Kotimaa Maahanmuutto

Kansanedustaja Reijonen ulkoministerille: Terroristeja ja Talibanin jäseniä ei saa päästää Suomeen

Kuvituskuva. Kuva Pixabay.

Suomalaisten turvallisuutta ei saa vaarantaa tuomalla tänne yhtään terroristia, toteaa kansanedustaja Minna Reijonen.

Suomi lähettää aseistettuja sotilaita Afganistaniin turvaamaan siellä olevien suomalaisten ja suomalaisille töitä tehneiden pääsyn evakuointilennoille.

– On hyvä, että evakuointilento järjestetään ja suomalaiset saadaan maasta pois, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.

Vuoden 2015 kriisissä Suomesta turvapaikkaa hakeneista erottui yksi suuri yhtenäinen joukko – nuoret sotaväki-ikäiset miehet.

– Tällaisissa kriisitilanteissa suurin ja näkyvin joukko pitäisi olla naiset, lapset, vanhukset ja vammaiset, sanoo Reijonen.

On kuitenkin vaara, että kaoottisessa tilanteessa terroristit, ISISin tai Talibanin jäsenet käyttävät kaaosta hyväkseen.

– Kabulin lentokentällä on varmasti kaoottinen tilanne, mutta siitä huolimatta suomalaisten turvallisuutta ei saa vaarantaa tuomalla tänne yhtään terroristia. Miten tämä varmistetaan, kysyi Reijonen eduskunnan istunnossa ministeri Haavistolta.

Ulkoministeri Haavisto otti kysymyksen ja huolen tosissaan ja vakuutti, että kaikki voitava tehdään.

– Toivottavasti näin on, eikä äkkinäisillä päätöksillä paikan päällä vaaranneta Suomen ja suomalaisten turvallisuutta, sanoo Reijonen.

Tilaa
Ilmoita
guest
31 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Jarno Lehmussalo

Turun terrori-iskusta huomenna 4vuotta. 22.8 Tapahtuman muistotilaisuus Turussa. Saamme taas kuulla ”ei natseja Turkuun.. ei natseja minnekään” kumma juttu?
Poliisien toimintaa leikataan.
Mekin haluamme, ”ei lisää leikkaajia”. Ei synkkiä ennusteita.
LounaisSuomessa 100 tarkkailtavaa. Koko Suomessa 400.
Varsinais-Suomessa seksuaalirikoksissa on ollut kasvu peräti 46 prosenttia.  Ja syy tällä kertaa: ” Siihen vaikuttavat osaltaan koronarajoitusten lieveneminen ja sitä kautta ihmisten liikkuvuuden lisääntyminen.”
Turun terrori-iskusta neljä vuotta – poliisipäällikkö antoi synkän ennusteen, jos leikkaukset toteutuvat – Turun seutu – Ilta-Sanomat

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Jarno Lehmussalo
Ilkka Forsten

Se että koronarajoitusten lieventäminen on vaikuttanut seksuaalirikosten kasvuun, ei suinkaan johdu siitä että ” siirtolaiset ” olisivat olleet kuuliaisia rajoitusten suhteen, ja nyt löysänneet liikkumistaan, vaan siitä että kantaväestön naiset ovat liikkuneet maisemissa kun oletuksena on ollut ettei siellä saa kopelointia osakseen.

Missä vastuu Turun torista?

Yhtään tuhkamuna poliitiikkoa ei ole näkynyt ottamasta vastuuta iskusta.
Hyveposeeraaja onanoijia riittää kyllä.

Hätätila tai väärinymmärrys

Miksei lähtövaltiot halua ottaa takaisin Suomen valitsemia parhaista parhaita irakilaisia, somaleita tai afgaaneja? Eivätkö he mahdollisesti olekaan maansa valiojoukkoa?

Ilkka Forsten

Haavisto otti kysymyksen ja huolen tosissaan, ja kysymys kuuluu mistä kysymyksestä huoli on otettu. Mutta onneksi hän ” vakuuttaa ” että kaikki voitava tehdään, Niin tehtiin Al -Holissakin, kaikki mitä voitiin saada suomeen nimellä alaikäinen orpolapsi tuotiin yön pimeinä tunteina Helsinkiin ISIS sannan saattelemana.

Korostan nyt että puhuttiin haaviston suulla mitä tahansa, se on AINA sitä ihteään. Kuinka al-holin lapset pystyivät olemaan orpoja kun kaikilla oli äiti matkatuliaisina, ja jos mitään salattavaa ei ollut, miksi kaikki piti tehdä yöllä ja poliisisaattueen kera ?

