Eurooppa

Koronavirus kurittaa Tukholman maahanmuuttajalähiöitä – asiantuntijat ovat ymmällään

Tukholman maahanmuuttajalähiöt Rinkeby, Kista, Spånga sekä Tensta ovat alueita, joissa koronatartuntojen esiintymistiheys on suurempi kuin Ruotsissa keskimäärin. Asiantuntijat eivät ole varmoja, mistä on kyse.

Ruotsissa koronavirusta esiintyy keskimäärin 13 henkilöllä 10 000 asukasta kohden. Koko Tukholman alueella vastaava luku on 15, mutta pääkaupungin maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä tilanne on toinen. Rinkeby-Kistassa  COVID-19 -virusta on 47:llä ja Spånga-Tenstassa 37 henkilöllä 10 000 asukasta kohden.

Lähiöissä, joita Ruotsin radio kutsuu maahanmuuttovaltaisiksi ja haavoittuviksi, COVID-19 -viruksen esiintyvyys on ylittänyt maan keskitason pandemian alusta alkaen.

– Tähän ei ole mitään hyvää selitystä. Tämä johtuu varmasti useista eri syistä, infektiolääkäri Per Follin kertoo.

Aiemmissa raporteissa julkisesta terveydestä on todettu, että Tukholman eri alueiden välillä on eroja. Matalan sosioekonomisen aseman alueilla terveystilanne on todennäköisesti heikompi.

– Tämä itsessään saattaa vaikuttaa lisääntyneeseen sairastuneisuuteen ja sitä myötä hoidon tarpeeseen kuten myös diagnosoitujen tapausten määrään, Follin selvittää.

Maaliskuun lopussa Tukholmassa koronavirukseen menehtyneistä yli puolet oli somaleja.

  • 421
    Shares