Kotimaa Kulttuuri

Kotkanpesä-seminaari lähenee – järjestäjän haastattelu

Operaatio Kotkanpesä -seminaari 2. Kuva: Kansallismielisten liittouma.

Tapahtuman myötä myös kampanja on saanut uutta puhtia. Tämä on järjestyksessään toinen seminaari, mutta tuskin viimeinen.

Ensi viikon lauantaina 12.11. järjestettävä Operaatio Kotkanpesä-seminaari lähenee. Tapahtuman tarkoitus on kerätä rahaa Operaatio Kotkanpesänä kulkevalle hankkeelle, jonka tähtäimessä on ostaa rakennus, josta tehdään kansallismielinen kulttuurikeskus. Tilassa voi siis järjestää toimintaa ilman pelkoa viime vuosina tutuksi käynyttä riskiä tilojen alta menemisestä.

Keräys on ollut käynnissä jo vuoden verran. Elokuussa järjestettiin ensimmäinen Kotkanpesä-seminaari, jonka tuotot ohjattiin keräyspottiin. Tapahtuman myötä myös kampanja on saanut uutta puhtia. Tämä on järjestyksessään toinen seminaari, mutta tuskin viimeinen.

Voit ilmoittautua seminaariin laittamalla 30 euroa per osallistuja tilille FI13 4500 0010 1552 70 tiistaihin 8.11. mennessä. Laita tilisiirron viestikenttään osallisten nimet sekä sähköposti, johon saat tapahtumaa edeltävänä päivänä saapumisohjeet.

Voit myös edelleen lahjoittaa itse keräykseen rahaa seuraavin tiedoin:

Tilinumero: FI13 4500 0010 1552 70
Saaja: Kansallismielisten liittouma ry
MobilePay: 18898
Lupanumero: RA/2021/1043

Partisaani-lehti tavoitti tapahtuman järjestäjän kertomaan tapahtumasta tarkemmin
Ensi viikon lauantaina on mahdollisesti kuluvan vuosikymmenen toistaiseksi suurin tämän aihepiirin seminaari. Mistä ajatus sen järjestämiseen?

– Toki ajatus järjestämiseen on ensisijassa Kotkanpesän tukeminen, mutta onhan näitä tällaisia mietitty ilman Kotkanpesääkin. Pari edellistä vuotta ovat olleet hieman painostavia koronarajoitteiden kanssa, mutta ehkä pääsemme jälleen uuteen nousuun tapahtumien ja kutsuvieraiden kanssa. Seminaareja on siis luvassa sekä tämän rahankeräyskampanjan aikana että sen jälkeen.

Mikä tapahtuman esitelmissä tulee olemaan aihepiirinä?

– Olen itse käytännöllisyyden kannattaja. Eli nähdäkseni tämän kaltaisessa tapahtumassa on turha perustella yleisölle sitä, miksi kansallismielisyys on hyvä asia, sillä hehän tietävät sen jo. Sen sijaan voimme miettiä, miten luomme itsellemme toimintamahdollisuuksia ja tavoitamme uusia ihmisiä kansallismielisen sanoman ja liikkeen piiriin. Esitelmien teemana tulee siis olemaan kansallismielisten pyörittämä infrastruktuuri sekä erilaiset kansalaisaktivismin muodot.

Paikalla on myös ulkomaisia vieraita peräti kolmesta eri maasta. Voitko kertoa heistä lisää?

– Tulkaa paikalle, niin näette, mistä päin Eurooppaa vieraat tulevat. Mutta he ovat kokeneita kansalaisaktivisteja, joilla on erittäin laajaa kokemusta erilaisista aktivismin muodoista sekä resurssien kasvattamisesta ja johdonmukaisuudesta kansalaisaktivismin suhteen. Eli toisin sanoen he osaavat kertoa käytännön esimerkkien kautta, miten asioita voi myös tehdä ruohonjuuritasolta isompiin juttuihin. Heillä on varmasti myös kerrottavaa esimerkiksi sudenkuopista, joita kansalaisaktivistien on hyvä välttää.

Mikäli siis kansallismielinen aktivismi sen eri muodoissa kiinnostaa, suosittelen tulemaan paikalle. Saat varmasti ajatuksia, joita voit soveltaa Suomen olosuhteisiin.

Tapahtumaa sponsoroi kolme eri kansallismielistä kauppaa. Tuleeko siis kaikki lipputulot suoraan Operaatiolle?

– Kyllä, Kielletyt Kirjat, No Compromise Clothing ja D88 Records olivat omatoimisia ja he ilmoittautuivat maksamaan tapahtuman kaikki kulut tukitoimena. Toisin sanoen kaikki lipputulot sekä paikan päällä lahjoitettavat rahat menevät suoraan yhteiseen kassaan, jolla tuleva rakennus tullaan ostamaan. Järjestäjällä ei siis ole mitään kuluja, mistä olemme erittäin kiitollisia edellä mainituille putiikeille. Kaikilla näillä tulee myös olemaan myyntipöytä paikan päällä.

Tahtoisin vielä mainita mielenkiintoisen ilmiön, että monet ihmiset – siis useampi kymmen – on kertonut ostavansa lipun tapahtumaan, vaikka he eivät itse pääse paikalle. Erittäin hieno tukemisen muoto!

Päivästä tullee hieman pitkä, kun siellä on viisi esitelmää sekä muusikko. Onko paikalla jotain tarjoilua?

– Kyllä, paikalta saa pientä maksua vastaan ruokaa ja juomaa. Tarjolla on lämmintä ateriaa, leipää, jotain hyvää kahvin kylkeen sekä juotavaa. Maksuvälineinä käy käteinen, tilisiirto ja MobilePay. Hinnat eivät tule päätä huimaamaan, joten omille eväille ei tule tarvetta.

Nähdään ensi viikon lauantaina Pirkanmaalla! Ovet aukeavat kello 14 ja ohjelma alkaa pian tämän jälkeen.

Lähde: Partisaani

Tilaa
Ilmoita
guest
2 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Pidetään salassa

Toivottavasti on kännykkäkamera vapaa tilaisuus. Siis sellainen missä kuvaaminen on ehdottomasti kielletty. Jollakulla on aina tarve laittaa kuvat nettiin.

Pari tilaisuutta on ollutkin missä kännyköitäkään ei ole saanut olla paikalla. Ja siksi keskustelu on ollut avointa ja tunnelma rentoutunut. Koska aina on henkilöitä joita kukaan ei tunne.

Jussiboy

Miksi pitää toimia kuin salaseura? Ei herätä minkäänlaista luottamusta tuollainen toiminta. Taitaa olla entiset pvl:n pojat asialla ja vielä kun partisaanikin tuota hehkuttaa.