Kotimaa Politiikka

Kansanedustaja Ranne moittii EU-elpymisvälineen älyllistä epärehellisyyttä: ”Pitkän kehityksen myrkyllinen seuraus”

Kuva William Murphy / Flickr.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne moitti tänään 14.5. täysistunnossa elpymisvälineeseen liittyvää älyllistä epärehellisyyttä.

Kansanedustaja Lulu Ranteen mukaan demokratiat kriisiytyvät älyllisen epärehellisyyden vuoksi

– Demokratiat ajautuvat kriiseihin eri puolilla maailmaa, koska poliittiseen päätöksentekoon hiipinyt älyllinen epärehellisyys on kuin elimistöön rikastuva myrkky. Se leviää ja lopulta tappaa. Pahinta on, että myrkky leviää ja tarttuu järjestelmistä toisiin.

Ranne kuvailee yhteiskunnan rakenteissa ja prosesseissa olevan tietysti luonnollisia puutteita, jotka johtuvat suuresta kirjosta erilaisia tahattomia syitä. Tällaiset puutteet tulevat yleensä avoimesti tunnistetuiksi ja niitä ainakin pyritään jatkuvasti korjaamaan.

– Sen sijaan ideologisten tavoitteiden ja todellisuuden välistä toimimattomuuden kuilua yritetään usein paikata älyllisesti epärehellisillä ratkaisuilla, Ranne jatkaa.

Todellisuus ei muutu enemmistöpäätöksillä

Ranteen mukaan yhteiskunnan rakenteisiin ja prosesseihin pesinyt pienikin älylliseen epärehellisyyteen perustuva ratkaisu on ongelma, koska kukaan ei halua jäädä siitä kiinni ja myöntää ideologiansa toimimattomuutta ja epärehellisyyttään poliittista vastuuta ja seurauksia pelätessään.

– Siksi tällaisia ratkaisuja peitellään, kierretään ja korjataan edelleen älyllisesti epärehellisillä keinoilla ja perusteluilla. Kiihtyvä syöksykierre on valmis.

Älyllisesti epärehellinen ratkaisu ei pysty enemmistöpäätöksenäkään muuttamaan todellisuutta toiseksi.

– Niin kauan kuin totuutta ei tunnisteta eikä tunnusteta, paikkausyritykset vain levittävät epärehellisen asiaintilan ja todellisuuden välistä kuilua ja kasvattavat sen synnyttämää jännitettä, Ranne sanoo.

Elpymisväline pitkän kehityksen myrkyllinen seuraus

– Käsillä oleva elpymisväline ja sen mahdollistava omien varojen päätös on myrkyllinen seuraus pitkään käynnissä olleesta, todellisuudelle vieraasta jatkumosta, jossa vanhoja huonoja päätöksiä on aina paikattu uusilla, vielä huonommilla päätöksillä.

Ranne kertoo miten perustelut ja selitykset ovat muuttuneet patologisiksi. Kun aikaisempi selitys tai perustelu on osoitettu perusteettomaksi tai jopa totuudenvastaiseksi, on siirrytty silmää räpäyttämättä seuraavaan, aiempaa epämääräisempään ja todellisuudelle vielä vieraampaan selitykseen tai perusteluun.

– Kun Euroopasta tuli vuosi sitten ensimmäiset tiedot presidentti Macronin ja liittokansleri Merkelin leipomasta avustuspohjaisesta paketista, ajattelin epäuskoisena, että eihän tuolla ole mitään mahdollisuuksia edetä EU:n perussopimusjärjestelmässä. Parlamentti, neuvosto, nuuka nelikko tai viimeistään Suomi tyrmää tuollaisen mahdottoman viritelmän.

Perusteluja vaihdettu aina kun edellinen osoittautunut totuudenvastaiseksi

Ranne muistelee miten hänen ”Missä olit silloin” -kokemuksiinsa liittyi ikuisiksi ajoiksi se, kun juuri valittu valtionvarainministeri Matti Vanhanen puolusteli ja perusteli ratkaisua sillä, että paketilla pelastetaan Suomen vienti.

Suomen viennin pelastamisesta on sittemmin edetty silmää räpäyttämättä ainakin perussopimussaivartelun, kadotuksen partaalta pelastavan elvytyksen, kertaluonteisuuden ja tarkkarajaisuuden, solidaarisuuden, rakennemuutoksen, turvallisuuspoliittisen ratkaisun, USA-, Venäjä- ja Kiinapelon, luottamuksen menetyspelon, mainehaitalla ja sitten EU-kaaoksella uhkaamisen kautta yksipuoliseen julistukseen olla jatkossa tiukempi, Ranne luettelee.

– Ai niin, jossain välissä olivat vielä ”Suomi on ainoa änkyrä” ja ”Suomi ei voi yksin kaataa” -väitteet. Epärehellisiä selityksiä ja saivarteluja on niin paljon, että joku varmasti jäi vielä pois.

Älyllinen epärehellisyys on vuotanut myös eduskunnan päätöksentekoprosessiin

Ranteen mukaan suuri valiokunta käveli ensin hallitusenemmistön turvin perustuslakivaliokunnan selkeän kannan yli, jota menettelyä ei voi puolustella millään. Sitten pääministeri Marin meni sopimaan elpymisvälineestä, vaikka tiesi perustuslakivaliokunnan kannan. Pääministerillä ei ollut asianmukaista mandaattia neuvottelutulokselleen.

– Sitten kokoomus kirjautti valtionvarainvaliokunnan mietintöön lausumia, joiden merkityksettömyyden hyvin tietää. Kokoomus on kuin metsästäjä, joka ampuu ensin, ja lupaa korjata sihtiä sen jälkeen.

Viimeisin episodi asiassa nähtiin, kun SDP yritti kyseenalaisin keinoin estää perussuomalaisten perustellun pöytäämisesityksen, Ranne listaa.

– Suomelle olisi ollut todella tärkeää tietää enemmän esim. valmisteilla olevista EU-tason veroista ja maksuista ennen omien varojen päätöksen käsittelyn jatkamista. Myös talouden todellinen tilannekuva sekä perusteelliset vaikutusarvioinnit puuttuvat edelleen.

Ranne muistuttaa, että ”masentavin älyllisen epärehellisyyden muoto on strateginen tietämättömyys, jonka hallituspuolueet ja kokoomus nyt ovat valinneet”.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa