Kotimaa Politiikka

Kansanedustaja Reijonen Irakissa tapetuksi väitetystä mutta eloon heränneestä turvapaikanhakijasta: Korvataanko Suomelle Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen väärän päätöksen aiheuttama haitta?

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Kuva Adrian Grycuk / Flickr / CC BY-SA 3.0 PL

Suomi sai langettavan tuomion Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) syksyllä 2019, jossa todettiin Suomen loukanneen ihmisoikeussopimusta, kun turvapaikanhakija palautettiin kuolemaan Irakiin. Myöhemmin on käynyt ilmi, että kyseinen henkilö onkin elossa.

Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen tekemiseen olivat vaikuttaneet Irakiin palautetun henkilön lähisukulaisten antamat väärät tiedot. EIT:n virheellisiin tietoihin perustuvasta päätöksestä on aiheutunut Suomelle maine- ja taloudellista haittaa.

– Asia on syytä oikaista mahdollisimman pikaisesti, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.

Reijonen on tehnyt kirjallisen kysymyksen, missä vaiheessa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen virheellisiin tietoihin perustuvan päätöksen aiheuttamien haittojen ja kulujen korvaaminen on?