Kotimaa

Keskity ajamiseen, älä kännykkään – poliisi valvoo suojateiden turvallisuutta

Poliisi valvoo ensi viikolla 18. – 20.9. erityisesti turvalaitteiden käyttöä, suojatieturvallisuutta, kännyköiden käyttöä sekä muita tarkkaamattomuutta liikenteessä aiheuttavia tekijöitä. Samalla valvotaan myös ulkomaalaisten maassa oleskelun lainmukaisuutta.

Valvonnalla tuetaan myös torstaina 21.9. järjestettävää Euroopan laajuista Liikennekuolematonta päivää.

Viime vuosien aikana taajamissa on tapahtunut lähes kaksi kolmesta jalankulkijan kuolemantapauksesta ja huomattava osa loukkaantumiseen johtaneista jalankulkijan onnettomuuksista. Uhreista lähes kolmannes on menehtynyt suojatiellä. Lisäksi jalankulkijoiden loukkaantumisista puolet on tapahtunut suojatiellä.

– Suojatieonnettomuudet tapahtuvat usein monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Ajoneuvon kuljettajan keskittyminen ajamiseen ja ympäristön sekä muun liikenteen seuraamiseen voi herpaantua. Lisäksi ajonopeus saattaa olla liian suuri vallitsevaan liikenneympäristöön ja olosuhteisiin nähden, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta arvioi.

Tarkkaamattomuusvalvonnassa valvotaan kaikenlaista toimintaa, joka vaikuttaa ajamiseen keskittymiseen tai muun liikenteen havainnointiin. Ajasteen mukaan tyypillisesti tarkkaamattomuus johtuu puhelimeen puhumisesta sekä viestien lukemisesta tai kirjoittamisesta ajon aikana.

Euroopan komissio on arvioinut, että tarkkaamattomuus on riskitekijänä 10–30 prosentissa liikenneonnettomuuksista.