Kotimaa

Keskustan kansanedustaja piinasi naista kikkelikuvilla

Mikko Kärnä (kesk.). Kuva Juha Kauppinen / Wikimedia Commons / CC BY 3.0

Julkisuudessa räväkästä esiintymisestään tunnettu Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on osoittautunut räväkäksi myös viestittelyssään.

Seiska kertoo Mikko Kärnän (kesk.) piinanneen vuonna 2014 tapaamaansa naista seksuaalissävytteisillä viesteillä, muun muassa kikkelikuvilla. Aluksi nainen koki Kärnän lähestymisen imartelevana, mutta myöhemmin viestittely oli piinaavaa.

Kärnä kiistää Seiska-lehdelle tuntevansa naista. Kärnä oli viestittelyjen aikaan vielä naimisissa.

Vuonna 1980 Espoossa syntynyt Kärnä on muun muassa toiminut Enontekiön kunnanjohtajana ennen nousuaan eduskuntaan vuonna 2015 Paavo Väyrysen päätettyä jatkaa Euroopan parlamentissa. Kun Väyrynen palasi eduskuntaan vuonna 2018, Kärnä joutui luopumaan eduskuntapaikastaan. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Kärnä valittiin kansanedustajaksi Lapin vaalipiiristä.

  • 1.4K
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset