Kotimaa Politiikka

Kokoomusedustajat: Terrorismilait laahaavat yhä jäljessä

Al-Holin leiri Syyriassa. Kuva VOA / Wikimedia Commons / public domain.

Kansanedustajat Heikki Vestman, Pia Kauma, Wille Rydman ja Janne Heikkinen ovat jättäneet kuluvan eduskuntakauden aikana useita lakialoitteita terrorismilakien tiukentamiseksi vastaamaan yleiseurooppalaista tasoa.

Nykyiset rikoslain keinot puuttua terroristiseen toimintaan ovat rajallisia. Suomessa on muun muassa kriminalisoitu terroristiryhmän johtaminen, terroristiryhmän toiminnan edistäminen ja värväys terrorismirikoksen tekemiseen. Kuitenkaan varsinaista osallistumista tai matkustamista terroristisessa tarkoituksessa ei ole Suomessa kriminalisoitu.

– Hallitus on lepsuillut terrorismilakien kanssa ja se tulee nyt kalliiksi suomalaisten turvallisuudelle. Hallituksella on ollut jo yli puoli vuotta aikaa reagoida kasvavaan turvallisuusuhkaan tehokkaan rikosvastuun toteutumiseksi, sanoo kansanedustaja Heikki Vestman.

Al-Holin leiriltä saapuneiden tiedetään lähteneen palvelemaan maailman raakalaismaisinta terroristijärjestöä, mutta on epävarmaa saadaanko heitä Suomessa syytteeseen ja tuomiolle. Ongelmana on riittävän näytön saaminen sekä terroristisen tarkoituksen osoittaminen. Terroristijärjestön toimintaan osallistuminen ja kuuluminen on nimenomaisesti kriminalisoitu useissa maissa, kuten Norjassa, Tanskassa, Ranskassa ja Kanadassa.

– Terroristijärjestöön kuuluminen tulisi olla yksiselitteisesti rangaistavaa. Suomen lainsäädäntö on liian lievää, toteaa lakialoitteen aiheesta jättänyt kansanedustaja Pia Kauma.

Myöskään kansalaisuuden poistaminen vierastaistelijoiksi lähteviltä kaksoiskansalaisilta ei ole nykylain mukaan mahdollista.

– Hallituksella on ollut aikaa, ja jos olisi ollut tahtoa, niin olisi voitu edistää muutosta, jolla kaksoiskansalaisilta otettaisiin passit pois. Jätimme tästä lakialoitteen jo viime vuonna, sanoo kansanedustaja Janne Heikkinen.

– Islamilainen terrorismi on vakava uhka Suomen ja koko läntisen maailman turvallisuudelle ja arvoille. Terroristijärjestön riveihin lähteneen on katsottava menettäneen lojaliteettinsa Suomea kohtaan ja siten kansalaisuuden menettäminen on teosta looginen seuraus, sanoo kansanedustaja Wille Rydman.

Hallitus linjasi viime vuonna al-Holia koskien arvioivansa tarpeet terrorismiin liittyvän lainsäädännön muutoksiin sekä tekevänsä tarvittavat korjaukset lainsäädäntöön. Silti mitään konkreettista ei vieläkään ole esitetty.

– On jo myöhäistä, mutta hallituksen on silti herättävä. Terrorismia koskevaa lainsäädäntöä pitää kiristää kautta linjan, kokoomusedustajat päättävät.

  • 166
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset