Kotimaa

Kaatuneitten muistopäivä: He antoivat puolestasi ainoansa – VIDEO

Valokuva Essi Renvallin suunnittelemasta sankarihautausmaan muistomerkistä Haavoittunut sotilas vuodelta 1952. Muistomerkki sijaitsee Kuopion Sankaripuistossa, Kuopion keskustaan kuuluvan Multimäen kaupunginosassa. Kuva Paju / Wikimedia COmmons / CC BY-SA 3.0

Kaatuneitten muistopäivää vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina. Päivä on Suomen aluetta ja suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa menehtyneiden muistoksi vietettävä päivä.

Puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Carl Gustaf Mannerheim määräsi päiväkäskyssään talvisodan jälkeen keväällä 1940 toukokuun kolmannen sunnuntain vietettäväksi ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”.

Päivään kuuluvat käynnit sankarihaudoilla.

Kaatuneitten muistopäivänä liputettiin aluksi siten, että osan päivästä lippu oli suruliputuksessa. Vuodesta 1995 alkaen on noudatettu normaalia liputuskäytäntöä.

Vuodesta 1977 lähtien kaatuneitten muistopäivä on ollut vakiintunut liputuspäivä.

Ainoastaan sodissamme 1939 – 1945 kaatui tai katosi 93 547 maansa vapauden vuoksi, meidän vapautemme vuoksi, sinun vapautesi vuoksi kaikkensa antanutta.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa