Kolumnit

Kokoaan ja kansaansa kunnianhimoisempi Suomi

© Pixabay

Kuten me hallintoalamaiset olemme saaneet itseämme viisaammilta tahoilta oppia, on harvaan asuttu Suomi ja sen polttomoottorikäyttöisillä ajoneuvoilla mm. välttämättömät työmatkansa taittava väestö Intian valtameren muovijätelaattojen, Etelä-Amerikan sademetsistä koostuvia hiilinieluja radikaalisti verottavien suurhakkuiden ja Australian maasto- ja metsäpalojen pääasiallinen syypää. Ilmastonmuutos ei ole pysäytettävissä, mutta sen etenemistä voidaan hillitä ja merkittävin keino on puolittaa Suomen fossiilisia polttoaineita käyttävä ajoneuvoliikenne tai tämän tavoitteen epäonnistuttua rokottaa kansaa kyseisiä polttoaineita koskevilla veronkorotuksilla.

Liikenne- ja viestintäministeriö laski lausuntokierrokselle tiekartan kohti fossiilitonta liikkumista. Niin paljon kuin luvassa lieneekin polttomoottorikäyttöisiä autojaan välttämättömiin menoihinsa tarvitsevien kansalaisten kurittamista, ei kokonaisuutta tule teilata täysin. Jakeluinfran, eli latauspisteiden kehittäminen pidentää hybridiautojen sähkömoottoreiden toimintasädettä ja vähentää tarvetta käyttää ajoneuvon polttomoottoria. Myös romutuspalkkio vanhoille ja käyttökelvottomille autoille on myönteinen asia. Kiertotalous on ensiarvoisen tärkeää neitseellisten raaka-aineiden käyttötarpeen taittamisen kannalta.

Muutamia vastuunalaisten ministereiden, eli vihreiden ympäristöministeri Krista Mikkosen ja sosialidemokraattien liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan julki lausumia erikoisuuksia on kuitenkin tekeillä. Esiin nousee mystinen kompensaatio niille pienituloisille ja syrjäseuduilla asuville kansalaisille, joille polttoaineiden veronkorotuksen myötä nouseva bensan tai dieselin litrahinta voi olla kohtuuton.

On mielenkiintoista havaita, että ministeri Mikkonen tiedostaa tilanteen, jossa polttoainekustannukset voivat olla joillekin kansalaisille kohtuuttomia hänen ministeriönsä toimenpiteiden jälkeen. Millainen ministeri ajaa politiikkaa, jonka vaikutusten tiedetään jo ennalta olevan kohtuuttomia osalle siitä samasta väestöstä, jonka parhaaksi hänen tulisi kaikin puolin toimia?

Miten kompensaatio tultaisiin toteuttamaan? Pienituloisuus voidaan osoittaa kansalaisen ansioiden mukaan. Entä millä tavoin syrjäseutu tultaisiin tässä tapauksessa määrittämään? Kylmästi postitoimialuettain ja sen mukaan, missä päin maata väestötiheys on yhtä suuri tai pienempi kuin jokin hallituksen määrittämä viitearvo? Miten itse rahallinen kompensaatio tultaisiin järjestämään siihen jommallakummalla kriteerillä (pienituloisuus tai asuminen harvaan asutulla alueella) oikeutetulle kansalaiselle?

Polttoainemittarin äärellä tai huoltoaseman kassalla jokainen maksaa yhden ja saman litrahinnan. Voiko tämän ilmoittaa tulotasonsa tai asuinseutunsa perusteella verottajalle vähennyskelpoisena tai muuna vastaavana tekijänä samaan tapaan kuin oman auton käyttämisen työmatkoihin? Vai tullaanko tämä kompensaatio järjestämään suorana euromääräisenä tulonsiirtona?

Mihin saatu etuus perustuu? Järkeenkäypää olisi, että perusteena käytettäisiin polttoaineen hankintaa ja myös sen käyttämistä. Onko asianosaisen säilytettävä kuitit kaikista polttoaineostoksistaan? Riittääkö tämä vai onko todistettava myös se, että kyseinen henkilö on käyttänyt ostamansa polttoaineen itse? Jos jälkimmäistä ei edellytetä, voisi hyvätuloinen kansalainen antaa pienituloisuuden mittapuun täyttävälle puolisolleen bensarahat, joilla tämä tankkaa perheen yhteisen auton ja saa kompensaation joko veronpalautuksena tai tulonsiirtona.

Tällöin perheen auton tulisi olla rekisteröity tämän pienempituloisen osapuolen nimiin. Jos auto on yhteinen, tulisi oikeudenmukaisuuden nimissä tietää se, kuinka paljon sitä käyttää hyvätuloinen ja kuinka paljon pienituloinen samassa taloudessa asuva henkilö. Yhtenä vaihtoehtoisena menetelmänä tulee mieleen jonkinlainen henkilökohtainen etuisuuskortti, jota voi vinguttaa polttoainetta tankatessaan, mutta laitettakoon se tältä erää mielikuvituksen piikkiin.

Suomen ilmastoteoilla väitetään olevan globaaleja vaikutuksia. Suomen tulisi toimia kokoamme kunnianhimoisempana suunnannäyttäjänä kaikille niille maille, jotka suoriutuvat päästö- ja kierrätystavoitteistaan Suomea heikommin jo nyt. Meteorologian asiantuntijat korjatkoot, mikäli olen pahanpäiväisesti väärässä, mutta väitän, että Suomen rajojen sisäpuolella sijaitsevat metsät eivät niele grammaakaan Kiinassa, Intiassa tai Brasiliassa sijaitsevien tehtaiden ilmakehään syytämää hiiltä saati muitakaan epäpuhtauksia.

Sähköautot eivät ole automaattinen oikotie globaaliin tai edes Euroopan laajuiseen vähäpäästöisyyteen. Niiden akut valmistetaan osin litiumista, jonka kaivaminen maan povesta ei ole sen vähäpäästöisempää kuin polttomoottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämien lyijyakkujen raaka-aineet. Viisi maailman suurimmista litiumkaivoksista sijaitsee Länsi-Australiassa, josta itse tavaran toimittaminen Eurooppaan laivarahdilla ei ole suinkaan päästötöntä.

Jossain vaiheessa kunnianhimoisuudesta on tullut suomalaisessa politiikassa jonkinlainen itseisarvo. Pienen ja globaaleiden ilmastopäästöjen kannalta vähäpätöisen Suomen tapauksessa tämä tarkoittaa lähes joka osa-alueella ylisuorittamista, eli päätöksiä oman kansallisen edun kustannuksella – puhumattakaan Suomen maantieteellisten erityispiirteiden, kuten asutuskeskuksien välisten pitkien välimatkojen huomioimatta jättämisestä.

Hallitus on ilmoittanut arvioivansa syksyllä 2021 sitä, että ”riittävätkö EU-tasolla tehtävät päätökset sekä tiekartan ensimmäisen ja toisen vaiheen keinot Suomen liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä”.

Kyynisyyteen taipuvainen tarkkailija saattaisi epäillä, että tarkasteluajankohta on ajoitettu tarkoituksella kuntavaalien jälkeen.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa