Kotimaa Rikos Uutiset

KKO tuomitsi Sipulikanavan ylläpitäjän törkeästä huumausainerikoksesta vankeuteen

Kuva: Kim Holvialan Instagram

Korkein oikeus on tuominnut huumausaineiden kauppapaikkana käytetyn anonyymin Sipulikanava-keskustelupalstan 48-vuotiaan ylläpitäjän Kim Holvialan törkeästä huumausainerikoksesta 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Holvialan ei olla väitetty itse osallistuneen huumekauppaan, eikä käsitelleen huumeita.

KKO piti ylläpitäjän toimintaa huumausaineen välittämisenä, koska Holviala tiesi kanavalla välitettävän huumeita ja hän oli aktiivisilla toimenpiteillään parantanut keskustelupalstan toimivuutta vastaamaan kasvaneen huumekaupan tarpeita sekä ohjeistanut kaupankäyntiä keskustelupalstalla.

Korkein oikeus korosti, että huumeiden välittämistä koskevien säännösten tarkoituksena on torjua laitonta huumekauppaa kaikissa muodoissaan.

Säännöksessä kuvattu välittäminen viittaa sekä huumeen konkreettiseen luovuttamiseen henkilöltä toiselle, että toimia, joilla henkilöt saatetaan yhteen kaupankäymiseksi, KKO huomautti.

KKO katsoi ennakkopäätöksessään, että Holvialan toiminta Sipulikanavan ylläpitäjänä mahdollisti verkon välityksellä käydyn laajamittaisen anonyymin huumausainekaupan, johon viranomaiset eivät usean vuoden aikana pystyneet puuttumaan.

– Tekoa on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä ottaen erityisesti huomioon se, että Holviala on toiminnallaan edistänyt koko Suomen alueella verkon välityksellä käytävää laajamuotoista huumausainekauppaa, kirjoittaa KKO päätöksessään.

Sekä käräjäoikeus että hovioikeus hylkäsivät ensisijaisen syytteen ja tuomitsivat Holvialan avunantorikoksista

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi helmikuussa 2019 Kim Holvialan 3 vuoden ja 4 kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen rikoksista joihin hän syyllistyi ylläpidettyään laitonta Sipulikanava-sivustoa Tor-verkossa. Holviala tuomittiin yhteensä 18 rikoksesta joista osa oli törkeitä. Ensisijainen syyte törkeästä huumausainerikoksesta kaatui, mutta tuomio tuli avunannosta huumausainerikoksissa.

Sekä syyttäjä että Holviala valittivat hovioikeuteen.

Loppuvuodesta 2020 Helsingin hovioikeus kiristi tuomiota neljään vuoteen vankeutta ja määräsi Helvialan heti vangittavaksi. Edelleen hovioikeus hylkäsi syytteen törkeästä huumausainerikoksesta.

Holviala muutti Portugaliin oikeusprosessin aikana ja on nyt etsintäkuulutettuna. Holviala on kertonut mm. Iltalehdelle olevansa Portugalissa töiden vuoksi ja olisi valmis menemään vankilaan, mutta ei tiedä, mihin hänen pitäisi mennä.

  • Sipulikanava oli suomalainen keskustelupalsta, joka korosti käyttäjien anonymiteettia ja mahdollisuutta keskustella myös yhteiskunnassa kyseenalaisiksi koetuista aiheista.
  • Palsta toimi salatussa tor-verkossa vuodesta 2014 alkaen. Sen yhdeksi alaosaksi muodostui ”Tori”, jossa myytiin esimerkiksi runsaasti huumeita.
  • Myyjät julkaisivat ilmoituksia Sipulikanavalla ja jättivät niihin yhteystietonsa esimerkiksi Wickr-sovellukseen. Ostaja ja myyjä sopivat kaupoista keskenään Sipulikanavan ulkopuolella.
  • Ilmoitukset käsittelivät lisäksi ainakin prostituutiota ja tavaroita, kuten puhelimia, tietokoneita tai polkupyöriä.
  • Yleiset keskustelunaiheet pyörivät lainsuojattoman elämäntavan ympärillä. Palstalla keskusteltiin myös päihde- ja mielenterveysongelmista suorempaan ja karumpaan sävyyn kuin tavallisen internetin palstoilla.
  • Tulli sulki palstan marraskuussa 2017. Kim Holvialan asuntoon tehtiin voimallinen kotietsintä.
  • Tor-verkossa on Sipulikanavan jälkeen ollut useita vastaavia palstoja. Yksi niistä oli Torilauta.
8 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka Forsten

Minäkin perustin oman kanavan nimellä PERÄLAUTA. Sen kautta voi ostaa jos on rahaa, tai myydä jos ei ole rahaa, tai lainata rahaa jos haluaa ostaa jotain mutta ei ole rahaa. Rahaa siellä ei myydä, mutta lainataan kyllä jos päättää ostaa perälaudan suosittelemia tuotteita kuten perälautoja. Laudat itsessään ei maksa mitään, mutta maksu peritään jos aiot ostaa vähemmän kuin yhden laudan. Suuremmista määristä saa tukku-alennuksen, joka kannattaa käyttää hyväksi sillä ainahan lautakasalle löytyy joku tarve. Välitämme myöskin toisten tarjoamia lautakasoja, jos teillä on rahaa. Rahalla siis saa ja hevosella pääsee. Polkypyöriä emme kauppaa, sillä ikämiehet ovat sanoneet että sen jälkeen kun polkupyörä keksittiin, ei ole saanut enää kunnon vi***a.

Olemme myöskin sukupuolineutraali yritys, eli kaikki LGBTQ+ – She He asiakkaat ovat tervetulleita. Yleisin myymämme tuote on Venäläisvalmisteinen pers****nsuristin, joka ei mahdu per***een eikä surise. Tästä pikkuviasta huolimatta kauppa on kasvanut viimeisten kuukausien aikana merkittävästi. Uusin malli oli tulossa markkinoille, mutta sota Ukrainassa katkaisi toimitukset, olemme pahoillamme, niin on Pekka Haavistokin.

Voimallista kotietsintää odotellessa, sekä piiritystilanteen todennäköisyyttä pohtiessamme, olemme siirtäneet liiketoimintamme Honoluluun. Emme pakoile vastuuta koska olemme täällä työasioissa. Olisimme valmiita menemään vankilaan, mutta emme löydä honolulusta kyseistä paikkaa, ja Katajanokalla on liikaa keppostelijoita, joten sinne emme tule. Jos kuitenkin päädymme tiilenpäitä lukemaan, toiveena on että tuomiossa huomioitaisiin rehellisyytemme, joka tarkoittaisi 5 minuutin ja 6 sekunnin katumusharjoitusta yhdessä ” Him Kolvialan ” kanssa. Sen varalta että perälauta kanava lakkautetaan, olemme luoneet rinnakkaiskanavan nimellä VALKOSIPULIKANAVA, sekä PARSAKAALI nimisen yhteisyrityksen joka on siis osa konserniamme. Emme välitä, myy, varasta, pölli tai kuppaa tilaajiemme rahoja, sillä olemme vahvasti sitoutuneet maksamaan veromme Suomi nimiselle konkurssipesälle, joka ei vielä tiedä olevansa konkurssissa ennen tulevaa kesää.

Jätäthän siis tilauksesi jo tänään, ja säästät rutosti rahaa sillä kaikki mitä kauttamme hankit tukee suomalaisten hyvinvointia honolulussa. Kiitos tilauksestanne.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Ilkka Forsten
Kata

Voi sirselin surselin suristin! 😀 Onneksi sai jopa tänäänkin nauraa!Kiitos!

Tuumailija

Kummallista että Janitskinin kohdalla saatiin kyllä aktivoitua interpolit, eikä kyseeessä ollut ”virallisesti” kuin kuulemiseen toimittaminen (sitähän ei voinut espanjassa tehdä esim. konsulaatissa/lähetystössä), vaikka hän oli jo aiemmin käyny antamasa lausuntonsa paikalliselle poliisille joka oli sitten toimittanut sen suomeen.

Nyt kun on oikea kriminaali ”karkuteillä”, koska hänet on tuomittu vankeuteen, niin odotellaan vain ja luotetaan kaverin joviaaliin luonteeseen että jonain päivänä marssii suorittamaan tuomiota.

Mitään kiirettä ei ole saada henkilöä kiinni ja tuotavaksi suomeen kärsimään rangaistusta, sehän oli vain harmitonta huumekauppaa avittavaa toimintaa, toisin olisi ollut jos olisi kirjoittanut vaikka maahanmuutosta faktoilla ja suorin sanavalinnoin, se olisi huomattavasti suurempi uhka valtaa pitävälle korruptiolle. O vey, we must shut it down.

Ville Koskinen

Niin. Diktatuurimaissa olemme aina historiassa tottuneet näkemään kollektiivirangaistuksia.

ike

Kyllä meillä suomesa on ollut kollektiivirangaistus käytössä jo vuosikymmeniä. Vihervasemmiston noususta lähtien. Olemme syyllistyneet moneen asiaan. Ruandan kansanmurhaan. Etelä-Afrikan valkoisten joukkomurhaan. (Ei ole vielä tunnustettu mutta nykyhistoria on sellaista) Monia muita kansanmurhia ja raakuksia on tehty. Ai niin tuo kollektiivrangaistuksen (vaikka emme ole mihinkään syyllistyneet) nimi on kehitysapu. Ilman mitään kontrollia annetaan rahaa maille jotka sitä eivät tarvitse, jos uutta Bentleytä ei oteta lukuun.

Kata

Naulan kantaan!

Vähän jäi...

Entäs vahingonkorvaukset? Onhan hän toiminnallaan aihetuttanut vahinkoa yhteiskunnalle. Kyllä siitä pitäisi erikseen määrätä vahingonkorvauksia.

Ilmari

Kyllä hänet luultavasti on tuomittu korvaamaan rikoksista saamansa hyöty.