Kotimaa

Korkein oikeus päätti Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamisesta Suomessa

Kuva PVL.

Korkein oikeus (KKO) on hylännyt Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) tekemän valituksen Turun hovioikeuden päätöksestä hyväksyä Poliisihallituksen kanne Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston sekä siihen suoraan tai välillisesti kuuluvien alaosastojen sekä Pohjoinen perinne ry:n lakkauttamisesta.

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osasto sekä siihen suoraan tai välillisesti kuuluvat alaosastot ja niiden toiminta on Korkeimman oikeuden päätöksellä lakkautettu. Jo aiemmin Korkein oikeus oli määrännyt PVL:n väliaikaiseen toimintakieltoon ja sen toiminnan lopetettavaksi, kunnes Korkein oikeus on ratkaissut asian lopullisesti.

Poliisihallitus on jo aiemmin ohjeistanut poliisilaitoksia puuttumaan Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toimintaan, jos sellaista havaitaan.

– Kiellettyä on PVL:n kaikki yhdistystoiminta, toteaa Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Heikki Lausmaa. Yhdistys ei saa myöskään järjestää mielenosoituksia eikä yhdistyksen tunnuksia tai lippua saa julkisesti käyttää. Tunnusten käyttö voidaan tulkita lakkautetun järjestön toiminnaksi.

KKO:n tuomion mukaan yhdistyksen tavoitteet olivat perustuslaissa ja rikoslaissa säädettyjen kansanvaltaisen yhteiskunnan perusteiden ja niiden tausta-arvojen vastaisia. Yhdistyksen verkkosivuilla julkaistut kirjoitukset olivat kohdistuneet eri kansanryhmiin tavalla, joka oli katsottava kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan ja siten kriminalisoitu. Lisäksi yhdistyksen toimintaan liittyvä väkivallan käyttö oli katsottava osaksi yhdistyksen toimintaa.

Poliisihallitus nosti kanteen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston sekä siihen kuuluvien alaosastojen sekä Pohjoinen perinne ry:n lakkauttamiseksi alkuvuodesta 2017.

  • 104
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset