Eurooppa Rikos

Kauhujen yö Solnan hautausmaalla – uhrit kertovat

Solnan hautausmaa, kauhujen yön tapahtumapaikka. Kuva Holger Ellgaard / Wikimedia Commons / CC BY-SA 4.0

Elokuussa Tukholmassa raiskatut ja kidutetut kaksi nuorta ovat poliisille kertoneet kauhujen yöstä Solnan hautausmaalla. Tapauksen yksityiskohdista kertoo Expressen.

Raakaa väkivaltaa kokeneet kaksi nuorta olivat viettäneet iltaa tuttavien kanssa ja olleet elokuun 23. päivän vastaisena yönä palaamassa kotiinsa. Solnan hautausmaan paikkeilla vastaan tuli kaksi miestä, jotka kaupittelivat hashista. Nuorten kieltäydyttyä otti toinen miehistä esille puukon, jolla uhaten uhrit pakotettiin kulkemaan hautausmaalle.

Nuoret pakotettiin luovuttamaan lompakkonsa, arvotavaransa sekä pankkikortit tunnuksineen. Sitten hautausmaalla alkoi raaka väkivalta. Kumpaakin potkittiin päähän. Heidät pakotettiin riisuutumaan. Väkivallantekijät leikkelivät vaatteet riekaleiksi, joilla heidät sidottiin. Avunhuutojen estämiseksi suuhun tungettiin sukka.

Kumpaakin, jo verta vuotavaa uhria lyötiin ja potkittiin toistuvasti. Heidät raiskattiin. Kehoa poltettiin tupakansytyttimellä. Puukolla iskettiin haavoja jalkoihin, lyötiin lapiolla, pakotettiin maahan jossa he joutuivat makaamaan tuntikausia. Uhrit pelkäsivät, että erityisesti nuorempi, 18-vuotias tekijä olisi tahtonut tappaa heidät, mutta 21-vuotias esteli pahinta.

Tekijät vaativat nuorilta kymmeniä tuhansia kruunuja, heidän vanhemmiltaan satoja tuhansia. Tähän uhreilla ei tietenkään ollut tilanteessa mitään mahdollisuuksia. Aamun koettaessa tekijät uhkasivat viedä uhrit asunnolle Nackaan. Siellä heidät oli uhattu silpoa, mikäli vaadittuja rahoja ei toimitettaisi.

Tekijöiden ollessa tuokion etäämmällä pystyivät uhrit, kymmenen tunnin kidutuksen jälkeen pakenemaan henkensä edestä. Oli valittava paetako ja kuolla vai jäädäkö paikalle ja kuolla.

Väkivaltaiset tekijät ovat saaneet raskaat syytteet tekosistaan. Toinen heistä on aiemmin tallentunut valvontakameralle autoliikkeeseen kohdistuneesta polttopulloiskusta, jonka vuoksi hän on saanut tuomion murhapoltosta.

Kuulustelussa 18-vuotias ei ole osoittanut katumusta. Rikosseuraamusviraston kuulemisessa hän on vedonnut vaikeaan lapsuuteensa, jolloin olisi joutunut pahoinpidellyksi. Lisäksi hän väittää joutuneensa ´huonoon seuraan´, 21-vuotiaan vaikutuksen alaiseksi. Kahdeksantoistavuotias sanoo käyttäneensä huumeita 12-vuotiaasta asti. Ilmeisesti tekijä pyrkii pääsemään pälkähästä ja välttämään vankeusrangaistuksen taustatekijöihin vedoten.

Aiheesta lisää

Raakalaismainen poikien raiskaus ja kidutus Solnan hautausmaalla – kaksi miestä pidätetty

Sunnuntaiaamuna löysivät ohikulkijat Tukholmassa Solnan hautausmaalta kaksi pahoinpideltyä poikaa. Heidät oli pahoinpidelty, riisuttu alastomaksi ja ilmeisesti raiskattu. Tekijät olivat puukottaneet poikia jalkoihin, jotta he eivät pystyisi pakenemaan. Kidutusta muistuttava raakalaismainen teko oli kestänyt useita tunteja. Tekijät, kaksi maahanmuuttajataustaista nuorta miestä on pidätetty. Raakaa väkivaltaa kokeneet, kidnapatut nuoret ovat 16-vuotiaita. Heidät löydettiin liikuntakyvyttöminä ja alastomina hautausmaalta. […]

Kauhujen yö Solnan hautausmaalla – valtamedia kiirehti ymmärtämään

Onko median tehtävä keskittyä rikollisten ymmärtämiseen, kysyy Mohamed Omar. Aktiivinen kirjoittaja, runoilija ja kulttuurikriitikko on tuohtunut Expressenin ”nyyhkyraportista”, jossa iltapäivälehti vaikuttaa selittelevän Solnan hautausmaan raakaa kidutus- ja raiskaustapausta. Teko kauhujen yönä 23. elokuuta Tukholman Solnassa kuohutti koko Ruotsia. Ulkomaalaistaustaiset 21- ja 18-vuotiaat miehet sieppasivat kaksi nuorempaa mieshenkilöä, kuljettivat heidät hautausmaalle, riisuivat alasti, puukottivat heidän jalkojaan […]

  • 388
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset