Kotimaa

Kansanedustaja Tynkkynen Elokapinan lainvastaisuuksista Helsingissä: ”Sisäministeri ei halua asettua poliisin ja lain tueksi”

Sebastian Tynkkynen (ps.). Kuva Matti Matikainen.

Elokapina-liikkeen aktivistit ovat torstai-iltapäivästä alkaen leiriytyneet keskelle Mannerheimintietä, jossa nämä ovat myös yöpyneet telttamajoituksessa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen osoitti sisäministeri Maria Ohisalolle (vihr) kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy perusteita lakia rikkovien mielenosoitusten sallimiselle.

– Suomessa on vahva ja selkeä lainsäädäntö, joka turvaa myös mielenosoitusten järjestämisen. Edes koronakriisi ei ole tätä estänyt, josta osoituksena on tapahtuma-alan ahdinkoon kantaa ottanut mielenosoitus, joka hiljattain Helsingissä järjestettiin kaikkia lakeja sekä koronalinjauksia kunnioittaen. Elokapinan toiminta rikkoo selkeästi tieliikennelakia, mutta silti sen annetaan jatkua, Tynkkynen huomauttaa.

Elokapina tukki mielenosoituksellaan liikennettä Helsingissä myös viime syksynä. Silloin poliisi päätti käskyjen noudattamisen jälkeen voimakeinoin purkaa mielenosoituksen, jotta liikenne saatiin normalisoitua. Tällä kertaa poliisia ei ole kentällä ohjeistettu käyttämään vastaavia toimia liikennesolmun avaamiseksi ja laittoman tilan purkamiseksi.

– Poliisiasioista vastaava sisäministeri Ohisalo ei viime syksynä eikä nytkään ole halunnut selkeästi vaatia, että lakia tulee mielenosoituksienkin yhteydessä noudattaa. Se murentaa luottamusta oikeusvaltioon ja tästä on vaarana muodostua ennakkotapaus, joka osoittaa laittomat mielenosoitukset yleisesti hyväksytyiksi. Oikeusvaltiossa on tärkeää, että lait koetaan noudatettaviksi ja että rikkeisiin puututaan. Kentällä toimivat poliisit tekevät päivittäin hartiavoimin työtä tämän puolesta sekä kansalaisten luottamuksen saavuttamiseksi. Ministerin sekä poliisiviranomaisen väistely vie pohjaa kaikelta tältä, Tynkkynen toteaa.

Elokapina vaatii yhä käynnissä olevassa mielenilmauksessaan tiukempia ilmastotoimia ja ilmastohätätilan julistamista. Liike on sidoksissa Britanniassa perustettuun Extinction Rebellion-liikkeeseen, joka on radikaaleilla toimillaan aiheuttanut päänvaivaa sekä viranomaisille että kansalaisille. Kotimaassaan se jopa listattiin terrorismin vastaisen poliisin toimesta ääri-ideologioiden joukkoon.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa