Kotimaa Politiikka

Keskustan Kulmunille esiintymisvalmennusta 50 000 eurolla – laskut kahdelle ministeriölle

Katri Kulmuni. Kuva Hanne Salonen / Eduskunta

Katri Kulmunin saama sparraus on kustantanut veronmaksajille 350 – 700 euroa tunnilta ilman arvonlisäveroa.

Keskustapuolueen puheenjohtaja ja nykyinen valtiovarainministeri Katri Kulmuni on turvautunut konsultin apuun pyrkiessään parantamaan esiintymistaitojaan.

Muun muassa puheen pitämistä, esiintymistä ja haastattelutilanteita Kulmunille on kouluttanut syyskuusta 2019 alkaen konsulttitoimisto Tekir Oy.

Veronmaksajille Kulmunin esiintymiskoulutuksesta koituva lasku on 47 771 euroa arvonlisäveroineen.

Kulmuni toimi elinkeinoministerinä joulukuun 10. päivään saakka, joten valmennuskustannukset on jaettu kahden ministeriön – työ- ja elinkeinoministeriön sekä valtiovarainministeriön – kesken.

Valtiovarainministerinä toimiessaan Kulmuni on puhunut verorahojen tarkan käytön puolesta.

Lähde Suomen Kuvalehti.

  • 768
    Shares