Asiaa tuntemaan Kansalaispuolueeseen

Tätä kirjoitusta lukiessasi on julkista tietoa, että olen hakenut Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenyyttä ja tullut hyväksytyksi. Yleensä en kirjoita minkään puolueen puolesta kirjoituksissani, mutta nyt teen poikkeuksen. Tällä kirjoituksella selvennän omaa tilannettani kummallekin kansalaiselle, joita nyt poliittinen harrasteluni ylipäätään kiinnostaa.


Mitä se poika nyt oikein seilaa?

Viime aikoina olen luonnehtinut itseäni lähinnä vapaaksi taiteilijaksi politiikan suhteen, ja sitä olen toki vieläkin. Perussuomalaisista erottuani olen touhunnut oman yhdistyksen, ja sittemmin eduskuntavaaleissa Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana ja sittemmin jäsenenä. IPUn jäsenyydestä en ole eronnut. Takinkäännöstäkin minua on syytetty, mutta olen tyynesti vastannut, että jokainen tällaista puhuva voi mennä ja lukea esimerkiksi Perussuomalaisten ohjelmia ajalta, jolloin puolueen toimintaan tulin (2009), ja verrata niitä puolueen uudempiin ohjelmiin sekä puolueen toimintaan hallituksessa. Puolue ei ole aate, vaan puolueella tulisi olla aate, jonka tulee olla jäsenen ja aktiivin omaa ajatusmaailmaa lähellä.

Poliittisen kodin löytämisen hankaluus on ainakin omalla kohdallani ollut suuri ongelma. Pienpuoluekenttä on hajallaan osan puolueista keskittyessä pelkkään EU-eroon ja kammotessa maahanmuuttokriittisyyttä ja osan puolestaan huutaessa lähes pelkästään maahanmuutosta. Ei siitä paljoa parta paisu Suomessa, jossa SOTE-uudistuksella ollaan romuttamassa kuntien itsehallinto ja avaamassa taas yhtä rahahanaa veronmaksajien kassasta Panama-yhtiöille. Samoin on itselleni aina mieluinen aluepolitiikka ja maaseudun elvyttäminen yleensä sivuosassa joka puolueessa.

Olen ajatellut, että Kansalaispuolue, jonka ideaa kuvailen seuraavassa kappaleessa, on tukemisen arvoinen projekti. En häpeä moista hanketta tukea, koska aina olen tuntenut, että hyvän asian puolesta kannattaa touhuta.

Kansalaispuolue

Paavo Väyrysen Kansalaispuolue vaikuttaa olevan perustavalla tavalla erilainen puoluehanke kuin lukuisat muut. Paljon melua on aiheuttanut Kansalaispuolueen jäsenpolitiikka. Jäseniksi aiotaan hyväksyä vain ehdokkaita sekä europarlamentin jäseniä ja kansanedustajia. Muutoin on käytössä tukiryhmä, johon pääsee kuka tahansa, sekä asiantuntijajäsenet, jotka valmistelevat esim. ohjelmia. Asiantuntijajäsen ei tarkoita yhdistyksen jäsenyyttä.

Taustalla on se, että Kansalaispuolueen esikuvana voi nähdä vaikkapa Englannin ja Yhdysvaltojen puolueorganisaatio. Siellä puolueet ovat ns. ”kaaderipuolueita”, eli melko väljiä vaaliorganisaatioita. Esimerkiksi USA:n presidentivaalien esivaalit toimivat siten, että ihmiset voivat rekisteröityä esimerkiksi republikaanien äänestäjiksi, ja sitten äänestää itse puolueensa presidenttiehdokkaasta. Kuka tahansa voi siis ilmoittautua mukaan ehdokaskisaan.

Suomessa vaalilaki ei suosi yllä kuvattua puoluemallia, sillä meidän puolueemme ovat kehittyneet mannermaiseen tapaan joukkopuolueiksi, joissa jäsenyys on ratkaisevasti sitovampi ja rajatumpi kuin Yhdysvalloissa. Useimpien puolueiden säännöissäkin kielletään toisten puolueiden jäsenyys, jolloin puolueesta tulee eräänlainen vankila. Kaikki poliittinen työ on sidottu puolueeseen, ja oman työn saavutusten menettämisen pelko saa suostumaan mukisematta pienen puoluehallituksen tahtoon. Tämän takia esimerkiksi Sebastian Tynkkynen antoi vetää itsensä kölin alta.

Kansalaispuolue pyrkii olemaan puolue, joka määrittelee muutamat tärkeimmät linjat, jotka ovat mm. EU-kriittisyys, ympäristöllisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys sekä hajautettu yhteiskunta, jossa maaseutu on elinvoimainen. Kyllä näitä voi kannattaa. Maahanmuuttoonkin puolueen puitteissa voi ottaa kantaa, itse asiassa olen ilmoittanut jo ennakkoon olevani Suomen Sisun jäsen, eikä se ole ongelmia tuottanut. Jokainen vastaa omasta käytöksestään, ja kansalaispuolueen porukka näkyy tämän ymmärtävän.

Lappilainen vietti vetää

En olisi kunnon lappilainen mies Kittilän Kuivasalmelta, ellei minulla olisi jonkinlaista sisäsyntyistä viettiä tukea Paavo Väyrystä, vaikka kaikesta en hänen kanssaan samaa mieltä olekaan. Vaikka Paavosta voi olla montaa mieltä, niin yksi asia kyllä on varma: hän on toiminut aina ideologisesti. Monesti parjataan vallanhimosta, mutta valtaa haalitaan sen vuoksi, että halutaan vaikuttaa. Viimein tultuaan siihen tulokseen, että Keskustan kautta edellä mainittuja Kansalaispuolueen tavoitteita ei voi toteuttaa, Väyrynen jättäytyi pois Keskustan piikkipaikoilta ja perusti uuden puolueen. Minun mielestäni se, että jos moisen ministerikokemuksen omaava Väyrynen heittäytyy niinkin riskipitoiseen operaatioon kuin uuden puolueen perustamiseen, ei taustalla voi olla mikään oman edun tavoittelu, vaan aito usko omaan asiaan ja siihen, että kaikki muut keinot on poissuljettu.

Lopuksi minun on pakko kertoa hauska tarina väyrystelyhistoriastani. Aikoinaan, kun olin vielä Perussuomalaisten Lapin piirin jäsen, viime presidentinvaalien alla, eräs persujen kansanedustaja kirjoitti Soinin kannatuksesta kovin huolissaan päivityksen Facebookiin. Siinä hän kehoitti kaikkia perussuomalaisten jäseniä äänestämään Timo Soinia, koska olimme kuulemma valtavan paljon Soinille velkaa. Vastasin jota kuinkin näin: äänestin henkilöä, joka on vaaleissa mukana tosissaan, jolla on kokemusta, ja joka omankin puolueen vastustuksesta huolimatta kovalla jalkatyöllä näytti, kuinka vaalit käydään. Äänestin numeroa neljä, äänestin Paavo Väyrystä. Vähän tämän jälkeen sain piirihallituksen porukalta haukut, joihin vastasin minulla olevan oikeuden äänestää ketä haluan, ja sananvapaus vielä päälle.

Vähän ajan päästä kiusallani julkaisin facebookissa kuvan, jossa poseerasin kahden väyrysmukin kera. Jo silloin olin sitä mieltä, että eurosta ja EU:sta on erottava.

Akseli Erkkilä
19.9.2016

Jakoa

Kommentit

Kommenttia