Kolumnit

Kunniaväkivalta on kunniakulttuurien aiheuttama ongelma

Iänkaikkinen maahanmuuttajien sekä vähemmistökulttuurien edustajien rikollisuutta koskevan keskustelun toteutumisen este on vetoaminen siihen, että myös kantasuomalaiset syyllistyvät väitetysti kaikkiin samoihin tai samankaltaisiin rikoksiin. En kykene parhaalla tahdollanikaan ymmärtämään, miten tästä itsestäänselvyydestä muistuttaminen auttaisi maahanmuuttajien rikollisuuden ehkäisemisessä, mutta kaipa asiasta muistuttaminen loihtii jollekin avarakatseiselle kansalaiselle sädekehän pään päälle. Asiaa pitäisi aina lähestyä uhrin kautta ja pysähtyä miettimään, onko käytävä keskustelu hänelle hyödyksi.

Kantasuomalaisten rikollisuudesta muistuttelu milloin missäkin yhteydessä ei nimittäin helpota pätkän vertaa ensimmäisenkään kunniaväkivaltaan liittyvää alistamista ja nöyryytystä kokeneen ihmisen tilannetta. Olisitteko uskoneet? Aiemmassa kappaleessa on sana ”väitetysti” siksi, että puhuttaessa erityisesti muslimien ja romaneiden kaltaisessa kunniakulttuurissa tapahtuvasta väkivallasta, väitetään vastaavaa tapahtuvan ja tapahtuneen Suomessa kautta historian. Tämä ei missään tapauksessa pidä paikkaansa, kuten Ilta-Sanomien aihetta käsittelevän juttusarjan yhdessä artikkelissa mainitaan:

    ”Rinnakkaistodellisuudella [Nasima] Razmyar tarkoitti maahanmuuttajaväestön yhteisöjä, ryhmittymiä, sukuja ja lahkoja, jotka hyväksyvät kunniaväkivallan, ja joissa varsinkin naisia valvotaan ja tuomitaan vanhoillisten uskonnollisten normien perusteella.

    Kunniaväkivalta on eri asia kuin Suomen kantaväestön keskuudessa usein esiintyvä mustasukkaisuusväkivalta. Kunniaväkivalta on perheen tai suvun piirissä tapahtuvaa, ja lähisuku usein myös auttaa ja tukee varsinaista kunniaväkivallan tekijää.”

Tyypillisessä kotimaisessa tapauksessa juuri mustasukkaisuuden vuoksi ja äkkipikaistuksissaan vaimonsa mukiloiva mies ei saa yhteisöltään minkään valtakunnan hyväksyntää teolleen. Muslimi- ja romanikulttuurissa yhteisön normit puolestaan suorastaan velvoittavat tähän ja vieläpä järjenvastaisista syistä. Kantasuomalainen mies haluaa kostaa oman (= paskan) näkemyksensä mukaan hänelle mielipahaa aiheuttaneelle naiselle väkivallan keinoin siinä missä muslimi- ja romanikulttuurissa näin toimitaan yhteisön kunnian puolustamiseksi.

Mitäpä, jos kuuntelisimme kantaväestöä edustavien ”asiantuntijoiden” sijaan järjenvastaisesta syystä, huivin käytöstä kieltäytymisen vuoksi, omakohtaisesti kunniaväkivaltaa kokenutta henkilöä? Afgaanitaustainen Eva Tawasoli:

    ”– Kulttuurilliset erot ovat suuria. Kun suomalaismies vetää naistaan turpaan, häntä ei taputella selkään. Sen sijaan kun mies meidän kulttuurissamme hakkaa naisensa kunniaväkivallan nimissä, koko perheyhteisö ylistää hakkaajaa. Kunniaväkivalta usein jopa parantaa miehen asemaa yhteisössä, Tawasoli sanoo.”

Monenlaisia äänenpainoja herättävästä huiviasiasta sanottakoon, että on periaatteessa yhdentekevää, käyttääkö nainen sitä vapaaehtoisesti vai ei, mikäli siitä luopuminen johtaa kurjaan lopputulokseen. Huivin Evan tavoin kahlitsevaksi sekä rajoittavaksi kulttuurinormiksi kokeminen ei helpotu sillä, että joku tulee kertomaan, kuinka kauniita huivit ovat ja kuinka käyttää sellaista mielellään. On itse asiassa hyvin törkeää vähätellä kenenkään kokemuksia sekä tuntemuksia ja pyrkiä korvaamaan niitä omillaan.

