Kotimaa Rikos

Kauniaisten lokakuisesta asuntomurrosta anastetut 25 000 euroa löytyivät henkilöauton välikatosta

Nippu satasia. Kuva Poliisi.
Pääkaupunkiseudun poliisi epäilee ulkomaalaismiestä Kauniaisissa 12.-14.10 tehdystä asuntomurrosta ja kolmesta muusta omaisuusrikoksesta. Miehen hallusta on löytynyt asuntomurtojen omaisuutta.

Pääkaupunkiseudun poliisilaitosten rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaryhmät nostivat tutkinnassaan esille lokakuun alussa lentokoneella Suomeen saapuneen ulkomaalaismiehen. Tutkinnan aikana miehen liikkeistä saatiin havainto Kauniaisissa 12.—14.10. tapahtuneeseen asuntomurtoon liittyen.

Rahakätkö takavalon umpiossa. Kuva Poliisi.

Tapahtumien selvittelyn yhteydessä kävi ilmi, että mies oli käynyt 15.10. Turussa, josta hän oli ostanut henkilöauton. Miehestä saatiin seuraavana päivänä havainto Länsisatamasta, jolloin hän oli poistumassa Suomesta. Mies otettiin tarkastukseen, ja hänen hallustaan löytyi Kauniaisten asuntomurron anastettua omaisuutta.

Esitutkinnassa ja tutkintavankeuden aikana miestä tällä hetkellä epäillään neljästä asuntomurrosta / törkeästä varkaudesta. Miehen autoon tehtiin perusteellinen tutkinta, jonka tuloksena autosta löytyi Kauniaisissa, Vantaalla, Keravalla ja Riihimäellä tapahtuneiden asuntomurtojen omaisuutta.

– Anastetun omaisuuden arvo on likimain 40 000 euroa. Merkittävin määrä anastettua omaisuutta löytyi miehen autoon varsin suunnitelmallisesti kätkettynä. Muun muassa auton takavalon umpiosta ja välikatosta löytyi kelloja, koruja sekä noin 25 000 euroa käteistä rahaa, jotka ovat anastettu Kauniaisista, kertoo rikoskomisario Janne Saari.

Osa anastettua omaisuutta, kuten tietokoneita ja vähäisempi määrä koruja, on jäänyt kateisiin. Asia siirtyy vuoden 2018 aikana syyteharkintaan.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa