Kotimaa Uutiset

Kansallismielisten liittouman uusi hallitus: taloprojekti etenee

"Kuka pelkää mustaa miestä"

Kansallismielisten liittouma piti viikonloppuna vuosikokouksen talvileirin yhteydessä. Kokouksessa valittiin jatkamaan puheenjohtajana Terhi Kiemunki. Hallitukseen valittiin väistyvien tilalle uusiksi jäseniksi Meri Kartta, Annamari Karttunen ja pienen tauon jälkeen hallitukseen palasi myös Tero Ala-Tuuhonen. Varajäseniksi valittiin Mika Karttunen ja Janne Peltonen.

Viikonlopun kirpeä pikkupakkanen oli sopiva leirin ohjelmaan, jonka liikunnallinen osuus koostui vanhoista perinteiden mukaisista ulkoleikeistä, kuten esimerkiksi ”Kuka pelkää mustaa miestä”.

Taloprojekti etenee

Kansallismielisten liittouman uusin projekti ”Operaatio Kotkanpesä” oli esityksen ja työpajan aiheena leiri-iltapäivän ohjelmistossa. Yhdistys on saanut rahankeräysluvan elokuussa 2021 ja kerää rahaa oman kiinteistön hankkimiseksi kansallismielisten yhdistysten ja toimijoiden käyttöön. Projektin alku oli hyvä ja se on pienen hiljaiselon jälkeen käynnistymässä jälleen. Leiriläiset kävivät läpi vanhat suunnitelmat sekä saivat kasaan joukon uusia ideoita.

Kansallismielisten liittouman alkuperäinen ajatus yhdistysten ja muiden toimijoiden yhdistävänä tekijänä toimii parhaimmillaan taloprojektissa, jossa on mukana aktiiveja useista järjestöistä.

 

Kansallismielisten liittouma tiedottaa verkkosivuillaan:

Tue taloprojektia – osta tukipaita!

Kansallismielisten Liittouma kerää rahaa ostaakseen talon, joka tulisi kaikkien kansallismielisten käyttöön. Rahaa on kerätty viime syksystä lähtien ja sitä on jo kertynyt jonkun verran – ei tosin niin paljon, että saisimme talon ostettua.

Operaatio Kotkanpesän tarkoituksena on saada kaikkien kansallismielisten käyttöön tila, joka ei mene alta sosiaalisen median paineen alla. Siksi meidän pitää itse omistaa tila, jota kaikki voivat käyttää omiin tapahtumiinsa, oli kyse sitten urheilusta, konsertista, seminaarista tai vaikkapa häistä.

Keräys on saattanut näyttää ulkopuolisille hieman hiljaiselta epäaktiivisen sosiaalisen median päivittämisen vuoksi. Sitä se ei kuitenkaan ole ollut – rahaa kerätään koko ajan.

Nyt jokainen voi myös tukea operaatiota ostamalla tukipaidan, jonka tuotot menevät lyhentämättömänä keräykseen. T-paidan hinta on 30 euroa sisältäen postikulut.

Tilaaminen onnistuu laittamalla summa tilille FI13 4500 0010 1552 70 viimeistään 1.2.2022 mennessä. Laita viestiin mukaan teksti TUKIPAITA, nimesi, puhelinnumerosi, osoitteesi sekä paidan koko. Paidat tilataan ennakkotilausten mukaisesti helmikuun alussa ja toimitetaan heti, kun ne tulevat painosta.

Paitaa myydään ainoastaan ennakkomyynnillä, eli sitä ei tilata varastoon ylimääräisiä kappaleita.

Voit myös osallistua pelkkään keräykseen lahjoittamalla rahaa tilille FI13 4500 0010 1552 70 vapaasti valitsemasi summan. Kaikki rahat käytetään talon ostoon ja remontointiin. Tukemalla projektia tuet suomalaisen kansallismielisen liikkeen kehitystä.

Muista kysyä myös Bitcoin-vaihtoehdosta!

 

6 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Tomppa

Minusta Kotkanpesä projektin nimenä on täysin epäonnistunut. Se luo mielikuvan hakaristilippuja kanniskelevista, natseja fanittavista ja Korkeajännitys-sarjakuvia ahmivista ikiteineistä. Ehkä se oli alun perin Kiemungin tarkoituskin. Kiemunki kuuluu puhdistusliittoon – ns. kontrolloituun oppositioon – jonka tarkoituksena on romuttaa kansallismieliset projektit heti alkuunsa. Niin kuin tässäkin tapauksessa tulee käymään.

murre riepunen

Kaikki sellainen toiminta joka pyrkii palauttamaan suomalaisille oman maan kelvollisena asua ja olla on hyväksi. Onhan se nyt per…e, että joudumme anteeksi pyydellen selkä kumarassa hiipimään pitkin nurkkia, meille sanellaan mitä voimme sanoa, kieltolistalle meille ladellaan sanoja joiden lausumisesta sanoja joutuu häpeään ja kidutukseen, ei tämä ole Suomi. Maata nyt ryöstämässä olevien kyttyröiden edessä meidä kumarrettava, iloisesti hymyillen ojennettava kaiken mitä omistamme, jopa naiset ja lapset heidän käyttöönsä annamme.

nonAQ

Olisin voinut keräyksen osllistuakkin, mutta kun puheenjohtaja nimittelee tiettyjä kansanryhmiä puoliapinoiksi niin jätän väliin.

K. Lehto

Se on kyllä väärin. Me ihmiset ollaan ihan aitoja itäapinoita eikä mitään puoliapinoita.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by K. Lehto
Irma

Lähi-itäläis-ja Afrikkalaistaustaiset elintasosiirtoloiset ovat faktisesti puoliapinoita. Älkää puolustelko heidän kaltaisiaan huijareita, raiskaajia, pahoinpitelijöitä, huumediilereitä, ryöstelijöitä ja murhaajia. He eivät kuulu Suomeen. Heidät olisi välittömästi poistettava maasta.

Ilkka Forsten

Minäkin kannatan kokoapina nimitystä.