Kolumnit

Kuka maksaa ”suvaitsevaisten” vaalilupaukset?

Tarina kertoo, että eräissä kunnallisvaaleissa pikkukylän ehdokkaat olivat kokoontuneet kirkonkylälle keskustelemaan äänestäjien kanssa. Kun muut ehdokkaat olivat saaneet sanottua sanottavansa, eräs ehdokas toteaa lopuksi: ”Minä lupaan aina yhden enemmän kuin muut!”

Aika hyvä lupaus, vai mitä? Miten sellaista voi voittaa, joka lupaa aina enemmän kuin itse? Eikö ole äänestäjän kannalta parasta valita sellainen ehdokas, joka lupaa kaikkein eniten, koska silloin voi maksimoida oman hyötynsä? Pohditaanpa vielä asiaa.

**

Kun tavis menee elektroniikkakauppaan ostamaan uutta tietokonetta, hänellä on siihen yleensä syy. Ehkä vanha tietokone on rikki tai sitten hän haluaa antaa lahjan toiselle. Sen jälkeen tulee ominaisuuksien arviointi. Mikä vaihtoehdoista täyttää parhaiten tarpeen? Mikä on riittävän tehokas tietokone? Kuinka hyvin tietokone asioi muiden järjestelmien kanssa? Onko tietokone liian kallis tarpeeseen nähden? Nämä ovat aivan perusteltuja kysymyksiä, eikä niissä ole mitään väärää. Rationaalinen ihminen kysyy, mihin ja miten hänen rahojaan käytetään. Epärationaalinen ihminen sulkee epämiellyttävät kysymykset pois mielestään.

Entä sitten politiikassa?

Verorahat ovat suomalaisten rahaa, jotka on pakolla kerätty heiltä pois, jotta valtion erilaiset toiminnot voidaan rahoittaa. Vastineena suomalaisilla on vähintäänkin oikeus tietää, kuinka tehokkaasti heiltä kerättyjä rahoja käytetään ja toisaalta myös oikeus kritisoida mahdollisia väärinkäytöksiä ja tehottomuuksia.

On hyvin valitettavaa, että Suomessa on eräitä politiikan lohkoja, jotka on nostettu lähes koskemattomaan asemaan. Näitä ovat muun muassa pakolaiskiintiön suuruus, monikulttuurisuusjärjestöjen tukeminen, turvapaikkajärjestelmä, poliittiset tuet ja monet muut ”saavutetut edut”. Niiden tulee kestää poliittista arvostelua ja tulosvastuullisuuden arviointia aivan samalla tavalla, kun me käymme kaupassa ja arvioimme, onko tuotetta kannattavaa ostaa. Tässä vain joitain kysymyksiä:

  • Mikä on se syy, että poliitikon mielihalua tulee rahoittaa kansalaisilta väkisin kerätyillä rahoilla? Mihin perustuu sen moraalinen oikeutus?
  • Kuinka paljon velkaa joudutaan jättämään jälkipolville, jotta poliitikkojen huvit saadaan rahoitettua?
  • Kuinka paljon leikkauksia kuntien on tehtävä, jotta ne selviävät kasvavista kustannuspaineista monikulttuuristuvissa kouluissa?
  • Kuinka paljon lisätaakkaa ja stressiä se aiheuttaa opettajille ja koululaisille, kun koulut monikulttuuristuvat?
  • Kuinka paljon vanhuksilta joudutaan leikkaamaan, koska ne rahat on siirretty ”maailmanparantamiseen”?
  • Kuinka paljon maanteiden korjauksia jätetään tekemättä, koska rahaa ei enää ole?

Mutta todellakin on paljon sellaisia ihmisiä, jotka ihan oikeasti uskovat, että ”kyllä meillä on varaa”. Se raha vain tulee jostain, ja sen maksaa se kuuluisa Jaska Jokunen. Tämän kaltaiset ihmiset siksi herkästi leimaavat vastuulliset talouden hoitajat ”kylmiksi”, jotka eivät ajattele muuta kuin rahaa. Heidän näkökulmastaan tämä on aivan ymmärretävää: koska rahaa heidän mielestään on loputtamasti, täytyy olla äärimmäisen ilkeä ihminen, joka haluaa estää loputtomien rahojen jakamisen.

Mutta tässä on taas se kolikon toinen puoli: ihmisillä on koti hoidettavana, ruoka hankittavana, lapsetkin ruokittavana, lääkkeet ostettavana, lainat maksettavana. Ihmiset myös haluavat hankkia rahaa säästöön pahan päivän varalle. Kumpi on kylmempi ja suvaitsemattomampi ihminen: sellainen, joka haluaa huolehtia oman perheen ja läheisten toimeentulosta, vai poliitikko, joka haluaa leikata tuon kyseisen perheen palkkapussia, jotta voisi käyttää sen maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen?

Nykyajan ”suvaitsevaisuus” ei siis todellakaan ole niin suvaitsevaista, miltä sen ulkokuori näyttää, vaan se tarkoittaa keppiä ja ruoskaa monille väestöryhmille.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit