Kotimaa Politiikka Uutiset

Kansalainen haastattelee eduskuntavaaliehdokkaita: Jarno Henninen

Kuva: SML

Kansalainen julkaisee 2.4. asti eduskuntavaaliehdokkaiden haastatteluita.

Jarno Henninen: Sinimusta Liike, Varsinais-Suomen vaalipiiri

Olet ollut pienten lasten koti-isänä. Millaisia toimia mielestäsi yhteiskunnassa tarvitaan, jotta suomalaisten syntyvyys saataisiin kasvuun?

Kahden pienen lapsen isänä koen, että yhteiskunnan pitäisi tukea lapsiperheitä enemmän. Kotihoidontuki on liian pieni. Perustulo malli olisi siihen hyvä vaihtoehto, jotta vanhemmat voisivat olla enemmän lasten kanssa kotona. Lapset ovat ykkösprioriteetti, kaikki muu tulee sen jälkeen.

Miten lapsiperheen arki sujuu ja miten lomailette tai harrastatte yhdessä?

Pienten lasten kanssa lomailu on välillä haastavaa. Harrastan lasteni kanssa useampien instrumenttien soittoa ja musiikin kuuntelua. Lapsiperheen arki on antoisaa ja palkitsevaa, sekä myös täyttä työtä. Varsinkin, kun on 3,5 v erityislapsi joka oppii uusia asioita. Meillä tuo iloa se, että lapsi osaa pukea aamulla kengät oikeisiin jalkoihin tai suostuu pukemaan yhtään mitään.

Onko sinulla aiempaa poliittista taustaa ja miksi lähdit mukaan juuri Sinimustaan Liikkeeseen?

Olen seurannut politiikkaa koko aikuisikäni, ja Sinimustan Liikkeen arvomaailma sopii parhaiten meidän perheelle. Onhan myös vaimoni mukana Sinimustan Liikkeen ehdokkaana.

Mitkä ovat tärkeimmät arvosi ja tavoitteesi?

Arvomaailmaani kuuluu tietysti lapseni ja turvallinen ympäristö kasvaa. Tavoitteena on edelleen nolla maahanmuuttajaa.

Vastustat Natoon liittymistä. Miten mielestäsi Suomen puolustusvoimien tulisi varautua mahdollisiin uhkiin?

Suomen puolustusvoimat nostaa tarvittaessa valmiustasoaan. Meillä on ainutlaatuinen reserviläisjärjestelmä, sekä Euroopan suurin tykistö. Me pärjäämme kyllä omin voimin, vaikka sotilaallinen uhka olisi lähellä. Silloin muutkin kuin kantahenkilökunta ja reserviläiset haluavat tarttua aseeseen. Olemmehan me suomalaisia miehiä ja naisia.

Miten päättäjänä pyrkisit vaikuttamaan oman vaalipiirisi asioihin? Onko Varsinais-Suomessa epäkohtia joihin tulisi puuttua lainsäädännöllä, tai onko maakunnassasi mielestäsi akuutteja valtion rahoituskohteita?

Tunnin juna on tärkeää saada Turku -Helsinki välille.

Miksi juuri sinua kannattaa äänestää?

Yrittäisin näyttää kaikille esimerkkiä. Kaikki mitä lupaan, yritän viedä loppuun saakka.

Haluatko sanoa vielä jotain muuta äänestäjille?

Mielestäni ei ole tärkeää ketä äänestää, kunhan äänestää. Se on mielestäni kansalaisvelvollisuus. Kun äänestät Sinimustaa Liikettä, äänestät Suomea. Olet mukana talkoissa, joilla me nostetaan Suomi jaloilleen. Viime vuosina olemme menneet pyllymäkeä alaspäin – sen on muututtava.

15 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka Forsten

Vaikka Suomi nostaisi valmistasoaan, se ei riitä mikäli uhkaa verrataan Ukrainan tilanteeseen. Miksi apua ei otettaisi jos sitä on tarjolla. On turhan optimistista ajatella suomen armeijan olevan joku lyömätön voima. Vaikka meillä olisi miten paljon aseita niitä myöskin menetetään tositilanteessa. Oma tuotantomme ei riitä kattamaan hävikkiä joten siinä tilanteessa ulkopuolisten apu on tarpeen. Ei ukrainankaan armeija tyhjin käsin sotaa käy, ja jos sinne ei toimitettaisi kalustoa mikä olisi lopputulos ?

Me olemme yli kolmenkymmenen vuoden ajan natoyhtenäistäneet asejärjestelmiä. Siitä on iso apu silloin jos tosipaikka tulisi. Ukrainan ongelmana on että aseistus nojautuu Venäläiseen kalustoon mistä seuraa esimerkiksi tykistön ammusten mittaerot. Venäläisten 152 mm kranaatti ei ole sama kuin natomaiden käyttämät. Otin esimerkin tykistöstä, koska se on pitkälti selkaranka mihin nojataan. 1000 tykkiä saa enemmän aikaan kuin miljoona rynnäkkökivääriä. Nykyajan sotia ei ratkaista yksittäisten miesten kevyellä aseistuksella, sitä tarvitaan, mutta homma hoidetaan aina raskaammalla kalustolla. HIMARS:n kaltaiset järjestelmät ovat olleet mittaamaton apu, samoin Javelin PST ohjukset. Suomi hankkii näitä ( javelineja ) parhaillaan koska ase on halpa mutta tehokas.

Ja lopuksi, onko yksikään natomaa joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Jos ukraina olisi natomaa, pysyisi rajatkin koskemattomina. Kun suomesta tulee natomaa, on raja koskematon. Sitä peliliikettä ei uskalla Kremlin kuppikunta tehdä että työntäisi joukkonsa ” sotaharjoituksen ” nimissä Vaalimaalta länteen. Jos tätä ei ymmärrä, olisi syytä lukea uudelleen mihin se meidän viimesodan jälkeinen itsenäisyys perustui. Saksan apuun, ilman sitä ei olisi ollut enää suomea ja suomalaisuutta vuoden 1945 jälkeen. Nyt sen avun tarjoaa nato, joka ei tarkoita yksin USA:ta.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Forsten
Puolueeton

Hyvä nähdä Nato-vastaisuutta SML:ssa. Naton päävaltion johto kostuu terroristeista, jotka käyvät innolla sotia. Presidentti on tärkeä tekijä ja niistä valtamedian moittima Trump oli pitkään aikaan ainoa, jonka johdolla USA pysyi irti sotatouhuista. Obama taas oli median suosikki ja hänen aikanaan USA terrorisoi ennätyksellisesti ja aiheutti Euroopan pakolaisongelmat.

Ilkka Forsten

Innolla näyttää itänaapurinkin terroristi sotaa haluavan. Kertoo vielä olevansa kansaansa rakastava, vaikka on tähän mennessä tuottanut jo suhteettoman paljon uhreja, ja lisää tulee joka päivä. Jos venäjän kansa olisi hiukan viisaampi se näkisi mitä tapahtuu, ja paljonko kremlissä välitetään uhrauksista. Rekryyttejä syötetään liukuhihnalta ukrainaan kehnolla koulutuksella ja varustuksella, tappioluvut kasvaa kasvamistaan, mutta ei näytä haittaavan pikku-ukkoa. Tappioista vaietaan kuten tapana on, mutta ei ole esittää mitään saavutuksiakaan. Nyt on vuosi täynnä, alueita on valloitettu mitättömän vähän, ja lisää ei saada. Venäjän armeija on vitsi, puffi joka esitti paraatimarsseja punaisella torilla, mutta on tositoimissa kykenemätön saavutuksiin. Alkoholismin kyllästämä ja motivaation puutteesta kärsivä ” eliittisotilaiden ” yksikkö on aika heikko esitys.

Juha

Fiksua puhetta jota tänä hulluna aikana harvoin kuulee. 0Toden totta.. Euroopan suurin tykistö, mutta onko enää, kun niitä annetaan kiihtyvää tahtia pois? Epäsuora tuli aiheuttaa 75 %a uhreista sodassa ja on ensiarvoisen tärkeää maanpuolustukselle.

GLGL

Suomi sitten päätti lähettää 3 Leopardia. Omituinen määrä. Ei mitään käytännön merkitystä. Varmaan kulisseissa on ollut kova vääntö määrästä.
Missään mediassa ei ole mainittu, maalataanko Totenkopf-symboolit tankkeihon jo Suomessa, vaiko vasta luovutuksen jälkeen. Jos ne maalataan Suomessa, voinemme kai olettaa, että puolustusministeriö on sen verran hienotunteinen, etteivät aja tankkeja Kirsi Pihan ikkunan alitse.
On mainiota, että korvaavat tankit ostetaan Saksasta. Olin aika varma, että ne tilataan USA:sta.
Koska luovutettavissa tankeissa on tiettävästi langaton diagnostiikka, Veikkaus Oy voinee jo laittaa pitkävetokohteeksi sen, kuinka kauan kukin tankki säilyy ehjänä.

Ilkka Forsten

Paljonko suomi on tykistöään lahjoittanut, onko antaa lukuja ?

Juha

Ei ole julkista tietoa.. kuten ei ammuksistakaan.

pihapuhuja

Turun pormestari haluaa valtion apuun Varissuon tilanteeseen: Puhunut jo ministeriöille – HS Turku | HS.fi
Ennen pitkää jopa punagröönien päättäjien suunpielisistä alkaa kuulua rasistista jupinaa.

Maria Matupatjasalo

Pitäkööt idiootit ongelmansa ihan siellä Turussa!

Jäitä hattuun

Kuten moni varmasti tietääkin, tämä pormestari on tunnettu äärisuvakki.

On ankarasti vastustanut esim. Turun terrori-iskun uhrien muistamista ja tapauksen huomioimista millään tavoin.