Kolumnit

Kuka joustaa euro-Suomessa?

Suomen talouspolitiikasta puhuttaessa on joustavuudesta ja joustoista tullut uusi muotisana. Milloin puhutaan joustavista työmarkkinoista ja milloin palkkajoustoista. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että joustavuudella tarkoitetaan pelkästään työssä käyvän keskiluokan ja kotimaisen kulutuksen kuritusta huonojen suhdanteiden aikana.

Kansantalouden joustoilla tarkoitetaan muuttujan prosenttimuutosta nähden toiseen muuttujaan. Yksinkertaisimpia joustoja ovat kysynnän hintajoustot, eli kysynnän muutos hinnan muuttuessa. Käytännössä kysyntä laskee aina hinnan noustessa, ellei kyseessä ole välttämättömyyshyödyke, kuten vesi. Joustoja voidaan käyttää talouspolitiikan välineinä, mikäli jousto koskee koko markkinaa. Tästä hyvä esimerkki on alkoholivero – nostamalla viinan hintaa verotuksen kautta alkoholin kokonaiskulutus vähenee.

Alkoholipolitiikka on kuitenkin hyvin yksinkertainen esimerkki siitä, kuinka talouspolitiikkamme itsenäisyys on menetetty liittymällä Euroopan Unioniin ja ennen kaikkea yhteisvaluutta euroon. Alkoholiveron nosto kun ei enää laske alkoholin kulutusta tehokkaasti ulkomaantuonnin, varsinkin Virosta tuodun viinan ja oluiden vuoksi.

Sama toimii suuremmassa mittakaavassa. Kun suuri taloustaantuma vuonna 2008 laski maailmanlaajuista kysyntää, alkoi Suomessakin työttömyys nousta rajusti. Tässäkin tapahtui jousto – kun kysyntää ei ollut, tarjonta jousti alaspäin ja käsipareja tarvittiin vähemmän. Tämän jouston, siis irtisanomisten ja työttömyyden kasvun, ei olisi kuitenkaan tarvinnut olla näin suuri, mikäli taloudellamme olisi ollut toinen joustava tekijä: oma valuutta.

1990-luvun laman opetukset

1990-luvun lama muistetaan Suomessa valtavan työttömyyden kasvun ja budjettileikkausten aikana. Nykykeskustelussa laman syyksi esitetään oman valuuttamme, markan, kurssimuutoksia ja uuden laman ehkäisijänä jäsenyyttä euroalueessa. Tarkastelemalla Valtiontalouden tutkimuslaitoksen (VATT) lamaraporttia käy kuitenkin ilmeiseksi, että valuuttajousto, eli markan kelluttaminen, oli kuitenkin suurin yksittäinen syy laman loppumiselle ja talouden uudelle kasvulle. Valuutan kelluttamisen tai devalvoinnin viivyttely, eli kieltäytyminen omasta valuuttapolitiikasta, sen sijaan syvensi lamaa ja lisäsi suomalaisten kärsimyksiä.

Vuoden 1992 markan kellutus sai aikaan kahden vuoden viiveellä työttömyyden nousu katkeamisen ja lopulta työllisyyden nousun, vaikka ensireaktio oli konkurssiaalto, kun yritysten valuuttalainojen arvot nousivat. Tässä kuitenkin on esimerkki siitä, kuinka yhden muuttujan, valuutan arvon, jousto voi lopettaa sitkeän laman. Valuutan ulkoisen arvon laskiessa tuontitavara kallistuu, ja kulutus kohdistuu kotimaisiin tuotteisiin. Samalla vientiteollisuus hyötyy, kun dollareilla ostavan kannattaa hankkia tavaransa Suomesta, kun dollarilla saa aikaista enemmän markkoja, joilla tuote ostetaan.

Kun valuutta ei jousta, joustat sinä

Euroa perustellaan meille muistuttamalla 1970-luvun laman rahapolitiikasta ja devalvaatiosyklistä, mikä ei sekään ole koko totuus. Kelluva valuutta kuten Ruotsin kruunu kun devalvoituu omia aikojaan ilman erillistä devalvaatiota. Kun maailmanlaajuinen kysyntä laskee, ostetaan maailmalla vähemmän volvoja ja näin ollen esimerkiksi euroja vaihdetaan vähemmän kruunuiksi, ja kruunu devalvoituu. Sama toimii kuitenkin toisinkin päin, sillä kun valuutan joustettua alaspäin vienti alkaa taas vetää, alkaa valuutan arvo vähitellen kasvaa. Ruotsalaiset eivät ole tästä valittaneet.

Meille nyt tarjottavat joustot ovat suoraa seurausta siitä, että valuuttamme ei enää jousta. Työttömyyden kasvua yritetään katkaista palkkajoustoilla – siis palkanalennuksin. Paradoksaalisesti samalla tarjotaan joustavia työmarkkinoita, eli irtisanomisen helpottamista yritysten kannattavuuden parantamiseksi. Ainoa joustaja on siis ansiotulojen varassa elävä kuluttaja, ja sitä kautta myös kotimarkkinoilla kauppaa käyvä yrittäjä. Palkkojen laskuhan laskee kotimaista kysyntää.

Euroalue vie vapauden

Euroalueen jäsenyyden suitsuttamista vakauden ylläpitäjänä ei näin ollen voi pitää muuna kuin asian kaunisteluna, jopa vääristelynä. Mikäli jatkamme europolitiikkaa ja joustamme palkkoja alaspäin, ei ole kirkossa kuulutettua, että palkat hyvänä aikana jälleen kasvaisivat. Mehän olemme osa Euroopan Unionia ja euroaluetta, jolloin meidän alaspäin joustanutkin palkka on hyvä palkka virolaiselle tai Latvialaiselle, eikä palkkojen tarkistamiselle ylöspäin ole enää samanlaista tarvetta kuin itsenäisessä taloudessa.

20 vuoden kokemus on osoittanut, että eurojäsenyys oli valtava virhe, joka nakertaa suomalaisen talouspolitiikan liikkumavaraa ja ennen kaikkea tekee siitä yksisuuntaista. Kun valuutta ei jousta, on ainoa joustaja palkansaaja joko palkkojen leikkauksen tai työttömyyden kautta ja sitä myöten myös yrittäjä, joka ei pelaa suurta pörssipeliä yli rajojen, eikä näin hyödy meidän reaalitaloudellemme liian vahvasta valuutasta.

Lähde: Kiander, Jaakko (2001): Laman opetukset: Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset

Akseli Erkkilä
Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen

Jakoa

Uusimmat uutiset