Kantasuomalaisten parisuhdeväkivaltatapauksissa osapuolia on yleensä vain kaksi, uhri ja tekijä, eli tavanomaisimmin pariskunta. Muslimi- tai romanikulttuurissa väkivallantekoon syyllistyy usein useampi henkilö, kuten naisen isä ja veli, samaa kulttuuria tunnustavasta yhteisöstä puhumattakaan. Yhteisön rooli ilmenee usein tekijöiden suojeluna. Tämä asia ei muutu miksikään, vaikka median eteen kuinka kutsuttaisiin liberaaleja ja sekulaareja muslimeita tai romaneita kertomaan, kuinka kunniaväkivalta on heidän mielestään hanurista niin kuin sen pitäisi olla aivan jokaisen mielestä.

Vastaavat esiintulot ovat toki positiivinen ja tervetullut valonpilkahdus kulttuuriympäristöstä, joka on patriarkaalisuutensa osalta sysimusta. Olisi silti toivottavampaa, että nämä ihmiset kertoisivat näkemyksistään ns. omalle väelleen* suuren yleisön sijaan. Ei ole mitään syytä todistella kantaväestölle mitään, sillä tässä maassa valtavirtaa edustaa näkemys väkivallasta missä tahansa ilmenemismuodossaan vääränä ja tuomittavana asiana. Suotavinta olisi, että muutos ihmisoikeuksien kunnioittamisen kohentumisen osalta lähtisi aina liikkeelle kunkin yhteisön sisältä käsin.

Koska näin ei kuitenkaan vaikuta tapahtuvan yksinomaan sillä perusteella, että tänäkin päivänä kunniaväkivallan esiintymisen laajuutta kauhistellaan ja tästä ollaan muka jollain tapaa yllättyneitä (minä en ole), on laadittava toimivat keinot lukuisten ihmisten suojelemiseksi. Mikäli virkavalta saa tästä hyvästä ”maahanmuuttovastaisuuden leiman”, on se pieni hinta siitä, että ihmisoikeudet ja niiden sisältämä fyysinen koskemattomuus toteutuu. Suvaitsevaiston voivotteluille ei tulisi muutenkaan korvaansa kallistaa. Kantaväestön syyllistäminen ei ole jostain kumman syystä ratkaissut mitään. Olisitteko uskoneet?

Kulttuurirelativismille ei tule antaa lainkaan siimaan. Kaikki kulttuurit ja uskonnot tulee nähdä lähtökohtaisesti täydellisen alisteisina Suomen maalliselle lainsäädännölle, eikä minkäänlaisten rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä pidä seurata vierestä hetkeäkään. Mikäli ilmenee, että kulttuuri- ja uskonnolliset yhteisöt alkavat ottaa lakia omiin käsiinsä, tulee vastuulliset saada selville sekä saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tämä voi toki olla hankalaa, sillä teot eivät aina yksiselitteisesti täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä.

Mitään kulttuuria tai uskontoa ei saa kohdella silkkihansikkain, eikä minkään niistä opinkappaleita kunnioittaa, mikäli ne ovat vähänkään ristiriidassa Suomen lain ja ihmisoikeuskäsityksen kanssa. Itse asiasssa uskonrauhan rikkominen tulee poistaa rikoslaista kokonaan. Esimerkkejä kunniaväkivaltaan johtavasta toiminnasta:

    ”Kunniaväkivallan motiiveina tunnetaan esimerkiksi naisen esiaviolliset seurustelusuhteet, yökerhossa käynti, pukeutumiskoodien rikkominen, uskottomuus, avioerohakemuksen jättäminen tai homoseksuaalisuus.”

Selkeisiin riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä tulee kannustaa kertomaan avoimesti mahdollisista ahdistavista sekä väkivaltaisista kokemuksistaan viranomaisille ja heidät tulee saada vakuuttuneiksi viranomaisten luotettavuudesta sekä puolueettomuudesta. Heidät tulee saada luottavaisiksi koskien sitä, että mikäli he kokevat tai ovat edes vaarassa joutua kokemaan kunniaväkivaltaa, viranomaiset kykenevät paitsi suojelemaan heitä myös saattamaan syylliset edesvastuuseen rohkeasti sekä päättäväisesti.

Heidän tulee voida luottaa siihen, että viranomainen ei lavertele ja se, mikä heille on tapahtunut tai mitä heille on vaarassa tapahtua, ei ole missään nimessä heidän vaan sairasta kulttuuria sairaine normeineen toteuttavien sairaiden tyrannien syytä.

Kriisikeskus Monikan johtaja Natalie Gerbert ei liene samaa mieltä edellä mainitusta vaan kiertää epäilemättä kipeää aihetta kuin kissa kuumaa puuroa vanhalla tutulla ”kyllähän ne suomalaisetkin” -argumentilla:

    ”–Emme voi unohtaa tosiasiaa, että Suomi on Euroopan toiseksi vaarallisin maa naisille jo kantaväestöä koskevissa tilastoissa. Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole maahanmuuttajakysymys, vaan hyvin laaja globaali ilmiö, Gerbert korostaa.

    Kriisikeskuksen johtajan mukaan aiheesta keskustelu on jäänyt lähinnä huutelun asteelle.

    –Jos naisiin kohdistuva väkivalta halutaan oikeasti kitkeä, keskustelu pitää viedä rakenteisiin, niiden uudistamiseen, palveluihin ja resursseihin. Se edellyttää poliittista tahtoa, eikä pelkästään populististen irtopisteiden kalastelua, Gerbert linjaa.”

Maahanmuuttajien rikollisuus on rikollisten maahanmuuttajien aiheuttama, eli rikollisten maahanmuuttajien Suomeen muuttaessaan mukanaan tuoma ongelma. Suomessa ei ollut afgaanimuslimien harjoittamaa kunniaväkivaltaa ennen kuin sitä harjoittavia afgaanimuslimeita omine kulttuureineen sekä tapoineen alkoi Suomeen muuttaa. Asia on näin yksinkertainen, eikä sitä voi saati ole tarpeenkaan valkopestä viittaamalla kotimaiseen rikollisuuteen tai huutelemalla populismista. Ongelmat tulee osata rajata, jotta niiden ratkaisemiseksi saadaan rakennettua oikeanlaiset instrumentit.

Uskoisitte nyt, rakkaat ihmiset, vihdoin ja viimein, ettei syyllisyyden sälyttäminen kantaväestön kontolle vetoamalla sen rikollisuuteen, jota kukaan ei sitä paitsi ole missään vaiheessa kiistänyt, ratkaise mitään. Kukaan, toisin kuin Gerbert vihjaa, ei ole ”unohtanut”, että kantaväestökin tekee rikoksia, joissa on uhreina naisia. Mikäli tämän toitottaminen olisi omiaan helpottamaan uhrien asemaa puhumattakaan rikollisuuden ehkäisemisestä, näin olisi ennättänyt tapahtua jo moneen kertaan. Sen verran tarmokkaasti tätä on kuluneiden noin parin vuosikymmenen ajan yritetty, mutta laihoin tuloksin.

Olisiko korkea aika yrittää jotain uutta?

Se, että kunniaväkivalta on lisätty Helsingin rikospoliisin rikosnimikekoodistoon, on erittäin tervetullut askel oikeaan suuntaan, jotta kulttuurillis-uskonnollisiin normeihin perustuva väkivalta kyettäisiin ja uskallettaisiin käsitellä omana, erillisenä asianaan. Poliisin tulee sallia suvakkien ulinasta piittaamatta tehdä sille kuuluvaa työtä, johon kuuluu myös profilointi, jotta riskitekijät saadaan kartoitettua ja toimintakeinovalikoima pidettyä aikamme haasteita vastaavana. Kuten sanottua, kulttuurirelativismille tulee näyttää tylysti ovea viranomaistyöskentelyn osalta.

Tulevaisuuden maahanmuuttajien osalta on siirryttävä yhdistettyyn pisteytysjärjestelmään ja kirjalliseen sitoumukseen noudattaa Suomen lakeja. Tämä antaisi osviittaa integraatioedellytyksistä. Tämä edelleen auttaisi kohdentamaan tehostettuja toimia haasteellisiksi osoittautuviin henkilöihin ennen kuin mitään ikävää tapahtuu. Lisäksi oleskeluluvista ja turvapaikoista on tehtävä ensi vaiheessa määräaikaisia, jotka ovat koeaikaluonteisia. Tämä tekisi laillisesta Suomessa asumisesta vastikkeellista hyvin kohtuullista panostusta vastaan: eläminen nuhteettomasti meidän maamme ja lakiemme mukaan.

*= käyttämästäni ilmaisusta huokuu segregoiva ”me ja muut” -asetelma. Afgaanitaustainen Eva Tawasoli kuitenkin käytti omasta viiteryhmästään nimitystä ”meidän kulttuuri”, joten en pidä valintaani kovinkaan paheksuttavana.

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa