ilmoille.”

Onko kenelläkään tuoreessa muistissa edes yhtä ainoaa tapausta, jossa maamme kansalaista koskeva viranomaispäätös oltaisiin tehty kansalaismielipidettä konsultoimalla? Minä en nimittäin tiedä yhtään sellaista. Se, että ISIS-naisista käydään myös yleistä keskustelua, ei ole mikään osoitus siitä, että tällä olisi minkäänlaista vaikutusta viranomaistyöskentelyyn. Lisäksi perusoikeuksiin vetoaminen alkaa kokea alati suurempaa inflaatiota, mikäli ne ulotetaan koskemaan myös osallistumista terroristiseen toimintaan.

Olen lähestulkoon varma siitä, että tällaiset ajatuskukkaset on saanut Hazardissa liikkeelle se, että kansalaiskeskustelun sävy on ollut voittopuolisesti naisten toiminnan tuomitseva ja heidän maahan paluunsa osalta varauksellinen. Mikäli hallitseva elementti tässä ilmeisesti sitten kai meneillään olevassa huutoäänestyksessä olisi naisten paluu riemusaatossa ja feministisestä oppikirjasta ammennetun voimaantumiskokemuksen saaneina, olisi toinen ääni kellossa.

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi