Kotimaa Rikos

Kaasua sumuttanut laukkuvaras kiinni

Kuva Wikimedia Commons / Santeri Viinamäki / CC BY-SA 4.0.
Uhrinsa kaasulla sokaissut laukkuvaras on otettu kiinni, kertoo poliisi tiedotteessaan.

Helsingin poliisi otti tiistaina 30.10.2018 Espoossa kiinni vuonna 1988 syntyneen Suomessa asuvan ulkomaalaisen miehen, jonka epäillään anastaneen torstaina 25.10.2018 iltapäivällä Helsingissä Johanneksen kirkon kohdalla naiselta laukun sumuttamalla jotakin kaasua naisen kasvoille.

Vuonna 1953 syntynyt nainen oli kävelemässä klo 17 jälkeen Korkeavuorenkatu etelän suuntaan, kun hän Johanneksen kirkon kohdalla kuuli takaansa juoksuaskelia. Nainen luuli lenkkeilijän ohittavan hänet, kunnes hän yllättäen tunsi jotakin sumutetta kasvoillaan. Samaan aikaan häntä tönäistiin selästä siten, että hän kaatui maahan. Samalla myös naisen kädestä repäistiin laukku, jossa oli naisen henkilökohtaista omaisuutta.

Uhrin huudettua apua, oli lähellä ollut nainen kiinnittänyt huomion laukku kädessä paikalta pois juoksevaan mieheen ja lähtenyt seuraamaan miestä Tarkk’ampujankadun suuntaan. Perässä tullut nainen oli huutanut vastaantulijoita pysäyttämään miehen, jolloin pyörällä liikkunut mies oli lähtenyt seuraaman pakenevaan laukkumiestä. Pyöräilijä tavoitti miehen ensimmäisen kerran Johanneksentiellä, jolloin mies oli sumuttanut pyöräilijää jollakin kaasulla. Laukkumies oli jatkanut matkaansa ja pyöräilijä tavoitti hänet uudelleen Fredrikinkadun ja Merimiehenkadun risteyksessä, jolloin mies oli luopunut anastamastaan laukusta ja jatkanut pakoaan.

Tämän jälkeen pakenevaa miestä lähti seuraamaan kaksi muuta pyöräilijää, jotka myös saivat pakenijan sumuttamaan kaasua kasvoilleen. Takaa-ajajien joukkoon liittyi vielä neljäs henkilö, joka myös jossakin vaiheessa sai kaasua kasvoilleen. Takaa-ajajat pystyivät seuraaman miestä aina Stockmannin tavaratalolle asti, jonka ruuhkaan mies katosi.

Poliisi sai Stockmannin valvontakameroiden tallenteista kuvan pakenijasta. Sen jälkeen miehen liikkumista pystyttiin selvittämään Helsingin keskustassa ja poliisin omien tutkintatoimenpiteiden avulla miehen henkilöllisyys saatiin selvitettyä.

Laukun anastamista tutkitaan ryöstönä, koska omaisuuden anastamisen yhteydessä uhriin on kohdistettu väkivaltaa. Tekijää seuraamaan lähteneiden osalta tekoa tutkitaan pahoinpitelynä, koska käytetty kaasu on aiheuttanut kipua uhreille.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset