Eurooppa Maahanmuutto

Kreikkalaisesta Idomenista on taas muodostumassa laittoman siirtolaisuuden polttopiste – Abdullah: ”Teen kaikkeni päästäkseni rajan yli”

Idomeni vuonna 2015. Kuva Martin Leveneur / Flickr / CC BY-ND 2.0

Sadat tuhannet siirtolaiset hyökyivät vuonna 2015 kreikkalaisen Idomenin läpi. Nyt pienestä kylästä on taas tulossa laittoman siirtolaisuuden polttopiste. Sadat siirtolaiset saapuvat päivittäin alueelle lopullisena päämääränään Länsi-Eurooppa.

Abdullah on majaillut Idomenissa useita päiviä kun uutistoimisto AFP:n toimittajat haastattelevat hänet. 20-vuotias syyrialainen väijyy sopivaa hetkeä livahtaakseen junaan ja matkustaakseen Länteen Balkanin siirtolaisreittiä pitkin.

– Teen kaikkeni päästäkseni rajan yli, Abdullah sanoo.

Abdullah ei ole liikkeellä yksin. Asema-alueella viettää aikaansa runsain määrin siirtolaisia odottelemassa sopivaa junaa. Heti kun Kreikan poliisin partiot saapuvat siirtolaiset kaikkoavat vain palatakseen pian uudelleen.

Idomenista on taas tulossa valtaisa siirtolaisleiri

Vuonna 2015 jopa 13 000 laitonta siirtolaista majoittanut Idomenin leiri on taas muodostumassa laittoman siirtolaisuuden polttopisteeksi.

– Joka päivä noin 200 siirtolaista saapuu Idomeniin, kertoo Lazaros Oulis, joka asuu rajanylityspaikan lähellä. Hän sanoo pelkäävänsä, että Idomenista on taas tulossa valtaisa siirtolaisleiri.

Monet 120 000 Kreikassa oleilevasta laittomasta siirtolaisesta pyrkivät jatkamaan matkaansa kohti Länsi-Eurooppaa. Myös Abdullah on oleskellut Kreikassa jo kuukausia ja haluaa eteenpäin, koska ei näe tulevaisuutta Kreikassa.

Suurin osa Idomeniin virtaavista siirtolaisista saapuu kuitenkin Turkista Evros-joen yli. Tämä maareitti on muodostunut houkuttelevammaksi kuin Egeanmeren ylittäminen, sillä Kreikan saaret ovat siirtolaisia täynnä.

Sadat laittomat siirtolaiset ylittävät Kreikan ja Turkin rajan päivittäin. Näin tapahtuu huolimatta Kreikan hallituksen ja EU:n rajavalvontaviranomaisen Frontexin partioista, jotka asetettiin Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin avattua siirtolaisille rajat Turkista Kreikkaan.

Makedoniassa kiinni saadut siirtolaiset palautetaan Kreikkaan

Idomenista siirtolaiset pyrkivät Makedoniaan. Öisin siirtolaisryhmät kiipeilevät juniin ja leikkelevät reikiä raja-aitaan.

Vaikka siirtolaiset pääsisivätkin läpi, Makedonian rajapartiot nappaavat heistä useimmat. Tällöin laittomat siirtolaiset palautetaan Kreikkaan.

Näin tapahtui pakistanilaiselle Musalle, joka onnistui pääsemään Makedoniaan aitaan leikkaamastaan reiästä. Mies palautettiin hänen omien sanojensa mukaan varsin kovakouraisesti Kreikkaan.

Osa siirtolaisista kyllästyy lopulta läpipääsy-yrityksiin Idomenissa ja matkaa 70 kilometrin päähän Thessalonikiin, josta he toivovat voivansa jatkaa matkaansa kohti vaurasta Länttä.

  • 218
    Shares