Kotimaa Politiikka

Kansanedustaja Packalén vaatii ulkoministeriöltä lisätietoa al-Hol -suunnitelmista – ”Ulkoministeri on saattanut puhua muunneltua totuutta”

Pekka Haavisto. Kuva Petri Krohn / Wikimedia Commons / CC BY-SA 3.0

Ulkoasiainvaliokunnan jäsen Packalén vaatii ulkoministeriöltä tarkkaa selvitystä tapahtumista, jotka liittyvät kaavailuihin palauttaa Syyriassa al-Holin leirillä olevat Suomeen.

Ulkoasiainvaliokunnan pitkäaikainen jäsen, kolmannen kauden kansanedustaja Tom Packalén (ps.) ei ole tyytyväinen selvitykseen, jonka ulkoministeri on antanut eduskunnalle al-Holin leirillä olevien palauttamisesta Suomeen.

– Ilman lisäselvitystä näyttää valitettavasti siltä, että ulkoministeri on saattanut puhua eduskunnalle muunneltua totuutta, Packalén sanoo.

Packalénin epäilys perustuu sinänsä kiistattomaan tapahtumien kulkuun. Oikeuskansleri antoi 10. lokakuuta lausunnon, josta kävi selkeästi ilmi, ettei hallitus ollut tehnyt mitään väärää, kun se ei ollut ryhtynyt aktiivisiin toimiin ISIS-perheiden saattamiseksi Suomeen al-Holin leiriltä Syyriasta.

Kuusi päivää myöhemmin, 16. lokakuuta ulkoministeri Pekka Haavisto oli kuultavana eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa. Vielä erikseen kysyttäessä Haavisto kertoi, ettei ministeriö ole ryhtymässä mihinkään toimiin saattaakseen ISIS-perheitä Suomeen. Ministeri totesi, että jos ihmiset tulevat Suomen lähetystöön, heitä täytyy toki lain mukaan auttaa.

– Mitään aktiivista ei oltu tekemässä. Tämä vastaus riitti, ja siihen luotettiin, Packalén sanoo.

Viikon kuluttua valiokuntakuulemisesta ja kaksi viikkoa oikeuskanslerin lausunnosta hallituksen ja ministerin toimintalinja vaikutti kuitenkin yllättäen muuttuneen. Kävi ilmi, että konsuliasioista vastannut arvostettu virkamies oli siirretty tehtävästään, koska tämä ilmeisesti oli kieltäytynyt taipumasta ulkoministerin painostukseen. Hänen tilalleen oli kutsuttu niin sanotusti sopivampi henkilö hoitamaan ISIS-perheet Suomeen.

– Tapahtumia on yhden viikon aikana niin paljon, ettei ole uskottavaa, että ulkoministerin puheet valiokunnassa olisivat pitäneet kaikki paikkansa ja kaikki muu olisi tapahtunut yllättäen ja pyytämättä. Odotan ulkoministeriöltä yksilöityä ja täsmällistä aikajanaa tapahtumista ja päätöksistä, niiden valmistelun aloittamisesta ja toimeenpanosta, Packalén sanoo ja muistuttaa, että tämä on ainoa keino suoristaa epäselvyydet ja palauttaa luottamus.

  • 497
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset