Eurooppa Politiikka

Katalin Novák ehdolle Unkarin presidentiksi

Unkarin valtapuolue Fidesz on asettanut perheministeri Katalin Novákin ehdokkaakseen vuoden 2022 presidentinvaaliin. Unkarissa presidentin valitsee parlamentti, jossa Fideszillä on tällä hetkellä enemmistö.

Unkarin istuvan presidentin, valtapuolue Fidesziä edustavan János Áderin, toinen kausi päättyy toukokuussa 2022 eikä hän voi perustuslain mukaan hakea enää jatkokautta. Unkarin pääministeri Viktor Orbán ilmoitti lehdistötilaisuudessa tiistaina 21. joulukuuta, että pitää presidentin kahden kauden rajoitusta valitettavana ja että hänen johtamansa Fidesz on valmis muuttamaan perustuslakia asian korjaamiseksi. Samassa tilaisuudessa hän totesi lehdistölle, että Fidesz on valinnut presidenttiehdokkaakseen perheministeri Katalin Novákin. Unkarin presidentin valitsee maan parlamentti, jossa Fideszillä on tällä hetkellä kahden kolmasosan enemmistö. Maassa on määrä pitää parlamenttivaalit keväällä 2022.

Ehdolleasettamisensa jälkeen Novák ilmoitti luopuvansa perheministerin tehtävästä 31. joulukuuta alkaen ja keskittyvänsä sen jälkeen valmistautumiseen tulevaa tehtäväänsä varten.

Novák on työskennellyt Unkarin ulkoministeriössä ja työministeriön kansliapäällikkönä. Hän toimi perhe- ja nuorisoasiain valtiosihteerinä vuodesta 2014 alkaen ja hänet nimitettiin perheministeriksi lokakuussa 2020. Kansanedustaja hän on ollut vuodesta 2018 lähtien ja Fideszin varapuheenjohtaja vuodesta 2017. Hän on edustanut puoluetta pääministeri Orbánin rinnalla ja on solminut kansainvälisiä suhteita etenkin kansalliskonservatiiveihin ympäri Eurooppaa. Twitter-tilillään Novák julkaisee osaamillaan kielillä englanniksi, ranskaksi ja saksaksi julkaisuja tapaamisistaan muiden poliitikkojen kanssa ja tuo esiin Unkarin perhepolitiikan saavutuksia. Lokakuussa 2021 Novák otti Budapestissa vastaan Päivi Räsäsen ja ilmaisi tukensa tälle häntä vastaan nostettujen syytteiden aikana.

44-vuotias Katalin Novák olisi valituksi tullessaan Unkarin nuorin presidentti ja ensimmäinen nainen tehtävässä. Unkarin valtionpäämiehenä hän olisi nuorin sitten 37-vuotiaan pääministerin Károly Huszárin, joka toimi lyhyen aikaa väliaikaisesti myös virkaatekevänä valtionpäämiehenä vuosien 1919–1920 taitteessa, ja ensimmäinen naisvaltionpäämies sitten 1700-luvulla hallinneen keisarinna Maria Teresian.

Lähteet: About Hungary (1, 2), Katalin Novák.

6 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Minuhe Kerettiläinen

Miten ilmaisinkään tämän oikein. Upean näköinen Nainen oikealla asialla. Ameriikan tulevasta Kali Ma -oletusta en en viitsi sanoa mitään.

Jupi

Tarkoittanet sitä kaalimadon näköistä otusta? Hyvää joulua kaikille!

Ilkka Forsten

Amerikalla on KAMALA ja Unkarilla KATALIN. Suomella on TUMPELOIN.

Kata

😀 Hitsi hyvin sanottu!

Lieväasteinen

Minkä sanan superlatiivi olisi MARIN?

pää määrää

Kommunistien hallitsemissa Euroopan maissa oli vaikeat olot, joten huonot mutaatiot pysyivät kohtuurajoissa. Siksi näissä maissa on vielä järkevää hallintoa, joka alkaa olla harvinaista EUssa.