Kotimaa Politiikka

Kansanedustaja Vallin: ”Facebook on muuttunut poliittiseksi vaikuttajaksi”

Kuva Pixabay.

Perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallinin Facebookista tekemän rikosilmoituksen esitutkinta on päätetty. Suomen poliisi ei näe asiassa rikosta. Muualla maailmassa tilanne ei ole kovin yksioikoinen. Esimerkiksi Saksassa Facebook on hävinnyt useita oikeusjuttuja tuomioistuimissa, ja tapauksia on käsitelty Saksan mediassa toistuvasti.

Poliisi päätti kansanedustaja Veikko Vallinin Facebookista tekemän rikosilmoituksen esitutkinnan elokuun puolivälissä. Vallin kertoo tiedotteessaan aikovansa viedä asian loppuun asti, sillä keskustelu Facebookista poliittisena vaikuttajana on demokratian toteutumisen kannalta kriittisen tärkeää.

– En kritisoi poliisia tässä asiassa, koska ilmiö on sen verran uusi, että poliisillakin on ehkä vaikeuksia hahmottaa mikä on laitonta vaali- ja mielipidevaikuttamista ja mikä ei, sanoo Vallin ja jatkaa, että Saksassa tämä asia tulkitaan toisin kuin Suomessa.

Veikko Vallin. Kuva Eduskunta.

Tamperelainen kansanedustaja Veikko Vallin sai kevään eduskuntavaalien alla kuukauden julkaisukiellon Facebookiin. Julkaisukiellon syynä oli päivitys, jossa ainoastaan julkaistiin osa tieteellisestä tutkimuksesta. Kyseinen julkaisu ei voinut olla miltään osin Facebookin yhteisösääntöjen vastainen.

– Kyseessä oli Kriminaali- ja oikeuspoliittisen instituutin tutkimus, jota lainasin. Sain 30 päivän eston ja julkaisu poistettiin. Kysymys kuuluu, että eikö vaalikampanjaa voi rakentaa tutkitun tiedon varaan sosiaalisessa mediassa? Ja jos kampanjaa ei saa rakentaa tutkitun tiedon varaan, minkä varaan sen sitten voi rakentaa?

Facebookin määräävä markkina-asema ja vaikutusvalta herättävät keskustelua ympäri maailmaa. Aiemmin tänä vuonna myös Saksan kilpailuvirasto (Bundeskartellamt) totesi Facebookin johtavan markkina-aseman tosiasiana. Tämän seurauksena virasto määräsi yritykselle rajoituksia esim. koskien käyttäjätietojen keräämistä.

Yhtiön virallisten laskelmien mukaan Facebookia käyttää Suomessa päivittäin yli 2 miljoonaa ihmistä. Se on selkeästi suurin sosiaalisen median alusta Suomessa.

– Faktapohjaista, tilastoihin ja tutkittuun tietoon perustuvaa politiikantekoa ja kansalaismielipiteen ilmaisemista ei saisi estää missään mediassa, ei myöskään sosiaalisessa mediassa, Vallin tiivistää.

– Venäjää usein syytetään vaalivaikuttamisesta muiden valtioiden vaaleihin. Amerikkalainen somejätti Facebookin moderaattorit näyttävät myöskin harrastavan vaalivaikuttamista ainakin Suomessa. Ei tämän näin pitäisi olla, vaan lähes monopoliasemassa olevien somejättien pitää kohdella kansalaisia tasa-arvoisemmin.

Vallin painottaa, että mielipiteenvapaus on koko länsimaisen demokratian kulmakivi.

Taustalla laajempi globaali keskustelu

Facebookin määräävä markkina-asema ja vaikutusvalta herättävät keskustelua ympäri maailmaa. Yhtiön määräävä markkina-asema ja sen mahdollinen väärinkäyttö ovat nousseet otsikoihin sekä Saksassa että Yhdysvalloissa. Facebook on myös hävinnyt useita oikeusjuttuja Saksan tuomioistuimissa, ja tapauksia on käsitelty Saksan mediassa toistuvasti.

Münchenin ylioikeus päätti syyskuussa 2018, että Facebook ei saa estää sellaisia päivityksiä, jotka kuuluvat lain takaaman mielipiteenvapauden piiriin. Facebookin pitää huomioida sananvapaus. Oikeuden päätös meni siis Facebookin yhteisösääntöjen yläpuolelle.

Myöhemmin samassa kuussa Facebook hävisi jälleen. Kölnin maaoikeus määräsi yhtiölle 250 000 euron uhkasakon, mikäli se vielä kerran poistaa armenialaisten keskusliiton entisen puheenjohtajan päivityksen. Päivityksen yhteyteen oli linkitetty artikkeli, joka käsitteli muslimimiesten väkivaltaisuuksia. Facebook määritteli tekstin vihapuheeksi, mutta oikeus ei nähnyt siinä vihaa eikä lainvastaisuutta.

Tuoreempana esimerkkinä voidaan mainita vielä tämän vuoden kesäkuussa tullut oikeuden päätös. Siinä käyttäjän tili oli suljettu tämän jaettua tunnetun juutalaisen kirjailijan, Henryk M. Broderin, Saksan yleisradiossakin näytetyn videon, jossa taiteilija oli pukeutunut Berliinin holokaustimuistomerkkiä muistuttavaksi kivipaadeksi. Facebookin mukaan kyseessä oli vihapuhe, mutta oikeus oli toista mieltä ja määräsi tilin avattavaksi.

Yhdysvaltain kongressissa harkitaan säätelyä

Myös vapaan yrittäjyyden Yhdysvalloissa on huomattu ristiriita Facebookin toiminnan ja sananvapauden toteutumisen välillä. Huhtikuussa 2018 Facebookin perustaja Mark Zuckerberg kutsuttiin Yhdysvaltain kongressiin kuultavaksi.

Tilaisuuden aikana senaattori Lindsey Graham kysyi Zuckerbergiltä suoraan yrityksen monopoliasemasta. Zuckerbergin mukaan hänen yrityksensä ei tunnu monopolilta. Samassa keskustelussa Zuckerberg totesi kuitenkin yhtiön olevan valmis säätelyyn.

– Olisikin ehdottoman tärkeää käydä periaatteellinen debatti asiasta myös Suomessa. Mihin suuntaan haluamme yhteiskunnallisen keskustelun kehittyvän meillä ja mikä on somejätti Facebookin suhde suomalaiseen sananvapauteen, Vallinin tiedotteessa muistutetaan.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa