Kotimaa Politiikka

Kansalaisaloite YLE-veron lakkauttamisesta alkoi vauhdilla

Kuvan tekijä tuntematon


Kuvan tekijä tuntematon
Kuvan tekijä tuntematon

Kansalaisaloite YLE-veron lakkauttamisesta on kerännyt kahdessa vuorokaudessa jo yli 8000 allekirjoitusta.


Perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtaja Aleksi Hernesniemi on tehnyt kansalaisaloitteen Yle-veron lakkauttamisesta. Aloite on avattu allekirjoitettavaksi maanantaina.

Kansalaisaloitteen otsikko
Yle-vero on lakkautettava
Aloitteen päiväys
15.2.2016
Aloitteen muoto
Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä
Oikeusministeriön asianumero
OM 15/52/2016
Aloitteen sisältö
Eduskunnan on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin, jotta Yle-vero lakkautetaan. Jatkossa Yleisradio voi hankkia rahoituksensa esimerkiksi maksukortilla ja/tai mainoksilla. Lähtökohta on, että jos ei halua katsoa Yleisradion ohjelmia, ei tarvitse maksaa. Kun Yle-vero lopetetaan, suomalaisille jää enemmän rahaa käteen.

Perustelut
Yle-vero on epäoikeudenmukainen muun muassa seuraavista syistä.

1) Yleisradion palveluiden ylläpito tulee kalliiksi suomalaisille. Yle-vero voi olla yksityishenkilölle 143 euroa ja yhteisölle jopa 3 000 euroa. Tämä on täysin kohtuuton maksu ottaen vielä huomioon ohjelmiston tason.

2) Kun Yle lähettää heikkoa ohjelmistoa, ihmiset eivät voi äänestää lompakollaan ja vaihtaa parempaan palveluntarjoajaan. Vaikka koko kansa ryhtyisi täydelliseen Yle-boikottiin, sekään ei auttaisi, koska rahat otetaan veroista. Koska Yleisradio ei toimi markkinaehtoisesti, sillä ei ole taloudellista pakkoa muuttaa ohjelmistoa vastaamaan paremmin katselijoiden toiveita.

3) Ylen vuoksi kaupalliset maakunta- ja paikallismediat joutuvat kamppailemaan yhä kovemmin selviytymisestään. Monet maakuntamediat jo ilmaisseet huolensa Yleisradion huolestuttavasta asemasta. Näillä toimialoilla on jo muutenkin tarpeeksi haastavaa, joten Yleisradiolle on pakko laittaa jotain rajaa. Miksi tilata maksullista paikallislehteä, jos samat uutiset saa ”ilmaiseksi” Ylen nettisivuilta? Miksi maksaa digilehdestä, jos samat asiat voi kuunnella ”ilmaiseksi” Yleisradion maakuntaradiosta?

4) Yleisradio ei ole poliittisesti sitoutumaton. Yleisradiota johtaa poliittisesti valittu hallintoneuvosto. Lisäksi Yleisradion lakisääteisiin tehtäviin kuuluu monikulttuurisuuden tukeminen, mikä on ristiriidassa uutisoinnin puolueettomuusvelvoitteen kanssa. On kohtuutonta, että ihmiset joutuvat maksamaan veroa siitä hyvästä, että Yleisradio julkaisee poliittisesti väritettyjä uutisia. Lisäksi erityisesti vaalien alla pienpuolueet eivät saa samanlaista kohtelua kuin eduskuntapuolueet, vaikka pienpuolueiden kannattajat maksavat muiden kansalaisten lailla Yle-veroa.

5) Verorahoilla ylläpidettävä Yleisradio on nykyaikana yksinkertaisesti tarpeeton, koska internet, tv ja radio tarjoavat valtavat määrät maksutonta ohjelmistoa ja palvelua. Suomalainen kulttuuri ei ole riippuvainen verorahoin ylläpidetystä Yleisradiosta.

6) Suomessa ei ole myöskään valtiollista sanomalehtitaloa. Hyvin on pärjätty ilman sitäkin, sillä yksityiset yritykset hoitavat niitä tehtäviä. Mihin siis tarvitaan valtiollista radio- ja televisioyhtiötä? Kuluttaja tietää itse parhaiten, millaista ohjelmistoa hän haluaa televisiosta katsoa.

Voitte kirjoittaa aloitteen tästä linkistä:
Kansalaisaloite

Muut Linkit:
Laki Yleisradio OY:stä
Laki yleisradioverosta

Toimitus
16.2.2016