Haaviston tapa kantaa huolta on kovin valikoiva. Vain muslimit kelpaavat huolista suurimpien joukkoon, mutta jos kristitty valkoinen kaipaisi apua, niin kuulo heikkenee heti ja varaa ei ole mihinkään toimenpiteisiin.

PSn äänestäjä

Juuri nyt toimittaja laskee, Kabulin kentällä on 14 000 miestä kuohuva porukka

Biden ei tiedä paljonko maassa on USA-laisia

Usa:n kansalaiset ovat jonkin verran järkyttyneitä tästä sekoilusta jättää valtio talibaneille

Niinpä Afganistanin uutisia voi lukea myös Angelina Jolien sivuilta https://www.instagram.com/p/CSzXXUHLzXt/

Ilkka Forsten

No mitä se Angelina sitten jolisee niillä sivuillaan ?

Irmeli

Niin sinne kentällehän on kerätty just ne naiset,lapset, vanhukset ja vammaset, miehet sanoivat että tottakai naiset, lapset, vanhukset ja vammaset ensin, kuulu hyviin tapoihin…ja sitten heräsin…

Taustat

Viimeksi kanssa väittivät, että ”kaikkien taustat kyllä tiedetään”. Eiköhän vastaava meriselitys tule nytkin. Sitten tuleekin vain sota karkureita.

Fat I M Diarra

Nyt kun ”kaikkien taustat tiedetään” nerggeri on siirtynyt muihin tehtäviin, tiedotus tältä osin on annettu rista kiurulle…

Odotan innolla noita haastatteluita.

Tuumailija

Tunteileville kulttuurimarxisti kehopositiivisille naisvirkailijoille mene ihan mikä vain tunteisiin vetoava meriselitys läpi, kyynel simmukulmassa ja väpättävällä alahuulella sitten kirjoitellaan puoltavaa lausuntoa turvapaikasta, samaan aikaan talebanit (tulkki ja siipeilijä) naureskelevat partansa kätköissä kuinka helpoa näitä on vedättää.
Näille virkailijoille kun menee kaikki läpi, tulija kun vain sanoo että on mediaseksikkäästi afganistanista, vaikka ei ole sandaalillaan koskaan astunut sen maaperälle. Miten tarkistaa taustat kun ei kunnollista diplomaattista yhteyttäkään ole noihin itämaihin ja sikäläiset edustuksen työntekijät tuskin vaivautuvat niin huonoilla eduilla edes persusta nostamaan.
Johan tuo huomattiin palautetun ja ”kuolleen” irakiaanon kohdalla, kaikkea pidettiin totena eikä mitään tarkistettu, korvauksia oltiin jo maksamassa, kunnes joku asiaan nyppiintynyt kaivoi esille faktat väärennöksestä ja kusetusyrityksestä.
Ehkä 10% sieltä tulevista puhuu totta, mutta se hukkuu kaikkeen siihen paskapuheeseen ja sinisilmäiseen oletukseen mitä täälä harrastetaan. Kun vastanottajat itse elävät valheessa ja ovat disinformoidut agendan mukaisesti, menee heille kaikki kalavaleet myös läpi kyseenalaistamatta.

Tunteella menee

Ei pahalla, mutta monesti nainen ostaa autonsa kanssa tunteella. Eli sen BMW tai Audi merkkisen vaikka hänellä sanottaisiin, älä osta koska on kalliit vakuutukset, korjaukset jne…Varsinkin nuoret naiset ovat monesti tällaisia, eivätkä kuuntele.

Ilkka Forsten

Mekin tiedämme jo kaikkien taustat, ne on ihat samat kuin Torniosta 2015 suomeen lampsineillakin. Tuolloin oli onneksi vain raskaana olevia naisia ja lapsia rajapuomin takana, jotka ruotsi aina auliisti apua tarjoavana maana ohjasi suomeen.

Kukaan ei kerro syytä

Kukaan ei ole vielä lehdistössä selvittänyt miksi Suomella oli edes lähetystö Afganistanissa?
Polttamassa suomalaisia verorahoja hyväveli viroilla ja jakamassa mullaheille kehitysapurahoja vai mikä siinä on ollut syy?
Afganistanin suurin vientituotekin on huume, joten lähetystö tälläisessä maassa on erittäin outoa.
Missähän muuallakin Suomella on lähetystö? Varmaan Jemenissäkin…

Tuumailija

Suurella todennäköisyydellä suomalaisten sotilaiden ja muiden virkailijoiden vuoksi, koska heitä määrällisesti on siellä runsaasti. Kuitenkaan samaa vaivaa ei haluta nähdä iranin, syyrian ja muiden maiden kohdalla. Sellainenhan voisi helpottaa vaikka palautuksia ja kun ei sitä kehitysapuakaan.

Mirkku

On kyllä Jemenissä, Riadin lähetystö. Kaikki löytyvät UMn sivuilta:
https://um.fi/edustustot-maittain

John Quiman

Nyt minulle valkeni, että miksi niiden tulijoiden joukossa on aina valtavasti miehiä ja muutama nainen ja lapsi ikään kuin malliksi tiedotusvälineitä varten.

No, sieltä tulee pari perhettä pakolaisina ja niiden pakolaisperheiden joukkoon piiloutuu huomaamattomasti pari tuhatta koulutettua pyhän sodan soturia.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by John Quiman
Kaino-Vieno Huttunen

Millä ihmeellä tulijat rajataan naisiin, lapsiin, vammaisiin ja vanhuksiin. Eivät muslimimiehet päästä naisiaan vartioimatta edes kauppaan saati tuhansien kilometrien päähän. Mies on lisäksi jo voinut tulla aikaisemmin Suomeen tai johonkin Schengen-maahan. Jossain iltapäivälehdessä oli haastattelu Helsingissä asuvasta afgaanista, jonka vaimo oli jumissa Kabulin kentällä.

Myös mies on voinut toimia USA:n tai naton tulkkina tai muuna avustajana ja olla oikeutettu evakuointiin. Samalla hän on sitten ollut taleban, kuten ne 300 000 karannutta sotilasta. Taleban ujuttaa hänet nyt vain terroristina länteen.

Sanokaa minun sanoneeni, mutta en yhtään ylläty, jos PK-seudun katukuva taas vaivihkaa rikastuu ja Kaino-Vieno on ymmällään, koska ei näytä ihan 170:ltä tai 240:ltä.

Kata

Olet oikeassa,näin tulee käymään!Voi halavattu!

Eila Kännö,tule takaisin!

Kata

😀 Juu noin se on olis vain tuollainen porttivahti aina!
Ja nimimerkkisi on myös hauska. 😀

Agentti 2030

Seuraavaksi saanemme kuulla hallituksen höperöintiä tyyllin: ”Supon seuraa…”.

Kaino-Vieno Huttunen

Ja sitten jollakin torilla leikataan suomalaisilta siviileiltä kauloja auki ja todetaan, että tekijä oli SUPO:n tiedossa… Että turvassa ollaan, prkl.

Kata

Joo ja lukiossaKIN tämä pikku pirpana pyöriskeli vaikka Saksassa etsintäkuulutettu!Voi tuhannen tuhatta tätä mielenvikaisuutta!
Kotoutettiin kunnolla…?Ei vaan kantisten syy kun tuli varmaan abdelille paha mieli.

Fat I M Diarra

”Ulkoministeri Haavisto otti kysymyksen ja huolen tosissaan ja vakuutti, että kaikki voitava tehdään”.

Jostain syystä haaviston vakuuttelut suomalaisten hyväksi tehtävistä asioista, kuten suomalaisten turvallisuuden takaaminen, eivät vakuuta.

repale

Haavistohan allekirjoitti sähkönjakelun myynnin Carunalle, eli siinäkin teki kaiken voitavan Suomalaisten hyväksi! Voihan perkele näitä vain itseään ajattelevia pellejä

Joku jakaa ehdollisia mutta kertoo satuja

Voita on kyllä yleensä pistetty ihan vaan leivän päälle, mutta kukaties sillä on myös outoja käyttötarkoituksia.

Ilkka Forsten

Kyllä, näin on. Sillä kuulemma rasvattiin MG-34 konekiväärin liikkuvia osia Ukrainassa SS- miesten kertomusten mukaan. Oli toimivaa rasvaa kun varsinaista rasvaa ei ollut tarjolla.

murre riepunen

Suomalaisilla ja meille ” töitä tehneillä ” oli hyvin tiedossa tulevat tapahtumat, mielestäni suomalaisten auttamis vimmassa rypevien pitää pysyä kaukana Afganistanista. Aikaa olisi ollut hyvin poistua ennen ryysyläisten marssia kaupunkiin.

Ilkka Forsten

Suomen hallitus on jo lyönyt kätensä pashaan vaikka ei olla lähelläkään pääsiäistä, ja politiikasta tuli ylipäätään pannukakku joka muistuttaa bliniä. Voi sitä kolesterolin määrää, siinä ei tusina kananmunia ole mitään sen rinnalla.

Minä vaan

Haavisto tulee laittaa henkilökohtaiseen takuuseen että nämä uudet pakolaiset ovat aitoja pakolaisia eikä joukossa ole ainoatakaan sotilasta. Haavisto on jo rikkonut lupauksiaan, joten tämä on vähintä mitä voi vaatia.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa