Kolumnit

Karjala palautui piirun verran

Kansainvälisessä politiikassa on kauan luotettu rajojen muuttumattomuuteen. Venäjän Krimin valtaus muutti asetelmaa. Länsimaiden medioissa alkoi arvailu siitä, minkä irtopalan kasakka seuraavaksi kahmaisee.


Venäjän arvaamattomuudesta puhuttaessa Suomi nousi korkealle mahdollisena seuraavana valtauskohteena. Liittymishalupuheet Natoon saivat uusia kierroksia. Venäjän haluun yllättää on kovasti vedottu, mutta voisiko olla yllättävämpää napsaista pala sieltä, ja luovuttaa toinen pala toisaalle kuin hyökätä vanhoihin tuttuihin kohteisiin? Venäjän ja Japanin suhteita hiertävät Neuvostoliiton toisessa maailmansodassa valtaamat Kuriilien saaret. Entä, jos Venäjä myisi takaisin valloittamansa Kuriilit? Entä voisiko Itä-Ukrainasta napsaista jopa lisämaata? Tai olla ehkä valloittamatta mistään yhtään mitään?

Kuriilien saarten tapauksessa ovat kyseessä siis samantapaiset alkuperäisväestöstä tyhjennetyt alueet kuin luovutetut Karjalamme tai Kalingrad. Ero Suomeen on siinä, että Japani ja Neuvostoliitto/Venäjä eivät sodan jälkeen koskaan kirjoittaneet rauhansopimusta Kuriilien saarten kiistatilanteen vuoksi. Keskusteluja aiheesta on valtiojohtajien välillä käyty aika ajoin jo viimeiset pari vuosikymmentä. Venäjä on tavoitellut Japanin sijoituksia, muttei alueiden luovuttamista. Aihe on noussut taas esille. Financial Times (6.11.2016) kertoi juuri yli 100:sta talousprojektista, jotka Japani olisi valmis aloittamaan Venäjän kanssa vastineeksi neljästä Kuriilien saaresta. Voisiko tarjous olla tällä kertaa päätöksen arvoinen vaihtoehto länsimaiden pakotteiden rasittaessa Venäjän taloutta?

Mukana ovat myös kolmannet ja muut osapuolet. Donald Trumpin vaalivoitto toi enteitä muutoksen tuulista Trumpin ilmoitettua irtisanovansa Tyynenmeren vapaakauppasopimuksen. Barack Obama ei ole hurrannut Venäjän ja Japanin lämmenneille suhteille. Miten käy uuden presidentin kanssa? Löytyykö yhteinen puhallettava hiili paremmin, kun vastakkain on kaksi arvaamattomuudesta syytettyä? Yhteistä arvopohjaa ja ideologista tekijää näillä kolmella löytyy ainakin yhdestä asiasta, mallimaana Japani. Japanilla ei ole ongelmaa islamin kanssa, sillä sen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka on ollut esimerkillisen nihkeää.

Entä Suomi ja Karjalamme

Karjalan kohdalla lähimmät ratkaisutilanteet ovat liittyneet klassisesti imperiumin romahtamishetkeen viimeksi Mauno Koiviston ja Boris Jeltsinin ollessa vallassa. Tällaiset tilanteet iskevät kiilaa kyseiseen status quohon. Mutta toisin kuin Japanilla meillä ei ole kummoisia rahavirtoja hallussamme. Mutta entä, jos Suomessa muodostuisi poliittista tahtoa ja Karjalan palautus nousisi meillä puheenaiheeksi Kuriilien saarten neuvotteluiden edistyessä? Mitä muuta joutuisimme pohtimaan? Karjalankannas kuuluu Leningradin oblastiin, jossa on noin kaksi miljoonaa asukasta. Metropoli Pietari sijaitsee oblastin keskellä. Kannaksella on merkittävä määrä slaaveja ja suomalais-ugrilaisia inkerinsuomalaisia vain muutamia satoja. Alue on erittäin tärkeä Venäjälle. Pelkästään Kannakselta saisimme valtavan venäläisväestön maamme olemassaolevan lisäksi, sillä tuskinpa he kodeistaan luopuisivat.

Mitä tämä tarkoittaisi maamme turvallisuudelle

Eli Venäjä sekä saisi rahaa myymästään alueesta että tästä muodostuisi optio ”viidenteen kolonnaan”. Riskibisnestä toki, sillä venäläisväestön lojaliteetin suunnasta heilläkään ei olisi varmuutta. Toisessa maailmansodassa Kannaksen venäläisväestö otti viisaasti jalat allensa kotikonnuiltaan muiden evakuoitujen kanssa, koska Suomi vaikutti Neuvostoliittoa paremmalta vaihtoehdolta. Sitä se silloin olikin. Toisaalta, autonomian aikana Pietari oli itä-Suomelle tärkeä suunta: siellä kävivät kauppaa yksi jos toinenkin kuin kotonaan ja pietarilaiset kansoittivat Terijoen seutua huviloineen muuttaen seudun luonteen täysin. Karjalankannaksesta soisi jälleen muodostuvan Suomelle varteenotettavan kasvunpaikan eli mahdollisuuden. Kiina on suunnittelemassa uutta Silkkitietään Moskovan kautta Saksaan. Jos tämä onnistuu, Karjalankannaksesta voisi kehkeytyä väylä uudelle kauppareitille. Niinikään Kannas on täynnä mitä upeampaa nähtävää ja koettavaa, niin historiallisten kuin luontokohteidensakin puolesta. Jos ja kun Venäjän talouspakotteista päästään – jos ja kun tähän aletaan panostamaan.

Tämänkaltaiset tulevaisuuden käänteet tai niistä spekuloiminen kuulostavat jopa utopistisilta. Toisaalta onko historiassa muuta kuin säännöllisesti tapahtuvia käänteitä, jotka yllättävät kaikki tai ainakin toisen osapuolen? Karjalassa olisivat Viipuri linnoineen, Laatokan ja Terijoen (Zelenogorskin) hiekkarannat ja paljon meille kallista ja merkityksellistä. Vaihtelevassa, mutta osittain yllättävän hyvässäkin kunnossa. Jos haluaa keskittyä pelkästään Karjalan palautus -dilemmaan, vastaus olisi, että Suomesta tulisi täysin toinen maa, jos Karjala palautuisi. Hyvässä, pahassa, vai molemmissa, sitä emme tiedä.

Tietokirjailija Milla Hannula (VTM) on julkaissut juuri kirjan Kiistamaa – Venäjän Karjalankannas. Siinä ei spekuloida vaan kerrotaan, millainen myyttinen Karjalankannas tänä päivänä on.