Kotimaa Politiikka

Kansanedustaja Immonen: Vierastaistelijoiden paluu perheineen Suomeen on estettävä

Kuva Shutterstock.

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on jättänyt tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitukselta tiukkoja toimenpiteitä niin kutsuttujen vierastaistelijoiden ja heidän perheenjäsentensä paluun estämiseksi Suomeen.

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen vaatii tänään jättämässään kirjallisessa kysymyksessä hallitukselta tiukkoja toimenpiteitä niin kutsuttujen vierastaistelijoiden ja heidän perheenjäsentensä paluun estämiseksi Suomeen.

Olli Immonen. Kuva via Olli Immonen.

Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, miten Suomen tulisi toimia esimerkiksi Irakiin tai Syyriaan matkustaneiden vierastaistelijoiden ja heidän perheenjäsentensä suhteen. Kysymyksiä ovat herättäneet, olisiko Suomen sallittava kyseisten henkilöiden palaaminen takaisin maahan ja missä rikokset, joihin vierastaistelijat ovat mahdollisesti syyllistyneet, tulisi käsitellä.

Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten kriminalisoitiin Suomessa vuonna 2016. Immonen muistuttaa, että säännös tuli voimaan vasta, kun huomattava osa Suomesta lähteneistä vierastaistelijoista oli jo matkustanut kohteeseensa.

– Tällainen matkustaminen voidaan kuitenkin tulkita esimerkiksi terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmisteluna. Ulkomailla tehdyt terrorismirikokset voidaan tuomita Suomessa, jos tekijä on Suomen kansalainen, tai rikokset voidaan tuomita kansainvälisinä rikoksina, Immonen toteaa.

Tähän mennessä on esitetty mahdollisuutta tuomita vierastaistelijoiden rikokset joko Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa (ICC) tai erikseen perustettavassa kansainvälisessä tuomioistuimessa. Tällainen rikostuomioistuin perustettiin aikoinaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä, kun käsittelyssä olivat entisen Jugoslavian ja Ruandan tapaukset.

– Oikeudenkäynnit voitaisiin järjestää myös kriisialueilla paikallisissa tuomioistuimissa tai alueelle perustettavassa sekamuotoisessa kansallisessa ja kansainvälisessä kokoonpanossa, Immonen sanoo.

Kansallisen turvallisuuden vaarantavilta kaksoiskansalaisilta tulee poistaa Suomen kansalaisuus

Immosen mukaan kansalaisuuden menettäminen tulee mahdollistaa kansallista turvallisuutta vaarantavan toiminnan perusteella, mikäli henkilö syyllistyy terrorismirikokseen.

– Lähtökohtaisesti kaikilta kansallista turvallisuutta vaarantavilta kaksoiskansalaisuuden omaavilta henkilöiltä on poistettava Suomen kansalaisuus ja heidät tulee karkottaa maasta. Lainsäädännön tulee myös mahdollistaa oleskeluluvan peruminen ja maahantulokiellon määrääminen vierastaistelijoille kansallisen turvallisuuden perusteella jo heidän ollessaan konfliktialueella.

– Mikäli henkilölle on myönnetty määräaikainen oleskelulupa Suomeen kansainvälisen suojelun tarpeen perusteella, tulee henkilön suojeluasema ja oleskelulupa lakkauttaa tai peruuttaa. Taistelualueelta tulevan henkilön palaaminen Suomeen täytyy estää, mikäli henkilön arvioidaan vaarantavan kansallista turvallisuutta, myös naiset ja lapset voivat olla uhka yhteiskunnan turvallisuudelle, Immonen toteaa.

Myös naisilla voi olla vahva ideologinen vakaumus ja halu edistää jihadia

ISIS:n toimintaan osallistuneet naiset ovat kertoneet norjalaislehti Verdens Gangelle, että naiset ovat olleet järjestössä aktiivisia. He ovat saaneet asekoulutusta ja ommelleet räjähdeliivejä itsemurhapommittajille sekä houkutelleet muita henkilöitä Isisin alueelle internetin ja puhelimen välityksellä.

Europolin terrorismin vastaisen yksikön 14.6.2019 julkaisema raportti tutki ISIS:n levittämää propagandaa vuosien 2014-2018 aikana. Europolin mukaan naisten osuus järjestössä on ”korvaamaton” ja he ovat toimineet myös taistelijoina, Immonen muistuttaa.

Terrorismin torjunnan kansainvälisessä keskuksessa (ICCT) työskentelevä tutkija Seran de Leede kertoi Helsingin Sanomille, että ”tapoja, joilla naiset työskentelevät jihadin eteen, voidaan pitää aivan yhtä merkittävinä kuin operatiivisia tehtäviä. Päättäjien ei tulisi pitää naisia vain uhreina. Naisilla voi olla vahva ideologinen vakaumus ja halu edistää jihadia”. Kansainvälisen terrorismin tutkija Antti Paronen on suositellut, ettei Suomesta ISIS:n riveihin matkustaneita naisia päästettäisi takaisin kotimaahan heihin liittyvän riskin vuoksi.

Monet Euroopan maat muokkaavat lainsäädäntöään niin, että vierastaistelijoiden paluu voidaan estää

Brittilehti Sunday Times sai käsiinsä Baghouzin taistelujen yhteydessä helmikuussa 2019 ISIS:lle kuuluneita dokumentteja, joista ilmenee yksityiskohtia terrorijärjestön tulevaisuudensuunnitelmista. Niiden mukaan terrori-iskujen tekemistä on tarkoitus jatkaa Euroopassa myös kalifaatin kukistumisen jälkeen. Iskujen tekijöinä toimivat Euroopan maissa asuvat kansalaiset. He toteuttavat iskut yhdessä Syyriasta ja Irakista palaavien taistelijoiden kanssa.

– Monet Euroopan maat eivät halua terroristijärjestössä taistelleita kansalaisiaan takaisin, ja ne pyrkivät myös muokkaamaan lainsäädäntöään niin, että vierastaistelijoiden paluu voidaan estää, Immonen sanoo.

– Vierastaistelijoita perheineen on palannut ja palaa jatkossakin Suomeen, joten siksi Suomen on ratkaistava ongelma ripeästi. Hallituksen on tehtävä kaikkensa, jotta suomalaisia voidaan suojella terrorismilta.

Immosen mukaan Suomeen palaavat vierastaistelijat ja joissakin tapauksissa myös rikoksiin osallistuneet puolisot eivät saa liikkua vapaasti maassamme.

– Hallituksen on toimittava tiukasti islamistisen turvallisuusuhan edessä. Kaikki suomalaisten turvallisuutta parantavat lakimuutokset ja jo nykylain sallimat toimet ovat tarpeen, jotta voimme vastata vierastaistelijoiden ja heidän perheenjäsentensä aiheuttamaan uhkaan.

Liity kannattajajäseneksi

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa