Eurooppa Rikos

”Kameliratsastaja” uhkasi nyt moottorisahalla Ruotsissa

Kuvituskuva. Kuva Pixabay.

Maanantai-iltana mies ryntäsi Kungsbackan keskustassa olevaan baariin moottorisaha käsissään. Miestä on aiemmin epäilty kamelihyökkäyksestä hotelliin Turkissa.

Maanantai-iltana puoli kahdeksan aikoihin mies hyökkäsi länsiruotsalaisen Kungsbackan keskustassa baariin moottorisaha kourassaan. Moottorisaha oli käynnissä, ja monet baarissa olleista pakenivat takaovesta, kertoo Nyheter Idag.

Seuraavana yönä 40-vuotias mies pidätettiin ja häntä epäillään laittomasta uhkauksesta. Moottorisahaiskun syy ei ole tiedossa.

– Hän on ollut melko vähäpuheinen, syyttäjä Sonja Seligmann kertoo.

Moottorisahaiskusta epäilty on sama mies, jonka epäillään viime kesänä hyökänneen Turkissa hotelliin. Mies oli lomalla ja eräänä iltana hän tuli hotelliin kamelilla ratsastaen keppi kädessään.

– Panen hotellinjohtajaa ja sinua myös, miehen kerrotaan sanoneen hotellin henkilökuntaan kuuluvalle.

Miestä syytettiin työntekijöiden lyömisestä kepillä ja nyrkillä. Mies ei kuitenkaan tunnustanut tekoa. Sen sijaan hän väitti olevansa itse hyökkäyksen uhri. Mies oli tapahtuman aikaan 3,35 promillen humalassa.

Syyttäjä Seligmann ei ole tietoinen kameli-iskusta. Hän on kuitenkin tietoinen siitä, että mies on aiemmin tuomittu Ruotsissa useista rikoksista.

– Tässä on kaikennäköistä, liikennerikkomuksia ja ihmisiin kohdistuvia rikoksia.

Syyttäjän tulee viimeistään perjantaina tehdä päätös miehen määräämisestä moottorisahaiskusta tutkintavankeuteen.

  • 107
    Shares